Helsingin seudun kauppakamari

Väestönkasvu ja työllisyyden vahvistuminen kasvattavat liikennettä Helsingin seudulla

Jaa
Liikenne on kasvanut Helsingin seudulla sekä henkilöautoliikenteessä että erityisesti joukkoliikenteessä. Helsingin keskustaan suuntautuva autoliikenne on vähentynyt tuntuvasti, mutta junalla, metrolla ja pyörällä keskustaan matkustavien määrä on kasvanut,

Kasvavassa joukkoliikenteessä lähijunien osuus HSL-alueen matkustajista kasvoi erityisesti vuonna 2015 käyttöön otetun Kehäradan vaikutuksesta 2,5 %-yksikköä vuodesta 2014 vuoteen 2016, selviää Helsingin seudun kauppakamarin Toimialakatsauksesta.  

-Joukkoliikenteen käytön kasvu on myönteinen asia, sillä voimakkaasti kasvavan kaupunkiseudun liikenteen on tukeuduttava joukkoliikenteeseen, erityisesti raideyhteyksiin, sanoo johtaja Tatu Rauhamäki Helsingin seudun kauppakamarista.

Henkilöautojen ja muiden kevyiden ajoneuvojen määrä on seudun pääteillä kasvanut tällä vuosikymmenellä keskimäärin 1,6 prosenttia vuodessa. Vaikka Helsingin rajan ylittävän liikenteen ajoneuvomäärä lisääntyi 12 prosenttia vuodesta 2000 vuoteen 2016, niin kantakaupungin rajalla määrä vähentyi samaan aikaan 8 prosenttia ja Helsingin niemen rajalla 18 prosenttia.

-Tämän seurauksena erityisesti keskustassa autoliikenne on vähentynyt tuntuvasti. Ei olekaan ihme, kaupan toimijat ja kiinteistönomistajat ovat huolissaan keskustan vetovoimasta.

Helsingin seudun liikennettä suunniteltava kokonaisuutena

Sujuvan ajoneuvoliikenteen edellytyksiä on nakerrettu yksittäisillä päätöksillä ilman, että samalla olisi selvitetty perusteellisesti niiden kokonaisvaikutusta keskustan saavutettavuuteen, vetovoimaan ja vaikutuksiin, kuten esimerkiksi ostokäyttäytymiseen.

Näillä päätöksillä Rauhamäki viittaa niin yleiskaavan kaupunkibulevardeihin, Hämeentien sulkemiseen läpiajoliikenteeltä, Laajasalon raitiotieyhteyden aiheuttamiin muutoksiin Kaivokadulle, mahdolliseen kävelykeskustan laajentamiseen ja viimeisimpänä vielä ehdotukseen nopeusrajoitusten alentamisesta kautta linjan.

-Nämä kaikki yhdessä heikentävät ydinkeskustan saavutettavuutta dramaattisesti.

Seudun viime vuosien väestönkasvu 1,3 prosenttia vuodessa sekä työllisyyden kääntyminen nousuun ovat vaikuttaneet voimakkaasti liikenteen kasvuun. Liikenteen volyymin voi ennakoida kasvavan, joten joukkoliikenteen ohella henkilöauton rooli on tärkeä vielä pitkään.

-On tärkeää, ettei eri liikkumismuotoja asetetta vastakkain, vaan niitä kehitettäisiin seudun kaupunkien sekä valtion toimesta tasapuolisesti unohtamatta henkilöautoliikenteen merkitystä, Rauhamäki muistuttaa.

Tatu Rauhamäki

johtaja, Helsingin seudun kauppakamari

tatu.rauhamaki@chamber.fi

p. 050 521 2907

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Essi Lindqvist
viestintäpäällikkö, Helsingin seudun kauppakamari
essi.lindqvist(at)chamber.fi

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Helsingin seudun kauppakamari
Helsingin seudun kauppakamari
Kalevankatu 12
00100 Helsinki

http://helsinki.chamber.fi/fi/

Helsingin seudun kauppakamari vahvistaa yritysten menestystä osallistumalla aktiivisesti Helsingin seudun kehittämiseen. Kauppakamariin kuuluu 21 kunnan alueelta yli 6 900 palveluja, kauppaa ja teollisuutta edustavaa yritystä.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Helsingin seudun kauppakamari

Suhdannepulssi: Helsingin seudun yritysten näkymät yhä heikot – reilu kolmannes arvioi poliittisten lakkojen vähentävän mahdollisuuksiaan tarjota töitä3.4.2024 07:00:00 EEST | Tiedote

Yritykset Helsingin seudulla arvioivat seuraavan kolmen kuukauden suhdannenäkymät heikoiksi. Negatiivisiksi ne arvioivat myös yrityksensä liikevaihdon, kannattavuuden ja työvoimatarpeiden kehityksen seuraavan kolmen kuukauden aikana, käy ilmi Helsingin seudun kauppakamarin Suhdannepulssista. Vaimeat suhdannenäkymät eivät ole kohentuneet joulukuusta. Kyselyyn vastanneista alueen yrityksistä 39 prosenttia arvioi, että poliittisten lakkojen suma vähentää niiden mahdollisuuksia tarjota työpaikkoja vuonna 2024.

Uudellamaalla yhä liian vähän korkeakoulupaikkoja alueen tarpeeseen nähden – ”Uusimaalaiset nuoret selkeästi huonommassa asemassa kuin koko Suomessa keskimäärin”13.3.2024 00:10:00 EET | Tiedote

Suomessa on 0,93 korkeakoulun aloituspaikkaa yhtä toisen asteen tutkinnon suorittanutta kohti. Uudellamaalla suhdeluku on 0,76, selkeästi pienempi kuin suurissa tai keskisuurissa korkeakoulumaakunnissa, selvitti Helsingin seudun kauppakamari. Tilanne ei ole korjaantunut edellisestä selvityksestä vuonna 2022.

Helsingin seudun kauppakamari arvioi: Pääkaupunkiseudulla lopetti viime vuonna ennätysmäärä yrityksiä – ”Kaupan alan yritysten määrän väheneminen huolestuttavaa”21.2.2024 07:00:00 EET | Tiedote

Pääkaupunkiseudulla lopetti toimintansa 9 450 yritystä vuonna 2023, arvioi Helsingin seudun kauppakamari Tilastokeskuksen alkuvuoden lukuihin perustuen. Lopettaneita yrityksiä olisi arvion mukaan 17 prosenttia enemmän kuin edellisvuonna. Luvuissa ei ole huomioitu alkutuotantoa ja kiinteistöalan yrityksiä. Kaupan alalla lopettaneiden yritysten määrä on ollut suuri kahtena edellisvuonna. Lopettaneiden kaupan alan yritysten määrä pääkaupunkiseudulla oli suurempi kuin aloittaneiden tammikuusta 2022 syyskuuhun 2023.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye