Danske Bank A/S, Suomen sivuliike

Vain 15 prosenttia suomalaisista on tehnyt testamentin – perheiden monimuotoisuus mutkistaa perinnönjakoa

Jaa
Vain 15 prosenttia suomalaisista on tehnyt testamentin, selviää Danske Bankin kyselytutkimuksesta. Avopuoliso ei koskaan voi periä puolisoaan ilman testamenttia ja myös uusperheelliset tarvitsevat lähes poikkeuksetta testamentin sekä avio- tai avoehdon.

Vain 15 prosenttia suomalaisista on tehnyt testamentin, selviää Danske Bankin kesäkuussa teettämästä Lasikatto lompakossa -kyselytutkimuksesta. Avoliitossa olevista vain kahdeksan prosenttia ja uusperheissä asuvista 10 prosenttia on tehnyt testamentin. Testamentti kannattaa kuitenkin laatia etenkin, jos oma tilanne eroaa perinteisestä ydinperhemallista.  

”Avoliitossa testamentti on henkivakuutuksen ohella ainoa tapa turvata avopuolison asema, koska lain mukaan puoliso ei saa kumppaniltaan mitään. Myös monimuotoisten perheiden ja uusperheellisten kannattaa miettiä testamentin määräykset erityisen tarkkaan, sillä vanhat lakimme eivät ota huomioon perinteisestä ydinperhemallista poikkeavia tilanteita”, sanoo Danske Bankin henkilöasiakkaista vastaava johtaja Riikka Laine-Tolonen.  

Testamentti kannattaa tehdä, vaikkei omistaisi valtavaa varallisuutta. Testamentilla voi ehkäistä perintöriitoja, joita voi syntyä myös rahallisesti vähemmän arvokkaista, tunnearvoiltaan arvokkaista esineistä. Testamentilla voi määrätä esimerkiksi suvussa kulkeneet tavarat haluamalleen henkilölle.  

Testamentti on juridinen asiakirja 

Testamentti on määrämuotoinen juridinen asiakirja, eli se tulee tehdä laissa säädetyssä muodossa. Testamentin on oltava kirjallisesti tehty, ja sen tulee olla testamentin tekijän sekä kahden esteettömän todistajan yhtä aikaa allekirjoittama.  

Testamentin muotovaatimukset ovat tiukat. Testamentin tekoon kannattaakin käyttää ammattilaisten apua. Testamentin voi tehdä lakitoimistossa tai pankissa.  

“Danske Bank on tehnyt yhteistyösopimuksen lakineuvonnasta ja –palveluista lakitoimisto Lexlyn kanssa. Lexlyn kautta asiakkaat voivat tehdä maksuttoman lakiasioiden kartoituksen ja esimerkiksi testamentin helposti itsenäisesti verkkopalvelussa”, Laine-Tolonen sanoo.  

Laine-Tolonen muistuttaa, että testamentin ohella kannattaa hoitaa kuntoon myös muut asiakirjat, kuten avio- ja avoehto sekä edunvalvontavaltuutus. Hänen mukaansa tärkeä osa taloudellista mielenrauhaa on valmistautuminen elämän yllättäviin asioihin. Edunvalvontavaltuutuksella voi päättää, kuka hoitaa esimerkiksi pankkiasioita, jos itse ei siihen pysty sairauden, ikääntymisen, onnettomuuden tai muun syyn vuoksi.  

”On hyvä muistaa, etteivät edes oma puoliso tai lapset ole automaattisesti oikeutettuja maksamaan laskuja tililtä tai määräämään omaisuudesta ilman edunvalvontavaltuutusta. Valtuutusta voi myöhemmin muuttaa ja se otetaan käyttöön vasta, kun et itse pysty päättämään asioistasi”, Laine-Tolonen sanoo.   

 

Tietoa testamentista: 

  • Aviopuoliso ei peri puolisoaan ilman testamenttia, jos perittävällä on lapsia. 
  • Avopuoliso ei peri koskaan ilman testamenttia, eikä avoleski saa lesken asumisoikeutta kotiin.  
  • Uusperheelliset tarvitsevat lähes poikkeuksetta testamentin ja avio- tai avoehdon. 
  • Lasten kannattaa periä oma vanhempansa testamentilla. 
  • Jos perillisiä ei ole, ilman testamenttia omaisuus menee valtiolle. Serkut eivät enää voi periä. 

Tietoa tutkimuksista 

Danske Bankin Lasikatto lompakossa -kyselytutkimuksen päätavoitteena oli selvittää naisten ja miesten taloudellisen tasa-arvon toteutumista. Kyselytutkimukseen vastasi yhteensä 1518 yli 18-vuotiasta suomalaista ja tiedot kerättiin sähköpostikyselynä 13.4.-18.4.2022 välisenä aikana. 

Danske Bank on tehnyt Taloudellinen mielenrauha -tutkimuksia vuodesta 2018 asti. Vuonna 2021 kyselytutkimukseen vastasi 3030 suomalaista ja kaikissa pohjoismaissa vastaajia oli yhteensä 8065. Aineisto kerättiin Suomessa 13.8.- 24.8.2021. 

Molemmat kyselytutkimukset toteutti Danske Bankille YouGov Finland. 

Yhteyshenkilöt

Danske Bankin henkilöasiakkaista vastaava johtaja Riikka Laine-Tolonen
puh. 050 343 0585
riikka.laine-tolonen@danskebank.fi

Tietoja julkaisijasta

Danske Bank A/S, Suomen sivuliike
Danske Bank A/S, Suomen sivuliike
Televisiokatu 1
00075 DANSKE BANK

010 546 0000https://danskebank.fi

Danske Bank on Suomen kolmanneksi suurin pankki, joka tarjoaa noin miljoonalle suomalaiselle kotitaloudelle, yritykselle ja instituutiolle palveluita laajan asiantuntemuksen sekä innovatiivisten digitaalisten ratkaisujen avulla. Danske Bank A/S, Suomen sivuliike on osa pohjoismaista Danske Bank -konsernia. www.danskebank.fi

Danske Bank on pohjoismainen yleispankki, jolla on vahvat alueelliset juuret ja tiivis yhteys ympäröivään maailmaan. Olemme yli 145 vuoden ajan auttaneet kotitalouksia ja yrityksiä saavuttamaan tavoitteensa. Tarjoamme henkilö-, yritys- ja instituutioasiakkaille pankkipalveluiden lisäksi henki- ja eläkevakuutuksia, varainhoitoa, kiinteistönvälitys- ja leasing-palveluita.

Haluamme tuottaa pitkäaikaista arvoa kaikille sidosryhmillemme - asiakkaillemme, sijoittajille sekä yhteisöille joiden osana toimimme – ja tavoitteemme on tulla tunnetuksi luotetuimpana taloudellisena kumppanina, joka auttaa tekemään taloudellisista päätöksistä ja arjen pankkiasioinnista helppoa.

Danske Bank -konsernin pääkonttori sijaitsee Kööpenhaminassa ja yhtiön osake on listattu Nasdaq Kööpenhaminassa. www.danskebank.com

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Danske Bank A/S, Suomen sivuliike

Luonnon monimuotoisuuden integrointi liiketoimintamalleihin vielä vaikeaa pohjoismaisille yhtiöille19.3.2024 08:45:00 EET | Tiedote

Kolme neljästä pohjoismaisesta suuryrityksestä kokee haastavaksi luonnon monimuotoisuuteen liittyvien riskien monimutkaisuuden, uskottavien tavoitteiden asettamisen sekä hallintomallin kehittämisen. Muutama yritys erottuu myönteisesti joukosta, mutta yksikään ei vielä ole päässyt tasolle, jossa luonnon monimuotoisuus on sisällytetty liiketoimintastrategiaan, ilmenee Danske Bankin varainhoidon tuoreesta raportista.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye