Jyväskylän yliopisto

Väitös 11.12.2019: Historia ja yritysten yhteiskuntavastuu

Jaa
Tutkimuksen kapea-alaistuminen voi rajoittaa sen tulosten käytettävyyttä etenkin monitahoisten yhteiskunnallisten kysymysten yhteydessä. Vastaavasti rahoittajat ja tutkijat suosivat yhä enemmän poikkitieteellisiä tutkimushankkeita. Tutkimus osoittaa, että vaikka poikkitieteellisyyden tarjoamat mahdollisuudet kuulostavat lupaavilta, voivat niiden pohjalta asetetut tavoitteet olla erittäin hankalia toteuttaa.

Uudessa väitöskirjatutkimuksessa syvennytään pitkäaikaiseen poikkitieteelliseen vuorovaikutukseen liiketoimintahistorian ja johtamisen tutkimuksen välillä ja tutkitaan, miten poikkitieteellisyyttä voitaisiin käytännössä toteuttaa.

Molempia tieteenaloja yhdistää tarve ymmärtää yrityksiä ja organisaatioita. Tieteenalojen välinen dialogi on kuitenkin osoittautunut ongelmallisemmaksi kuin niiden yhtäläisyyksien perusteella voisi olettaa. Tämä johtuu niiden erilaisista perinteistä ja normeista.

– Tieteellisen tiedon tuotannon sosiaalinen luonne on yksi tutkimukseni kiinnostavimmista havainnoista, sanoo Christian Stutz Jyväskylän yliopistosta.

Tieteenalojen perinteet ja normit muodostavat esteen poikkitieteellisyydelle

Kiinnostavat aiheet tuovat tutkijat yhteen. Ajan myötä tällaiset yhteisöt perustavat yhdistyksiä ja tieteellisiä julkaisuja, joista muodostuu uuden tiedon tuotannon auktoriteetteja.

Vertaisarviointijärjestelmällä esimerkiksi arvioidaan tutkimustietoa kvalitatiivisesti ennen julkaisemista, ja uusia väitteitä arvioidaan yleensä vertaamalla niitä aiempaan ymmärrykseen asiasta.

Järjestelmä edistää tutkimuksen luotettavuutta ja uskottavuutta, mutta samalla se myös suojelee valtaa pitävän yhteisön suosimia suuntauksia.

– Tätä taustaa vasten poikkitieteellisen tutkimuksen haasteena on se, että tutkijoiden täytyy suostutella vallassa oleva yhteisö hyväksymään uudet ”preferenssit”, Stutz sanoo.

Liiketoimintahistorioitsijoiden ja johtamisen tutkijoiden verkosto ylittää raja-aitoja

Tutkimus osoittaa, että uuden tutkimussuunnan legitimointiprosessiin menee aikaa. Historiatieteiden ja johtamisen tutkimuksen osalta ensimmäiset poikkitieteelliset aloitteet tehtiin 25 vuotta sitten. Aloitteiden eteenpäinvienti ja kehittäminen vaati sitkeyttä enemmän tai vähemmän kiinteältä tutkijaryhmältä, mutta johti lopulta siihen, että historia hyväksyttiin entistä laajemmin merkittävimmissä johtamistieteen julkaisuissa.

– Toimiessani historioitsijana kauppatieteellisessä ympäristössä samastuin helposti ryhmän tavoitteisiin ja halusin antaa niihin panokseni, Stutz kertoo. – Siksi valitsin tutkimusalakseni johtamistieteen osa-alueen, jossa siihen mennessä ei oltu otettu historiaa huomioon: yritysten yhteiskuntavastuun.

Stutzin väitöskirja kostuu neljästä artikkelista, joissa hän pyrkii nivomaan historiaa yritysten yhteiskuntavastuun tutkimukseen. Tutkimuksessaan hän osoittaa historian arvon yritysvastuun tutkimuksessa niin metodien, käsitteiden kuin käytäntöjenkin kannalta.

Yritysten yhteiskuntavastuu viittaa yritysten velvollisuuteen pyrkiä tavoitteisiinsa yhteiskunnallisesti ja sosiaalisesti hyväksyttävällä tavalla. Tutkimuksen mukaan historian nivominen yritysvastuun tutkimukseen tuottaisi entistä parempia tuloksia.

– Uskon, että jos historioitsijat ja yritysvastuun tutkijat tekevät yhteistyötä, tuotamme entistä parempaa tutkimusta ja samalla malleja, joiden pohjalta liiketoimintaa voidaan harjoittaa entistä vastuullisemmin, Stutz sanoo.

Christian Stutz (MA/FM) väitöskirjan “History and organizational theorizing blended: Insights from exploring the corporate social responsibility field” tarkastustilaisuus järjestetään 11.12.2019 Seminaarinmäellä salissa H320 klo 12.00. Opponenttina on professori Stephanie Decker (Aston Business School, Iso-Britannia) ja kustoksena yliopistotutkija Heli Valtonen (Jyväskylän yliopisto).

Christian Stutz (s. 1984) kirjoitti ylioppilaaksi vuonna 2004 (Wohlen, Sveitsi) ja valmistui Zürichin yliopistosta vuonna 2012 pääaineenaan historia. Hän on tehnyt väitöstutkimusta Jyväskylän yliopiston historian ja etnologian laitoksella vuodesta 2014 ja toiminut samalla ensin tutkimusapulaisena ja myöhemmin luennoitsijana liiketalouden HWZ-ammattikorkeakouluissa Zürichissä.

Väitöskirja on luettavissa sähköisesti JYX-julkaisuarkistossa: http://urn.fi/URN:ISBN:978-951-39-7981-2

Lisätietoja:
Christian Stutz
Jyväskylän yliopisto, historian ja etnologian laitos
Christian.stutz@fh-hwz.ch
Puh. +41 43 322 26 94

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Tietoja julkaisijasta

Jyväskylän yliopisto
PL 35
40014 Jyväskylä

http://www.jyu.fi

Jyväskylän keskustassa sijaitsevan yliopiston kauniilla puistokampuksella sykkii monitieteinen ja moderni tiedeyliopisto – ihmisläheinen ja dynaaminen yhteisö, jonka 2500 asiantuntijaa ja 15 000 opiskelijaa etsivät ja löytävät vastauksia huomisen kysymyksiin. Jyväskylän yliopisto on ollut tulevaisuuden palveluksessa jo vuodesta 1863, jolloin suomenkielinen opettajankoulutus sai alkunsa täältä. Voimanlähteenämme on moniarvoinen vuoropuhelu tutkimuksen, koulutuksen ja yhteiskunnan välillä. Vaalimme tutkimuksen ja koulutuksen tasapainoa sekä ajattelun avoimuutta – sytytämme taidon, tiedon ja intohimon elää viisaasti ihmiskunnan parhaaksi. www.jyu.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Jyväskylän yliopisto

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye