UKK-instituutti

Vaikuttiko korona suomalaisen työikäisen liikkumiseen ja kuntoon? Kutsu tutkimusmittauksiin 1 500:lle Oulun seudulla

Jaa
Valtakunnallisessa KunnonKartta-tutkimuksessa selvitetään, millaisessa fyysisessä kunnossa suomalaiset ovat 1,5 vuoden koronapandemian jälkeen. Oulussa mittaukset käynnistyvät marraskuun lopulla ja kutsun saa 1 500 Oulun seudulla asuvaa 20–69-vuotiasta. Mittaukset toteuttaa ODL Liikuntaklinikka.
KunnonKartta-tutkimus selvittää suomalaisten liikkumista ja kuntoa. Kuva UKK-instituutti / Marc Felder
KunnonKartta-tutkimus selvittää suomalaisten liikkumista ja kuntoa. Kuva UKK-instituutti / Marc Felder

– Toteutimme ODL Liikuntaklinikalla edellisen kerran KunnonKartta-mittauksia vuonna 2017. Nyt on erittäin mielenkiintoista nähdä, näkyvätkö korona-ajan rajoitukset tutkittavien liikunnan määrässä ja kunnossa. Tutkimuksesta saamme erinomaista tietoa paitsi yhteiskunnallisen päätöksenteon tueksi niin myös tutkimukseen osallistuneille itselleen hyvinvointia tukevien valintojen tekemiseksi, toteaa ODL Liikuntaklinikan palvelupäällikkö Kaisu Kaikkonen.

– Osallistujat saavat itselleen arvokasta tietoa niin laboratoriotuloksista kuin kuntotesteistä. Kannustankin kaikkia kutsun saaneita osallistumaan tutkimukseen Oulun Diakonissalaitoksella Albertinkadulla, Kaikkonen jatkaa.

Tutkimukseen osallistuja saa kuntotestien tulokset viitearvoineen, raportin liikemittarin keräämistä liikkumista, paikallaanoloa ja unta koskevista tiedoista viikon ajalta sekä rasva-arvot ja verensokeriarvot laboratoriokokeista.

Mitattua tietoa koronan vaikutuksista

UKK-instituutin johtama KunnonKartta-tutkimus toteutetaan Suomessa neljän vuoden välein. Nyt kerättävää tietoa verrataan vuonna 2017 toteutetun tutkimuksen tuloksiin. Tutkimukseen osallistuu kuluneen syksyn ja alkutalven aikana yhteensä yli 10 000 satunnaisotannalla valittua työikäistä suomalaista.

– Tutkimus toteutuu koronan kannalta hyvin mielenkiintoiseen aikaan. Iso osa työikäisiä suomalaisia on viettänyt ainakin osan edeltävän puolentoista vuoden aikana etätöissä, jolloin normaali liikkuminen arjessa on merkittävästi muuttunut. Voidaankin sanoa, että tällä kertaa KunnonKartta-tutkimus selvittää mitatusti ja luotettavasti erityisesti suomalaisten fyysisen kunnon, liikkumisen, paikallaanolon ja unen suhteessa koronaa edeltävään aikaan, kuvailee tutkimuksen johtaja, UKK-instituutin johtaja, professori Tommi Vasankari.

Toteutus laajan yhteistyöverkoston kanssa

KunnonKartta-väestötutkimus toteutetaan laajan yhteistyöverkoston kanssa. Seitsemässä maaseutukeskuksessa toteutettavissa mittauksissa kumppaneina toimivat ODL Liikuntaklinikan lisäksi muun muassa Helsingin kaupunki ja Metropolia Ammattikorkeakoulu, Kuopion liikuntalääketieteen tutkimuslaitos, Lounais-Suomen Liikunta ja Urheilu ry sekä Turun ammattikorkeakoulu, Santasport Lapin Urheiluopisto ja Tampereen kaupunkiseutu. Loppuvuoden aikana mittaukset laajentuvat vielä Jyväskylän seudulle.

– Laaja yhteistyöverkosto on tämän tutkimuksen yhteistyön edellytys ja ODL Liikuntaklinikka on meille tutkimusta ammattimaisesti toteuttava, erinomainen ja luotettava kumppani, kiittelee Vasankari.

Tutkimuksen rahoittaa opetus- ja kulttuuriministeriö.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Lisätietoja ja haastattelujen sopiminen Oulussa:
Kaisu Kaikkonen, ODL Liikuntaklinikka, p. 050 312 5611, etunimi.sukunimi(a)odl.fi


Tutkimus valtakunnallisesti:
UKK-instituutin johtaja Tommi Vasankari, 040 505 9157, tommi.vasankari(a)ukkinstituutti.fi

Kuvat

KunnonKartta-tutkimus selvittää suomalaisten liikkumista ja kuntoa. Kuva UKK-instituutti / Marc Felder
KunnonKartta-tutkimus selvittää suomalaisten liikkumista ja kuntoa. Kuva UKK-instituutti / Marc Felder
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

UKK-instituutti
UKK-instituutti
Kaupinpuistonkatu 1
33500 TAMPERE

03 282 9111https://ukkinstituutti.fi

Tutkitusti terveellistä ja turvallista liikkumista

UKK-instituutti on terveys- ja liikunta-alalla toimiva yksityinen tutkimus- ja asiantuntijakeskus, joka sijaitsee Tampereella. UKK-instituutin tehtävänä on edistää väestön terveyttä ja toimintakykyä lisäämällä terveysliikuntaa ja vähentämällä liikkumattomuutta, liikuntavammoja ja vapaa-ajan tapaturmia.

Mittaamme säännöllisin väliajoin eri väestöryhmien fyysistä aktiivisuutta ja kuntoa. Kehitämme kustannusvaikuttavia toimintamalleja terveellisen liikkumisen edistämiseen. Ennaltaehkäisemme ja vähennämme kaatumisia sekä liikunta- ja urheiluvammoja tutkitusti tehokkailla menetelmillä. Tuotamme tietoa liikkumisen yhteiskunnallisesta merkityksestä päätöksenteon tueksi.

Lisää liikettä elämään

ODL Liikuntaklinikka edistää väestön terveyttä ja hyvinvointia liikuntatieteellisen ja liikuntalääketieteellisen tutkimus-, koulutus- ja tiedonvälitys- sekä palvelutoiminnan avulla. Yhtenä kuudesta Suomen liikuntalääketieteen keskuksista edistämme ja mahdollistamme Pohjois-suomalaisten hyvinvointia edistävän liikunnan harrastamista. Oululaisena toimijana teemme tiivistä yhteistyötä niin paikallisten kuin kansallisten toimijoiden kanssa tutkitun tiedon ja uusien menetelmien sekä palveluiden tuottamiseksi.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta UKK-instituutti

Mediakutsu seminaariin: Liikkuminen muutosten paineessa5.10.2023 13:37:35 EEST | Tiedote

UKK-instituutin 33. Terveysliikuntapäivät järjestetään 11.–12.10.2023. Terveysliikuntapäivät tarjoavat ajankohtaisen näkymän talouden, palvelurakenteiden ja väestössä tapahtuviin monenlaisiin muutoksiin, ja miten ne sekä haastavat että helpottavat liikkumisen edistämistyötä. Seminaarin yhteistyökumppani on Työeläkeyhtiö Varma. Median edustajat ovat lämpimästi tervetulleita seminaariin. Seminaari on toimittajille maksuton.

Selvitys: kansallispuistoissa liikkuminen säästi yhteiskunnan rahoja 164 miljoonaa euroa viime vuonna15.9.2023 08:00:00 EEST | Tiedote

Metsähallitus ja UKK-instituutti ovat laskeneet ensimmäisen kerran luonnossa liikkumisen hyödyt kansantaloudelle. Vuonna 2022 ihmisten liikkuminen kansallispuistoissa ja retkeilyalueilla vähensi yhteiskunnan kustannuksia 164 miljoonalla eurolla. Liikkuminen luonnossa tuo yhteiskunnalle säästöä kahdella tavalla: luontoliikunta vähentää kansansairauksista aiheutuneita kustannuksia ja auttaa ihmisiä pysymään työkykyisinä.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye