SOK - Suomen Osuuskauppojen Keskuskunta

Vahva tunnistautuminen vaikeuttanut mobiilimaksamista

Jaa
Kaikissa sähköisissä maksutapahtumissa vuoden vaihteessa voimaan tullut vahvan tunnistautumisen vaade on aiheuttanut ongelmia mobiilimaksamisessa. Pankkien vaihtelevat valmiudet ja siirtyily eri sovellusten välillä ovat keskeiset haasteet. S-ryhmässä tämä koskee erityisesti osaa ABC-mobiilin sadoistatuhansista käyttäjistä.

EU:n uusi maksupalveludirektiivi (PSD2) astui voimaan 14.9.2019. Suomessa Finanssivalvonta myönsi omille valvottavilleen, eli pankeille ja maksupalveluntarjoajille, lisäaikaa tunnistamisen käyttöönottoon vuoden 2020 loppuun.

Vahvassa tunnistautumisessa pelkkä pankki- tai luottokortin numero, voimassaoloaika ja CVV-turvakoodi eivät enää riitä verkkokaupoissa ja sovelluksissa tehtävissä maksuissa, vaan asiakkaan on lisäksi tunnistauduttava vahvasti esimerkiksi pankin tunnuslukusovelluksella.

– Siirtymäajasta huolimatta on havaittu, että pankkien valmius tukea kansainvälisten korttiyhtiöiden suosittelemaa uutta todennusstandardia vaihtelee suuresti. Näin ollen osa maksutapahtumista voi estyä kokonaan. Lisäksi suurin osa pankeista ei ole hyödyntämässä lain sallimaa riskiperusteista arviointia vahvassa tunnistautumisessa, jolloin asiakas joutuu tunnistautumaan jokaisen ostoksen yhteydessä. Kaupan näkökulmasta tunnistus pitäisi tehdä vain sellaisissa tapahtumissa, joissa pankkien järjestelmät tunnistavat riskin – ei kaikissa tapahtumissa, kehityspäällikkö Mia Laakso SOK:lta kertoo.

Kaikilla asiakkaille ei ole lainkaan käytössä pankin tunnistautumisvälineitä tai eri sovellusten välillä liikkumiseen ei ole totuttu, jolloin maksutapahtuma voi myös jäädä kesken.

S-ryhmän suurin maksamisen sovellus on ABC-mobiili, jolla on satojatuhansia käyttäjiä. Sen avulla voi maksaa auton tankkauksen, pesun tai ravintolatuotteita käyttäen sovellukseen liitettyä maksukorttia. ABC-mobiiliin on toteutettu uuden standardin mukainen 3DS2.1-todennus, joka on tarkoitettu erityisesti sovellusmaksamiseen. Palvelun lopputarjoaja ei voi vaikuttaa pankkien erilaisiin käytäntöihin, mutta S-ryhmästä ollaan aktiivisesti yhteydessä pankkeihin, jotta asiakkaiden kokemat haasteet saataisiin ratkaistua mahdollisimman pian.

S-ryhmä ja ABC-ketju ei luonnollisesti ole ainoa toimija, jota tämä muutos koskee. Mobiilimaksaminen on käytössä monilla, erityisesti erilaisia palveluita tuottavilla yrityksillä. Palvelut liittyvät yleensä nopeaan asioimiseen. Näissä tilanteissa maksutapahtuman valttina on nimenomaan nopeus ja helppous. Tässä tapahtuvat muutokset heikentävät sujuvaa asiointikokemusta ja vievät kehitystä helposti takaisin muihin maksutapoihin.

Yhteyshenkilöt

Lisätietoja: Kehityspäällikkö Mia Laakso, SOK Business control ja rahoitus, mia.j.laakso(at)sok.fi, 010 7681398

Kuvat

Tietoja julkaisijasta

SOK - Suomen Osuuskauppojen Keskuskunta
SOK - Suomen Osuuskauppojen Keskuskunta
Fleminginkatu 34
00510 Helsinki

http://www.s-ryhma.fi

S-ryhmä on suomalaisten kotitalouksien omistama kaupparyhmä. S-ryhmän muodostavat 19 alueosuuskauppaa, SOK sekä niiden tytäryhtiöt. ​ 

Tarjoamme arjen palveluita päivittäis- ja käyttötavarakaupassa, hotelleissa & ravintoloissa, tavarataloissa, liikennemyymälöissäja oman pankkimme kautta. ​ 

Olemme suurin yksityinen työllistäjä Suomessa – meitä s-ryhmäläisiä on noin 40 000. Toimimme tinkimättömästi yhdenvertaisuutta edistäen sekä luonnonvaroja kunnioittaen, ja olemme Suomen suurin kotimaisen ja lähiruoan myyjä. Verojalanjälkemme on lähes 1,9 miljardia euroa, ja investoimme Suomeen vuosittain noin 500 miljoonaa euroa. ​​ 

#parempipaikkaelää

SOK:n viestintä tarjoaa median edustajille ajankohtaista tietoa S-ryhmästä. Viestintämme palvelee mediaa arkisin klo 8–16.

Mediapuhelin: 050 472 2745 (pvm/mpm)
Sähköposti: viestinta@sok.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta SOK - Suomen Osuuskauppojen Keskuskunta

Coop-tuotteita löytyy S-ryhmän myymälöistä jo yli 400 – Coop-simasta kevään hittituote?9.4.2024 07:30:00 EEST | Tiedote

Jo lähes neljäsosa entisistä Rainbow-tuotteista korvautuu kevään aikana laatu-hinta-suhteeltaan erinomaisilla Coop-tuotteilla S-ryhmän myymälöissä ja Coop-tuotesarjaan tuodaan jatkuvasti myös uusia tuotteita. Coop-tuotteita löytyy siis jo osapuilleen saman verran kuin mitä Xtra- tai Kotimaista-tuotesarjoihin kokonaisuudessaan kuuluu. Coopista kasvaa S-ryhmän selvästi laajin oma tuotesarja, johon tulee kuulumaan yli 1500 tuotetta.

Prisman data näyttää: Suomalaisten tapa grillata on murroksessa – nyt halutaan pitkää nautintoa8.4.2024 07:45:00 EEST | Tiedote

Koronavuosina suomalaiset panostivat kalliiden ja hienojen grillien ostamiseen, mutta nyt suunta on kääntynyt, kertoo Prisman tuore myyntidata. Tällä hetkellä suomalaiset hakevat grillauksesta uudella tavalla pitkäkestoisia elämyksiä, mistä kertoo muun muassa savustuslastujen ja erityisesti pitkään hauduttamiseen soveltuvien digitaalisten paistomittareiden myynnin merkittävä kasvu. Ylipäätänsä grillauksen lisävarusteisiin satsataan nyt uudella innolla.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye