Jyväskylän yliopisto

Väitös 28.8.2020: Organisaatiot muodostavat kriittisen infrastruktuurin kyberturvallisuuden (Pöyhönen)

Jaa

Nykyaikaisen, modernin yhteiskunnan häiriötön toiminta perustuu luotettaviin palveluihin, joita tuottavat sekä julkiset että yksityiset organisaatiot. Ne muodostavat siten myös kansallisen kriittisen infrastruktuurin ja siihen tarvitaan niiltä kokonaisvaltaisia johtamis- ja kehittämistoimia.

Jouni Pöyhönen
Jouni Pöyhönen

Jouni Pöyhösen väitöstutkimus keskittyi kansalliseen kriittiseen infrastruktuuriin lukeutuvien yritysten ja muiden organisaatioiden kyberturvallisuuden kehittämiseen johtamisen näkökulmasta. Organisaatiokohtaisilla toimenpiteillä edistetään kansallisen kriittisen infrastruktuurin suojaamista ja siten osaltaan kyberomavaraisuutta, kokonaisturvallisuutta, huoltovarmuutta sekä kansallista ja organisaation omaa kilpailuetua.

Organisaation ihmiset, prosessit ja käytettävät teknologiat muodostavat kyberturvallisuuden kyvykkyydet, mutta ne sisältävät myös haavoittuvuuksia. Niiden avulla voidaan esimerkiksi häiritä laitteiden toimintaa tai vaarantaa tieto-omaisuuden hyödyntäminen.

Organisaatioiden kyberturvallisuuden hallintaan esitetään tutkimuksessa kokonaisvaltaista systeemitarkastelua. Se tarkoittaa johtamis- ja kehittämistoimenpiteitä kaikilla organisaation päätöksentekotasoilla: strateginen, operatiivinen ja teknillinen/taktinen. Väitöskirjassa ehdotetaan kriittisen infrastruktuurin organisaatioiden kyberturvallisuuden johtamiseen ja kehittämiseen myös systeemitason malleja. Mallit liittyvät ennakoivaan toimintaan, toimintaprosessien jatkuvuuden hallintaan, luottamuksen edistämiseen ja maineen ylläpitämiseen.

– Tutkimuksessa korostui, että organisaatioissa kyberturvallisuuden eteen tehtävässä työssä tarvitaan jokaisen työntekijän työpanosta, keskinäistä yhteistyötä ja tukea kumppaneilta sekä parhaita tekniikoita, Pöyhönen listaa.

Käytännön kehittämistoimenpiteiksi Pöyhönen esittää uusien teknologiaratkaisujen, kuten tekoälyn ja lohkoketjutekniikan, hyödyntämistä suojaustoimenpiteissä. Organisaatioissa tarvitaan myös kattavasti laadittuja riskitarkasteluja sekä niiden jatkuvaa ylläpitämistä. Lisäksi tarvitaan varautumissuunnitelmia, joilla organisaation toiminnan resilienssiä voidaan parantaa.

Dipl.ins. Jouni Pöyhösen tietotekniikan väitöskirjan "Kyberturvallisuuden johtaminen ja kehittäminen osana kriittisen infrastruktuurin organisaation toimintaa – systeemiajattelu" tarkastustilaisuus järjestetään perjantaina 28.8.2020 klo 12 alkaen verkkovälitteisesti. Vastaväittäjänä toimii dosentti Henry Sivusuo (Maanpuolustuskorkeakoulu) ja kustoksena professori Martti Lehto (Jyväskylän yliopisto). Väitöstilaisuuden kieli on suomi.

Yleisö voi seurata väitöstilaisuutta Moniviestimen suorana lähetyksenä osoitteessa: https://r.jyu.fi/dissertation-poyhonen-280820

Kustoksen puhelinnumero, johon yleisö voi tilaisuuden lopussa lähettää mahdolliset yleisökysymykset tekstiviestinä, on +358 400 248080.

Julkaisutiedot

Väitöskirja on julkaistu verkkojulkaisusarjassa JYU Dissertations numerona ISSN 2489-9003; 270, Jyväskylä 2020, ISSN 2489-9003; ISBN 978-951-39- 8258-4 (PDF). Linkki väitöskirjaan: http://urn.fi/URN:ISBN:978-951-39-8258-4

Taustatietoja

Jouni Pöyhönen valmistui insinööriksi Jyväskylän teknillisestä oppilaitoksesta vuonna 1981 mittaus- ja säätötekniikan opintosuunnalta. Diplomi-insinööriksi hän valmistui Teknillisestä korkeakoulusta vuonna 2003 tuotantotalouden osastolta. Väitöstyöhön liittyvät jatko-opinnot Pöyhönen suoritti Jyväskylän yliopiston informaatioteknologian tiedekunnassa vuosien 2015–2019 aikana kyberturvallisuuden koulutusohjelmassa.

Pöyhönen palveli puolustusvoimissa siviili-insinöörin ja erikoisupseerin eri tehtävissä yhtäjaksoisesti vuoden 1981 kesäkuusta aina vuoden 2014 syyskuun loppuun asti. Tehtävät liittyivät pääosin ilmavoimien tiedustelu-, valvonta- ja johtamisjärjestelmiin sekä organisaatioiden esimiestehtäviin. Viimeisenä tehtävänä hänellä oli Ilmavoimien materiaalilaitoksen apulaisjohtajan tehtävä. Sotilasarvoltaan Pöyhönen on insinöörieversti.

Vuoden 2015 puolivälistä lukien Pöyhönen on työskennellyt osa-aikaisena projektitutkijana kyberturvallisuuden alalla Jyväskylän yliopiston informaatioteknologian tiedekunnassa.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Jouni Pöyhönen
jouni.a.poyhonen@jyu.fi
040 585 4458

Kuvat

Jouni Pöyhönen
Jouni Pöyhönen
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Jyväskylän yliopisto
PL 35
40014 Jyväskylä

http://www.jyu.fi

Jyväskylän keskustassa sijaitsevan yliopiston kauniilla puistokampuksella sykkii monitieteinen ja moderni tiedeyliopisto – ihmisläheinen ja dynaaminen yhteisö, jonka 2500 asiantuntijaa ja 15 000 opiskelijaa etsivät ja löytävät vastauksia huomisen kysymyksiin. Jyväskylän yliopisto on ollut tulevaisuuden palveluksessa jo vuodesta 1863, jolloin suomenkielinen opettajankoulutus sai alkunsa täältä. Voimanlähteenämme on moniarvoinen vuoropuhelu tutkimuksen, koulutuksen ja yhteiskunnan välillä. Vaalimme tutkimuksen ja koulutuksen tasapainoa sekä ajattelun avoimuutta – sytytämme taidon, tiedon ja intohimon elää viisaasti ihmiskunnan parhaaksi. www.jyu.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat mediatiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Jyväskylän yliopisto

Väitös 25.9.2020: Lukio tarjoaa kirjoittamisen oppimisen mahdollisuuksia, joita opiskelijat eivät osaa hyödyntää18.9.2020 07:00:00 EESTTutkimus

Kirjoittaminen lukion äidinkielen ja kirjallisuuden kursseilla on monipuolista, mutta opetussuunnitelman, ylioppilaskokeen ja lukiolaisten kirjoittamiskäsitykset eroavat toisistaan. Väitöstutkimus tarkastelee lukion kirjoittamista ekologisesta näkökulmasta eli pyrkii ymmärtämään kirjoittajan ja kirjoitusympäristön vuorovaikutussuhdetta.

JYUnity-tiedelehdessä: Enteroviruksen osaaja löysi luonnosta myös koronaviruksen päihittäviä molekyylejä17.9.2020 11:24:38 EESTTutkimus

Virustutkija Varpu Marjomäki Jyväskylän yliopistosta on tutkimuksissaan päässyt maailman yleisimmän ihmisiä infektoivan viruksen, enteroviruksen, niskan päälle. Humahtaen parikymmentä vuotta sitten alkanut innostus virukseen tuottaa nyt tuntuvia tuloksia: yksi patentti on jo rekisteröity ja työn alla on kaksi uutta patenttia molekyyleistä, jotka nitistävät enterovirusten ohella monia viruksia. Aihe on polttava, sillä tutkimusryhmä on havainnut molekyylien tepsivän myös koronaviruksiin.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme