Helsingin kaupunki, kaupunginkanslia

Vahvoja näyttöjä Helsingin kaupungin kotoutumistyössä

Jaa
Helsingin kaupunginhallitus myönsi erillismäärärahan turvapaikanhakijoiden kotoutumisen edellytysten ja maahanmuuttajien hyvän kotouttamisen varmistamiseksi vuonna 2016. Helsingin kaupunki juhlistaa tiistaina 19. joulukuuta kello 9 alkaen hankkeiden onnistumisia kaupungintalon juhlasalissa. Tilaisuudessa hankkeen 2016–2017 toiminnot esitellään laaja-alaisesti sekä jaetaan toimivia ideoita kotouttamistyöhön.
Stadin osaamiskeskus. (Kuva: Aram Baqi)
Stadin osaamiskeskus. (Kuva: Aram Baqi)

Hankkeen tarkoituksena on ollut maahanmuuttajien yksilöllisempi kotouttaminen ja osallistuminen monitahoisesti yhteiskuntaan. KOTO10-hankkeen projektit ovat toimineet muun muassa maahan muuttaneiden uusien helsinkiläisten koulutuspolkujen ja työllistymisen vahvistajana. Rahoituksella on perustettu esimerkiksi Stadin osaamiskeskus, joka yhdistää uudella tavalla kielikoulutuksen, ammatillisen koulutuksen, kuntoutuksen ja työllistymisen.

Hankekokonaisuudet ovat lisänneet yhteenkuuluvuuden tunnetta ja vahvistaneet vuorovaikutusta. KOTO10 on tavoittanut kaikenikäisiä maahanmuuttajia eri elämäntilanteissa. Stadin osaamiskeskuksen lisäksi vuosina 2016–2017 hankkeessa on kehitetty uusia yhteistyön malleja terveysasematyön, psykiatrian, sosiaalisen kuntoutuksen ja maahanmuuttoyksikön kesken. Turvapaikanhakijanuoria ja maahanmuuttajataustaisia nuoria on tuettu jalkautuvassa nuorisotyössä sekä yksilö- ja ryhmätoiminnassa. KOTO10 on mahdollistanut eritaustaisten ihmisten kohtaamisen sekä lisännyt matalan kynnyksen toimintamahdollisuuksia liikunnan ja kulttuurin keinoin. Lisäksi on tuettu lasten, nuorten ja perheiden kotoutumista avoimessa leikkipuistotoiminnassa sekä monikielisten ohjaajien avulla peruskouluissa.

Hankkeen eri toimijat laajalta kentältä osoittavat, miten hyviä väestösuhteita voidaan edistää monella eri tavalla. Merkittävää on, miten hanke on toiminut kaupunkiin uusina tulevien henkilöiden kotoutumisessa sekä osallisuuden lujittamisessa. Eräs helmi hankkeiden joukossa on Vuoden kotoutumisteko -tunnustuksen saanut Kotoklubi Kaneli. Helsingin kaupungin järjestämä Kotoklubi Kaneli -toiminta on laajentunut 13:een leikkipuistoon ja perhetaloon eri puolille pääkaupunkia. Kaneli-ryhmissä suomen kieltä opetellaan toiminnallisesti laulujen ja leikkien kautta.


Tilaisuuden järjestelyistä vastaa Helsingin kaupunginkanslia. Tilaisuus on tarkoitettu hankkeen työntekijöille sekä sidosryhmille, kuten järjestökentälle ja muille yhteistyökumppaneille. Tilaisuudessa osallistujat voivat tutustua hankkeiden tuloksiin itse kokeilemalla, verkostoituen ja keskustelujen kautta. Päätöstilaisuus taltioidaan suorana Helsinki-kanavalle.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Ilkka Haahtela, maahanmuutto- ja työllisyysasioiden päällikkö, Helsingin kaupunginkanslian elinkeino-osasto, puh. 040 125 9887, s-posti: ilkka.haahtela@hel.fi


Matleena Sierla, erityissuunnittelija, Helsingin kaupunginkanslian elinkeino-osasto, puh. 040 574 5716, s-posti: matleena.sierla@hel.fi


Merja Svensk, kehittämiskonsultti, Helsingin kaupunginkanslian osallisuus ja neuvonta -yksikkö, puh. 09 310 74127, s-posti: merja.svensk@hel.fi

Kuvat

Stadin osaamiskeskus. (Kuva: Aram Baqi)
Stadin osaamiskeskus. (Kuva: Aram Baqi)
Lataa
Helsingin kulttuurikeskus. (Kuva: Helsinki Marketing)
Helsingin kulttuurikeskus. (Kuva: Helsinki Marketing)
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Helsingin kaupunki, kaupunginkanslia
Helsingin kaupunki, kaupunginkanslia

PL 1,00099 Helsingin kaupunki

09 310 1641https://www.hel.fi

Kaupunginkanslia on Helsingin kaupungin keskushallintovirasto. Päämäärämme on kaupunki, joka tarjoaa parastaan kaupunkilaisille ja menestyy kiihtyvässä kilpailussa. Uudistamme kaupunkia strategian mukaisesti yhdessä toimialojen kanssa.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, kaupunginkanslia

Syötävä Helsinki valtaa kaupungin touko-kesäkuussa17.4.2024 09:30:00 EEST | Tiedote

Ensimmäistä kertaa järjestettävät Syötävä Helsinki -ruokaviikot kutsuvat tutustumaan Helsingin monipuoliseen ruoka- ja juomatarjontaan 24.5.–16.6.2024. Paikallisten ravintola-, matkailu- ja tapahtuma-alojen toimijoiden yhteistyöllä on saatu kokoon lähes sadan tapahtuman kattaus, josta löytyy herkullisia maistiaisia niin fine diningin, burgereiden, perinteisten ja etnisten makujen kuin juomakulttuurinkin ystäville.

Feast Helsinki to shine a light on local food scene in May and June17.4.2024 09:30:00 EEST | Press release

This summer, the City of Helsinki is joining operators in the local restaurant, tourism and event sectors to arrange a celebration of the capital’s unique culinary culture. Scheduled for 24 May to 16 June 2024, the Feast Helsinki food festival will showcase the city’s eclectic range of delicious food and beverages. A programme of close to 100 events has been put together offering taste experiences for lovers of fine dining and burgers as well as traditional and ethnic dishes.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye