Vähässäkyrössä juhlitaan kesän avajaisia rautakauden tyyliin
Vähänkyrön kesä starttaa Cafe Kanttorilan pihapiirissä lauantaina 11.6. klo 12 alkaen. Tapahtumassa on mukana monenlaista ohjelmaa rautakauden teemaan liittyen.
- Kyrönmaalla on Suomen tihein muinaisjäämistö. Tänä kesänä mielikuvitusta ruokkiva rikas historia näkyy myös kesän tapahtumissa, joista löytyy koettavaa koko perheelle, kertoo aluepalvelupäällikkö Suvi Aho.
Tekemistä koko perheelle
Savilahti-talon pihapiirin valtaavat viikingit klo 12-18 ja koko perheen toimintarasteilla on mahdollista kokeilla pehmomiekkailua ja jalkajousella ampumista. Tapahtumassa voi tutustua lisäksilankojenvärjäykseen sekä lautanauhojen tekoon. Paikalla on myös kulttuuriperinteen ja magian inspiroimia tuotteita valmistavaKäreitär.
Maailmanperintöopas Vesa Heinonen luennoi klo 15 aiheesta Vähäkyrö ja Kyrönjokilaakso 1000 vuotta sitten. Luentoa ja tapahtumaaelävöittävät eteläpohjalainen historianelävöittämisyhdistys Faravidin Sudet Ry miekkailunäytöksillä.
Nälän yllättäessä Vähäkyrö-seura myy lohikeittoa Savilahti-talolla 80 ensimmäiselle nälkäiselle ja Cafe Kanttorila palvelee herkkusuita klo 12-18.
Rautakauden ja historian inspiroimia tapahtumia pitkin kesää
Vähänkyrön kesän tapahtumat jatkuvat avajaistapahtuman jälkeen historiallisella teemalla läpi kesän.
Tulevia tapahtumia ovat muun muassa:
- Vähänkyrön Perinnepäivä 2.7.2022 klo 12-15
- Käreittären mystinen aikamatka rautakautiselle Kaavontönkälle 7.7.2022 sekä 21.7.2022 klo 17
- Birgit Nurmelan tunnelmallinen aistikävely patikkapolulla 14.7.2022 klo 17
Lisäksi heinäkuussa keskiviikkoisin Pläkkyrin ja savitaitelijan työnäytöksiä klo 15PläkkyrimuseoFyrryssä. Cafe Kanttorilaja PläkkyrimuseoFyrry ovat avoinna ti-su 10.6.-14.8.2022 klo 12-18.
Yhteyshenkilöt
Aluepalvelupäällikkö Suvi Aho, Vaasan kaupunki, puh. 050 326 8877, suvi.aho@vaasa.fi
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Vaasan kaupunki
Aina aurinkoinen Vaasa on Pohjolan energiapääkaupunki, jossa yhdistyvät innovatiivisuus, teknologia, laadukkaat palvelut, monipuolinen koulutus- ja kulttuuritarjonta sekä energinen meininki.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Vaasan kaupunki - Vasa stad
Utvärderingsberättelsen 2022 är publicerad8.6.2023 13:18:03 EEST | Tiedote
Revisionsnämndens utvärderingsberättelse för år 2022 har publicerats. I utvärderingsberättelsen behandlas bland annat verkställandet av stadens strategi som godkänts år 2022 och det nya ledningssystemet som baserar sig på strategiska ledningsgrupper. Dessutom utvärderas stadskoncernens ekonomiska utgångspunkter samt utvecklingen av så kallade kriskommunskriterier.
Arviointikertomus 2022 on julkaistu8.6.2023 13:17:34 EEST | Tiedote
Tarkastuslautakunnan arviointikertomus vuodelta 2022 on julkaistu. Arviointikertomuksessa käsitellään muun muassa kaupungin vuonna 2022 hyväksytyn strategian toimeenpanoa sekä uudenlaista strategisiin ohjausryhmiin perustuvaa johtamisjärjestelmää. Lisäksi arvioidaan kaupunkikonsernin taloudellisia lähtökohtia sekä niin sanottujen kriisikuntakriteerien kehitystä.
Kuratorledda visningar vid museerna i juni7.6.2023 14:54:00 EEST | Tiedote
I juni ordnas kuratorsvisningar i samband med utställningar vid Kuntsi museum för modern konst och Österbottens museum.
Kuraattorin kierroksia museoissa kesäkuussa7.6.2023 14:54:00 EEST | Tiedote
Vaasan kaupungin museoiden näyttelyiden yhteydessä järjestetään kesäkuussa kuraattorin kierroksia Kuntsin modernin taiteen museossa ja Pohjanmaan museossa.
Risto Vuorimies LOVE-bilder under sommaren i huvudbiblioteket6.6.2023 14:00:00 EEST | Tiedote
Risto Vuorimies fotoutställning LOVE-bilder visas i Gallerian i Vasa huvudbibliotek 14.6-27.7.2023. Vuorimies, som arbetade hos skivbolaget Love Records under åren 1973–1976, intervjuas onsdag 14.6 kl. 18 i Dramasalen.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme