Oulun yliopisto

Väitös: Brändin inhimillistäminen kytkee kuluttajat brändiin

Jaa

Inhimillistäminen on keskeinen alue vallitsevassa brändien tutkimuksessa, sillä inhimillistämällä lisätään brändin näkyvyyttä kytkemällä kuluttajat brändiin. Tämä vahvistaa brändipääomaa.

Väitöskirjassa käytetty termi ´inhimillistäminen´ ei rajoitu vain brändeihin, jotka käyttävät antropomorfisia hahmoja, kuten M&M:n hahmot. Tässä yhteydessä termiin sisältyy myös keinoja, joita hyödyntämällä kuluttajat tuntevat brändin olevan ”lähellä minua”, ”kuten minä” ja ”kumppani”.

Vaikka asiakaslähtöisen brändipääoman tutkimusta on tehty paljon 25 viime vuoden aikana, vain vähän huomiota on saanut brändien suosimisen vaikutus kuluttajan minän ja brändin välisen yhteyden muodostukseen. Vielä vähemmän tutkimusta on tehty brändien pettämisen syistä ja indikaattoreista.

Lisäksi olemassa oleva tutkimus ei ota juurikaan kantaa siihen, vaikuttavatko ajallinen fokus ja ajallinen etäisyys brändin kykyyn heijastaa kuluttajien minää.

Näiden tutkimusaukkojen täyttämiseksi väitöskirja esittelee neljän tutkimusartikkelin tuloksia. Käsitteellisten viitekehysten testaamista varten kerättiin yli 2000 vastaajan aineisto kolmesta eri maasta.

Väitöskirja edistää kuluttajan minä-brändisuhteeseen liittyvää tutkimusta kuvaamalla brändin itse-presentaation vaikutusta minä-brändisuhteeseen. Lisäksi väitöskirja kontribuoi minä-kongruenssiin liittyvään kirjallisuuteen ajallisesta näkökulmasta tarkasteltuna.

Tutkimus myös edistää brändien pettämiseen liittyvää kirjallisuutta tutkimalla kuluttajan taipumusta antropomorfisointiin ja toteutuneita korkean innostuneisuuden tiloja sekä selittää brändien pettämisen indikaattoreita, jotka koostuvat epäonnistumisen vakavuudesta ja brändin negatiivisesta motiivista.

Liikkeenjohdollisina päätelminä tulokset ehdottavat yhdeltä yhdelle -markkinointia brändäykseen, kuluttajan minän sisällyttämistä brändäyskysymyksiin ja brändin pettämisen arviointia negatiivisessa brändisuhteessa.

M. Phil. Teck Ming Tan väittelee Oulun yliopistossa perjantaina 1.6.2018. Markkinoinnin alaan kuuluvan väitöskirjan otsikko on Humanizing brands: The investigation of brand favorability, brand betrayal, temporal focus, and temporal distance (Brändien inhimillistäminen: Tutkimus brändin suosimisesta, brändin pettämisestä, ajallisesta fokuksesta ja ajallisesta etäisyydestä). Vastaväittäjänä toimii professori Heikki Karjaluoto Jyväskylän yliopiston kauppakorkeakoulusta ja kustoksena professori Jari Salo Helsingin yliopistosta. Väitöstilaisuus alkaa Linnanmaalla Arina-salissa (TA105) klo 12.00.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Väittelijän yhteystiedot:
teckming.tan@oulu.fi
p. 044 9235960

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Oulun yliopisto
Oulun yliopisto
Pentti Kaiteran katu 1
90570 Oulu

0294 480 000http://www.oulu.fi/yliopisto/

 

Oulun yliopisto
Viestintä, markkinointi ja yhteiskuntasuhteet
PL 8000
90014 Oulun yliopisto
viestintä (@) oulu.fi
0294 484 091

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat mediatiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Oulun yliopisto

Tekoälystä uusia mahdollisuuksia lääketieteen kuvantamiseen16.10.2018 15:58Tiedote

Tekoälyn mahdollisuuksista lääketieteellisessä kuvantamisessa saadaan pian uutta tietoa, kun lääkäreistä, fyysikoista ja matemaatikoista koostuva monialainen tutkimusryhmä pureutuu aiheeseen Oulun yliopiston professori Miika Niemisen johdolla. Tavoitteena on luoda tekoälyyn perustuvaa diagnostiikkaa, joka on nykyiseen verrattuna nopeampaa, tarkempaa ja kustannustehokkaampaa. Hankkeelle on myönnetty yli puolen miljoonan euron rahoitus Tulevaisuuden tekijät -ohjelmasta.

Uutta tietoa luonnonmateriaalien hyödyntämisestä jätevesien puhdistamisessa26.9.2018 06:00Tiedote

Pajukosteikolla voidaan lisätä ravinteidenpoistoa jätevesistä myös pohjoisissa olosuhteissa. Lisäravinteiden saanti jätevesistä lisää myös pajujen biomassan tuotantoa. Pajulajikkeiden välillä oli kuitenkin selvästi eroa biomassan tuotannossa. Muun muassa nämä asiat selviävät Oulun yliopiston tutkijoiden toteuttaman ja Euroopan aluekehitysrahaston osarahoittaman hankkeen ”Metallipitoisten hulevesien ja käsiteltyjen jätevesien puhdistustehokkuuden parantaminen luonnonmateriaaleilla” -loppuraportista.

Joet ovat merkittäviä kasvihuonekaasujen päästölähteitä arktisilla alueilla4.9.2018 13:05Tiedote

Joet ovat merkittäviä kasvihuonekaasujen, erityisesti hiilidioksidin luontaisia päästölähteitä arktisilla alueilla. Kansainvälisessä tutkimushankkeessa on todettu, että joista ilmakehään vapautuvan hiilen määrä on aiemmin arvioitua suurempi maailman laajimmalla turvealueella Länsi-Siperiassa. Ilmaston lämmetessä sulava ikirouta paljastaa alueella valtavat turvealueet, joihin sitoutunut orgaaninen hiili voi vapautua ilmakehään ja kiihdyttää ilmastonmuutosta.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki STT Infossa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme