Oulun yliopisto

Vähän liikkuvat nuoret liikkeelle pelin avulla

Jaa
Tuoreen väitöstutkimuksen mukaan nuorten kanssa yhdessä suunniteltu pelinkaltainen hyvinvointipalvelu aktivoi liikkeelle erityisesti niitä nuoria miehiä, jotka liikkuvat vähän ja kokevat hyvinvointinsa huonoksi. Nuorten miesten liikkumiseen ja paikallaanoloon liittyy monia yksilöllisiä sekä perheeseen ja ympäristöön liittyviä tekijöitä, jotka tulee ottaa huomioon ohjauksessa.

Oulun yliopistossa ja ODL Liikuntaklinikalla toteutetussa liikuntatieteen maisteri Riitta Pykyn väitöstutkimuksessa oli mukana yli 2 500 Oulun alueella kutsuntoihin osallistunutta nuorta miestä. Miehet vastasivat laajaan elintapa- ja hyvinvointikyselyyn sekä kävivät kuntotesteissä ja lääkärintarkastuksessa.

Lähes 500 miestä osallistui tutkimukseen, jossa puolet tutkittavista käytti älypuhelimellaan pelinkaltaista hyvinvointipalvelua puolen vuoden ajan. Palvelu seurasi tutkittavien liikkumista ja paikallaanoloa aktiivisuusmittarilla, antoi liikkumisesta palautetta ja tarjosi yksilöllistä terveystietoa. Puolet tutkittavista sai ainoastaan aktiivisuusmittarin ilman palvelua, eikä heille annettu palautetta liikkumisesta.

Tutkimuksessa tunnistettiin runsaasti istuvien miesten vastauksista viisi erilaista ryhmää: paljon istuvat liikkujat, elämäänsä tyytymättömät, syömishäiriöoireiset, huonokuntoiset mutta ulkonäkösyistä liikkumaan innostuvat, sekä Internet-pelaajat.

Äidin runsas liikkuminen oli yhteydessä kaupunkimaisessa ympäristössä asuvien nuorten miesten liikkumiseen ja isän liikkuminen oli tärkeää maaseutumaisessa ympäristössä asuvien nuorten aktiivisuudelle.

Interventio lisäsi jonkin verran poikien kohtuukuormitteisen tai raskaan fyysisen aktiivisuuden määrää. Elämäntyytyväisyys koheni sekä interventio- että kontrolliryhmässä.

”Vaikka nuoria oli haastavaa saada sitoutumaan puolen vuoden tutkimukseen, he pitivät monia pelillisen palvelun ominaisuuksia kiinnostavina”, Pyky kertoo.

Tutkimustulokset kannustavatkin kokeilemaan pelillisiä ja yksilöllisesti räätälöityjä keinoja erityisesti vähän liikkuvien nuorten aktivoinnissa.

Aiempien tutkimusten mukaan 80 % nuorista ei liiku terveytensä kannalta riittävästi ja suuri osa päivästä voi kulua istuen. Riittämätön fyysinen aktiivisuus on haitallista sekä fyysiselle että psyykkiselle terveydelle ja on yhteydessä syrjäytymiseen.

---

Liikuntatieteiden maisteri, insinööri (AMK) Riitta Pyky väittelee Oulun yliopistossa torstaina 5.12.2019. Liikuntalääketieteen alaan kuuluvan väitöskirjan otsikko on: Physical activity and sedentary behaviour in young men. The determinants and effectiveness of a tailored, mobile, gamified intervention (Nuorten miesten fyysinen aktiivisuus ja paikallaanolo. Taustatekijät ja räätälöidyn, pelillistetyn ja mobiilin intervention vaikuttavuus). Vastaväittäjänä toimii professori Mirja Hirvensalo Jyväskylän yliopistosta ja kustoksensa professori Raija Korpelainen Oulun yliopistosta. Väitöstilaisuus alkaa ODL Hyvinvointikeskuksen Wegeliussalissa (Albertinkatu 16) klo 12.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Väittelijän yhteystiedot:
Riitta Pyky, liikuntatieteiden maisteri, insinööri (AMK)
puh. 050 3125 818
riitta.pyky@odl.fi

Kuvat

Riitta Pyky, liikuntatieteiden maisteri, insinööri (AMK)
Riitta Pyky, liikuntatieteiden maisteri, insinööri (AMK)
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Oulun yliopisto
Oulun yliopisto
Pentti Kaiteran katu 1
90570 Oulu

0294 480 000https://www.oulu.fi/fi

Oulun yliopisto on monitieteinen, kansainvälisesti toimiva tiedeyliopisto. Tuotamme uutta tietoa ja ratkaisuja kestävämmän tulevaisuuden rakentamiseksi sekä koulutamme osaajia muuttuvaan maailmaan. Tärkeimmissä yliopistovertailuissa Oulun yliopisto sijoittuu kolmen prosentin kärkeen maailman yliopistojen joukossa. Meitä yliopistolaisia on noin 17 000.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Oulun yliopisto

Kansainvälisen tähtitieteellisen unionin johtoryhmä Suomeen ensi kertaa 22.–24.4. – tiedotusvälineet tervetulleita tapaamaan johtoryhmän jäseniä17.4.2024 08:45:00 EEST | Tiedote

Kansainvälinen tähtitieteellinen unioni (eng. International Astronomical Union, IAU) on yksi vanhimmista ja suurimmista ammattitieteilijöiden unioneista. Sen johtoryhmä kokoontuu ensi kertaa historiassaan Suomessa; Helsingissä ja Rovaniemellä. Oulun yliopiston isännöimä kokous on merkittävä hetki suomalaiselle tähtitieteelle ja maailmanlaajuiselle yhteistyölle.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye