Oscar Software Oy

Vahva kasvu vaatii useiden kymmenien henkilöiden palkkaamista kuluvan tilikauden aikana

Jaa
Innovointi, markkinointi ja myynti tuottivat jälleen erinomaisen tuloksen. Oscar Software Oy jatkoi vahvalla ja kannattavalla kasvulla myös tilikaudella 6/2015-6/2016. Liikevaihto kasvoi edellisestä vuodesta yli 20 % kohoten noin 5,9 miljoonaan euroon. Liikevoittoa syntyi noin 0,7 M€, mikä ylitti budjetin selvästi.

- Kulunut tilikausi päättyi erinomaisiin tunnelmiin, sillä touko- ja kesäkuu olivat yhtiömme historian parhaimmat ohjelmiston myyntikuukaudet. Alkuvuodesta oli vielä havaittavissa epävarmuutta markkinoilla. Huhtikuussa henkiset padot alkoivat murtua rytinällä ja epävarmuus väistyi. Edelleen voimistuneet positiiviset signaalit taloudesta antavat erinomaiset lähtökohdat alkaneelle tilikaudelle rikkoa jälleen ennätyksiä, riemuitsee toimitusjohtaja Simo Salminen.

Ohjelmistolisenssien myynti kasvoi edellisestä tilikaudesta yli 41 %. Oscar Talousosasto® -yksikön taloudenhallinta- ja liiketoimintapalveluiden laskutus kasvoi reilut 43 % aiemmasta. Tämä osoittaa, että Oscar on muuntautunut onnistuneesti pelkästä ohjelmistotoimittajasta monipuoliseksi ohjelmisto- ja palvelutaloksi.

- Meidän on tarkoitus jatkaa määrätietoisesti palvelu- ja tuotetarjontamme kasvattamista nykyisestä. Suunnitelmissa on sellaisia innovaatioita, joita ei ole vielä markkinoilla nähty. Oma erittäin vahva ohjelmistojemme tuotekehitys tarjoaa meille erinomaiset työkalut palvelutuotantomme käyttöön ja asiakkaidemme kilpailukyvyn kasvattamiseksi, sanoo toimitusjohtaja Salminen.

Oscar panostaa voimakkaasti tuotekehitykseen, sillä tuotekehityskustannusten osuus on noin 30 % liikevaihdosta. Lisäksi panostetaan entistäkin enemmän markkinointiin ja myyntiin myös ohjelmistotuotannon osalta. Tämä tarkoittaa muun muassa itse kehitettyjä asiakkuudenhallinta- ja markkinointiratkaisuja.

- Olemme ottaneet vajaa vuosi sitten käyttöömme myynnissä ja markkinoinnissa itse kehitetyt asiakkuudenhallintatyökalut, mikä on tarkoittanut noin viidenneksen parannusta myyntitiimimme tuottavuudessa. Uudet ratkaisut alkavat olla siinä vaiheessa, että niitä aletaan tarjota aktiivisesti myös asiakkaillemme. Ylipäätään nyt on tähänastisen historiamme parhaimmat edellytykset lähteä uuteen tilikauteen, kun tarjouskannan arvo vastaa noin parin vuoden uusmyyntiä, iloitsee myyntijohtaja Jarno Lahtinen.  

Oscar Softwaren henkilöstömäärä kasvoi edellisestä vuodesta reilun neljänneksen kohoten 75 henkeen. Kuluvan tilikauden aikana on tarkoitus palkata useita kymmeniä henkilöitä lisää eri liiketoiminta-alueille Tampereen, Helsingin ja Raision toimipisteisiin. Tavoitteena on rikkoa viimeistään vuonna 2018 10 miljoonan euron liikevaihto.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Tietoja julkaisijasta

Oscar Software Oy
Oscar Software Oy
Vuolteenkatu 2
33100 Tampere

010 820 1000https://www.oscar.fi/

Vuonna 2005 perustettu Oscar Software Oy on toiminnanohjausjärjestelmien (ERP) kehitykseen ja liiketoimintapalvelujen tarjontaan erikoistunut suomalainen ohjelmistopalveluyritys.
 
Toiminnanohjausjärjestelmien lisäksi Oscar Software tarjoaa taloushallinnon, verkkoliiketoiminnan sekä IT- ja ohjelmistokehityksen palveluita. Noin 700 asiakasyrityksen joukkoon kuuluu pk-yrityksiä eri toimialoilta (mm. teollisuus, tukkukauppa, huoltoliiketoiminta, palvelut).
 
Yrityksen pääkonttori sijaitsee Tampereella. Henkilöstöä Oscar Softwarella on noin 150 henkilöä.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Oscar Software Oy

Oscar Software lahjoittaa ERP-käyttöönoton Kolarin Rakennustarvikkeelle12.1.2024 07:38:00 EET | Tiedote

Ohjelmistotalo Oscar Software Oy lahjoittaa Lapissa toimivalle, rakennusalan tukku- ja vähittäiskaupalle ilmaiseksi käyttöönottoprojektin, jossa yritys saa käyttöönsä toiminnanohjausjärjestelmän ja verkkokaupan. Hanke kuuluu Oscarin Lupa kasvaa -markkinointikampanjaan, jossa eri kanavissa seurataan käyttöönottoprojektin etenemistä sekä ERP-järjestelmän ja verkkokaupan tuomia hyötyjä valitulle yritykselle.

Oscar Softwaren "Lupa Kasvaa" -kampanja ylitti odotukset: Digitalisaatio kiinnostaa vaikeina aikoina18.9.2023 07:15:00 EEST | Tiedote

Oscar Software, johtava ohjelmistoratkaisujen tarjoaja, on saavuttanut "Lupa Kasvaa" -kampanjallaan valtavan suosion ja ylittänyt asetetut tavoitteet. Kampanjassa etsittiin pk-yrityksiä, jotka saavat toimintaa tehostavan liiketoiminta-alustan käyttöönoton maksutta. Tavoitteena on auttaa suomalaisia yrityksiä saavuttamaan kasvua ja kannattavuutta, ja vastaus kampanjaan oli erittäin positiivinen.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye