Insinööriliitto IL ry

Vaikeatkin työmarkkinauudistukset uuden hallituksen agendalle

Jaa

Insinööriliiton puheenjohtaja Samu Salo kannustaa tulevaa hallitusta tarttumaan rohkeasti ristiriitaisiin, erilaisia näkemyksiä synnyttäviin työmarkkinauudistuksiin.

– Suomi menestyy jatkossa vain hakemalla ennakkoluulottomasti uusia ratkaisuja asioihin, olivat ne kuinka vaikeita tahansa. Mitään ei tapahdu, jos asioista ei uskalleta edes puhua, Salo sanoi avatessaan liiton edustajakokouksen tänään Tampereella.

Hän nosti esiin työttömyysturvan ja työrauhalainsäädännön esimerkeiksi asioista, joiden uudistamiselle tuntuu olevan tarvetta. Salon mukaan ne ovat edessä enemmin tai myöhemmin.

– Menneestä on syytä ottaa sen verran opiksi, että työhön on tartuttava yhdessä työmarkkinajärjestöjen kanssa neuvotellen ja sopien. Suomalaisessa yhteiskunnassa isot ratkaisut ovat yleensä syntyneet keskustelemalla ja luottamusta rakentaen. Mutta ratkaisujen syntyminen edellyttää asioiden käsittelyn aloittamista, Salo huomautti.

Salo totesi työnantajien antaneen kovaa kritiikkiä työrauhalainsäädännön jälkeenjääneisyydestä. Työntekijöitä puolestaan närästää puutteet henkilöstön edustuksessa ja yhteistoiminnasta yrityksissä.

– Jos tahtoa ja halua ongelmien korjaamiseen on, mikä estää näiden asioiden yhdistämisen yhteisten neuvottelujen kautta. Ratkaisuja alkaa kyllä löytyä, kun korjattavista asioista on päästy jonkinlaiseen yhteisymmärrykseen, hän sanoi.

Salon mielestä myös työttömyysturvassa on kehittämisen varaa. Hän on tyytyväinen siihen, että hallitusneuvottelujen aikana palkansaajapuoli on esittänyt omia näkemyksiään turvan uudistamisesta.

– Uskon, että yhdistämällä paremmat yksilölliset palvelut ja jatkuva oppiminen nykyistä paremmin, jo esillä ollut porrastettu työttömyysturvan malli tukee paremmin työllisyyttä ja on työttömäksi joutuneen kannalta reilumpi, Salo sanoo.

Hänen mielestään työmarkkinoilla on päästävä kyräilyn ja vastakkainasettelun kulttuurista takaisin sopimisen kulttuuriin.

– Vain näin voimme saada tuloksia aikaan. Jos pidämme osan asioista tabuina, joista ei voi edes keskustella, ne voivat jäädä kokonaan korjaamatta tai niihin ryhdytään myöhemmin runnomalla, voimaa käyttäen. Kun prosessi pannaan käyntiin, joskus voidaa

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Lisätietoja:

puheenjohtaja Samu Salo 040 184 2290
viestintäpäällikkö Jari Rauhaniemi 040 505 2115

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Insinööriliitto IL ry
Insinööriliitto IL ry
Ratavartijankatu 2
00520 Helsinki

0201 801 801http://www.ilry.fi

Insinööriliitto on akavalainen ammattijärjestö, johon kuuluu jäsenjärjestöjen kautta 70 000 jäsentä. Jäsenet ovat insinöörejä ja muita tekniikan asiantuntijoita sekä insinööriopiskelijoita. Insinööriliitto tekee työtä parempien työpäivien puolesta.

 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat mediatiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Insinööriliitto IL ry

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme