PsM Mirjam Raudasojan psykologian väitöstutkimuksen tulokset osoittivat, että äidin itsetunto toimii tärkeänä voimavarana siirtymässä äitiyteen. Itsetunto sekä äidin kokema synnytyspelko vaikuttivat yhdessä synnytyskokemuksen taustatekijänä: synnytyspelko oli yhteydessä kielteiseen synnytyskokemukseen vain, jos äidillä oli huono itsetunto. Kun äidillä oli hyvä itsetunto, synnytyspelolla ei ollut yhteyttä synnytyskokemukseen.

Heikko itsetunto voi altistaa äitejä myös uupumukselle. Perfektionismi oli tutkimuksen mukaan riskitekijä uupumukselle vain, jos äidillä oli heikko itsetunto. Jos itsetunto oli hyvä, perfektionismilla ei ollut yhteyttä uupumukseen.

– Psyykkisten elämänkriisien aikana yksilön voimavaroja haastetaan monella tavoin. Aiempien elämänvaiheiden aikana muodostuneet voimavaratekijät, kuten hyvä itsetunto, kannattelevat myös uusien haasteiden kohdatessa, Jyväskylän yliopistosta väittelevä Raudasoja pohtii.

– Siirtymä äitiyteen on merkittävä psykologinen siirtymävaihe. Se haastaa äidin selviytymiskeinoja, koska muutoksia tulee niin fysiologisesti, psykologisesti kuin sosiaalisissa suhteissa. Erilaiset riskitekijät, kuten synnytyspelko tai perfektionismi, voivat hankaloittaa psykologisen siirtymän onnistumista, erityisesti jos äidin itsetunto on heikko, Raudasoja summaa.

Synnytyskokemus vaikuttaa itsetuntoon

Raudasojan mukaan etenkin synnytys on tapahtuma, jossa äiti tarvitsee kaikki käytettävissä olevat voimavarat ja kaiken mahdollisen tuen. Synnytys kuitenkin koetaan aina yksilöllisesti, ja riskitekijät voivat vaikuttaa eri tavoin riippuen synnytyksen tapahtumista ja niiden tulkinnasta.

Väitöstutkimus antaa viitteitä siitä, että synnytyskokemuksella voi olla vaikutusta äidin itsetuntoon synnytyksen jälkeen. Yhteys synnytyskokemuksen ja itsetunnossa tapahtuvien muutosten välillä näyttäytyi kuitenkin ainoastaan erittäin positiivisten tai traumaattisten kokemusten kohdalla, mutta ei keskimääräisten kokemusten kohdalla.

Kokemuksia kuvataan kulttuuristen käsitysten avulla

Tutkimuksen mukaan äidit kuvasivat synnytyksiä ensisijaisesti lääketieteellisenä tapahtumana, mutta myös elettyinä kokemuksina erilaisine tunteineen, ajatuksineen ja kehon tuntemuksineen. Silloin tällöin synnytyskuvaukset toivat esille synnytystä ihmissuhdetapahtumana, kuvaten suhteita puolisoiden välillä, suhdetta syntyvään vauvaan sekä ammattilaisiin.

Äitiyttä hahmotettiin puolestaan neljän erilaisen kulttuurisen mallin kautta. Tasa-arvodiskurssi kuvasi vanhemmuutta tasa-arvoisten roolien ja työnjaon kautta sekä perheiden monimuotoisuutta painottamalla. Familistinen diskurssi puolestaan kuvasi perheen roolijaon sukupuolittuneena ja äidin tehtävän perheensä yhtenäisyyden ja toimivuuden varmistajana, käytännön tehtäviin painottuen. Intensiivisen äitiyden diskurssi painotti äitiyden luonnollisuutta, saatavilla oloa sekä tunnetyön ja asiantuntijatiedon tärkeyttä. Vanhemmuus näyttäytyi siinäkin sukupuolittuneena ja äitiys naisille luontevana, jopa vaistonvaraisena toimintana. Tasapainodiskurssi koostui suurelta osin jäykkien ja ehdottomien vanhemmuuden mallien kritisoinnista sekä armollisuuden korostamisesta. Jokaisen perheen oikeutta valita itselleen parhaiten sopivat lastenhoitotavat ja ratkaisut painotettiin.

– Tulokset viittaavat siihen, että äitiyden kulttuurinen ilmasto on monipuolistumassa, mutta tämä näkyy selvemmin äitiyden kuin synnytysten kuvauksissa, tiivistää Raudasoja.

Äitiyspalveluihin lisää tukea itsetunnon haasteisiin ja vanhemmuuden paineisiin

Kulttuuriset ihanteet aiheuttavat myös paineita toteuttaa tietynlaista äitiyttä. Osa äideistä pystyy vähentämään koettua painetta tulkitsemalla ihanteita joustavammin. Tämä luo vähitellen myös uudenlaisia käsityksiä äitiydestä.

– Tulevissa tutkimuksissa tulisi selvittää, miten äitien hyvinvointia voitaisiin parhaiten tukea riskitekijöiden ja haasteiden ilmentyessä, Raudasoja sanoo.

– Esimerkiksi heikosta itsetunnosta kärsiviä voitaisiin tukea nykyistä paremmin äitiyspalveluissa, mikä saattaisi vähentää synnytyspelon vaikutuksia ja hankalia synnytyskokemuksia. Tällainen tuki mahdollistaisi paremman alun äitiyteen, millä todennäköisesti olisi pitkäkestoisia vaikutuksia koko perheen hyvinvointiin.

Raudasojan mukaan myös hoitojärjestelmiä voitaisiin kehittää ja ammattilaisia kouluttaa paremmin tunnistamaan synnytystapahtuman monipuoliset merkitykset, jotta synnytyskokemukset muodostuisivat mahdollisimman positiivisiksi. Myös erilaisten paineiden vaikutus vanhempien jaksamiseen tulisi tunnistaa nykyistä paremmin.

Väitöstutkimus koostui neljästä osatutkimuksesta, jossa hyödynnettiin kahta eri aineistoa. Pitkittäistutkimusaineisto sisälsi 125 äidin kyselylomakevastaukset kolmena ajankohtana loppuraskaudesta synnytyksen jälkeiseen aikaan ja vuosi synnytyksen jälkeen. Lisäksi hyödynnettiin 479 äidin kyselylomakevastauksia Vanhemmuuden voimavarat ja kuormitustekijät -tutkimusprojektista. Aineisto analysoitiin hyödyntäen useita erilaisia tutkimusotteita ja menetelmiä.

PsM Mirjam Raudasojan väitöskirja ”Transition to Motherhood: Childbirth Experiences, Psychological Well-Being, and Discourses of Childbirth and Mothering” tarkastetaan tiistaina 6.6. klo 12 Jyväskylän yliopiston Ruusupuisto-rakennuksen Helena-salissa (D104). Vastaväittäjänä toimii professori Fiona Alderdice (Oxford University, UK) ja kustoksena professori Kaisa Aunola (Jyväskylän yliopisto). Väitöstilaisuus on englanninkielinen.

Väitöskirja on luettavissa verkossa.

6.6. tilaisuutta voi seurata verkkolähetyksenä.

Lisätietoja

Mirjam Raudasoja, puh: +358443625046, mirjam.a.k.raudasoja@jyu.fi

Mirjam Raudasoja on suorittanut psykologian maisterin tutkintonsa Itä-Suomen yliopistossa. Raudasoja on toiminut tohtorikoulutettavana Jyväskylän yliopiston psykologian laitoksella syksystä 2019 alkaen.