Väitös: Edistyneet fluoresenssikuvantamismenetelmät auttavat ymmärtämään lääkkeiden kiteytymistä ja lääkekantajien toimintaa

Lääketieteellisessä tutkimuksessa etsitään jatkuvasti herkempiä ja hellävaraisempia menetelmiä monimutkaisten näytteiden, kuten solujen, kudosten ja lääkevalmisteiden, tutkimiseen. Monet laajalti käytetyt menetelmät, kuten konfokaalimikroskopia, perustuvat fluoresenssin intensiteettiin.
– Intensiteettiin perustuvat fluoresenssimenetelmät ovat herkkiä fluoresoivien väriaineiden paikallisille pitoisuuksille ja voivat kärsiä monista näytteen ulkoisista tekijöistä, kuten valon sironnasta. Väitöskirjassani olen siksi käyttänyt menetelmiä, joissa hyödynnetään myös jotain muuta ulottuvuutta, kuten fluoresenssin elinaikaa, kertoo Kaisa Rautaniemi.
Väitöskirjassaan Rautaniemi tutki kiinteitä lääkevalmisteita ja solunulkoisten vesikkelien välittämää lääkeaineen kuljetusta soluissa kahdella edistyneellä kuvantamismenetelmällä: aikaerotteisella fluoresenssimikroskopialla (fluorescence lifetime imaging microscopy, FLIM) ja nanopartikkelien videokuvantamisella. FLIM kuvaa fluoresenssin vaimenemiskäyrän jokaisessa mikroskooppikuvan pikselissä, mikä antaa pelkkää intensiteettiä enemmän tietoa fluoresoivan aineen ympäristöstä. Videokuvantamisessa taas yksittäisten partikkelien liikeratoja kuvataan korkealla aika- ja paikkaresoluutiolla, minkä ansiosta partikkeleiden liikkeitä voidaan analysoida hyvin tarkasti.
– FLIM osoittautui herkäksi menetelmäksi havaitsemaan kiinteän lääkevalmisteen varhaiset kiteytymisen vaiheet, mikä auttaa ymmärtämään kiteytymisen mekanismeja paremmin ja siten kehittämään paremmin säilyviä lääkevalmisteita, Rautaniemi toteaa.
Menetelmät tuovat uutta tietoa lääkekantajien solunsisäisestä kulkeutumisesta
Toinen väitöskirjan tutkimuskohde oli solunulkoiset vesikkelit, jotka ovat elimistön luontaisesti tuottamia nanopartikkeleita ja joiden soveltamista kohdennettuun lääkeainejakeluun on tutkittu viime vuosina paljon. Lääkekantajia käyttämällä voidaan kohdentaa lääkkeiden annostelua elimistössä tarkemmin ja siten esimerkiksi vähentää lääkkeiden haittavaikutuksia.
– Väitöskirjani keskeiset tulokset liittyvät menetelmiin: näytän, millaista tietoa lääkekantajista voidaan käyttämilläni menetelmillä saada. FLIM-tulosten perusteella syöpälääke paklitakseli sitoutui lääkekantajaan pakattuna eri kohteeseen kuin ilman lääkekantajaa. Videokuvantamisella havaittiin, että vesikkelit liikkuvat solun sisällä melko samalla tavalla kuin synteettiset nanopartikkelit. Nostan esiin myös asioita, jotka voivat vaikuttaa tulosten luotettavuuteen. Esimerkiksi vesikkelien fluoresoivaksi värjääminen on tulosten kannalta kriittinen askel, ja toisaalta videokuvantamisessa tulee saavuttaa riittävä resoluutio, jotta tiettyjä vuorovaikutuksia voidaan tunnistaa, Rautaniemi tiivistää.
Tampereen teknillisestä yliopistosta diplomi-insinööriksi valmistumisen jälkeen Rautaniemi aloitti tohtoriopinnot dosentti Elina Vuorimaa-Laukkasen ja professori Timo Laaksosen Supramolecular chemistry of bio- and nanomaterials -ryhmässä. Syksyllä 2022 hän siirtyi Turun Biotiedekeskuksen Cell Imaging and Cytometry -yksikköön ja jatkaa siellä monipuolisesti mikroskopian parissa työskentelyä.
Väitöstilaisuus perjantaina 9. kesäkuuta
Diplomi-insinööri Kaisa Rautaniemen väitöskirja Advanced Fluorescence Microscopy for Pharmaceutical Studies tarkastetaan julkisesti Tampereen yliopiston tekniikan ja luonnontieteiden tiedekunnassa perjantaina 9.6.2023 klo 12 Hervannan kampuksen Konetalon auditoriossa K1702 (Korkeakoulunkatu 6, Tampere). Vastaväittäjänä toimii professori Marc Schneider Saarlandin yliopistosta. Kustoksena toimii dosentti Elina Vuorimaa-LaukkanenTampereen yliopiston tekniikan ja luonnontieteiden tiedekunnasta.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Kaisa Rautaniemi
kaisa.rautaniemi@tuni.fi
Kuvat

Linkit
Tietoja julkaisijasta
Tampereen yliopisto kytkee yhteen tekniikan, terveyden ja yhteiskunnan tutkimuksen ja koulutuksen. Teemme kumppaniemme kanssa yhteistyötä, joka perustuu vahvuusalueillemme sekä uudenlaisille tieteenalojen yhdistelmille ja niiden soveltamisosaamiselle. Luomme ratkaisuja ilmastonmuutokseen, luontoympäristön turvaamiseen sekä yhteiskuntien hyvinvoinnin ja kestävyyden rakentamiseen. Yliopistossa on 22 000 opiskelijaa ja henkilöstöä yli 4 000.
Rakennamme yhdessä kestävää maailmaa.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Tampereen yliopisto
Väitös: Haitallisten vuorovaikutusten ennustaminen ja ehkäisy tehoelektroniikkaan perustuvissa sähköjärjestelmissä31.5.2023 12:17:18 EEST | Tiedote
Viime vuosikymmenen aikana tapahtunut tekniikan kehitys ja vihreä siirtymä ovat lisänneet erilaisten sähköntuotannossa käytettävien tehoelektroniikkapohjaisten ratkaisujen yleisyyttä. Laitteiden toimintatavan takia niiden välillä voi esiintyä haitallisia vuorovaikutuksia, joita perinteiset analyysimenetelmät eivät kykene riittävän tarkasti ennustamaan. DI Roosa-Maria Sallinen esittelee väitöskirjassaan menetelmiä, joiden avulla voidaan ennakoida ja ehkäistä modernien tehoelektroniikkaan perustuvien sähköjärjestelmien kohtaamia haasteita.
Väitös: Krooninen haimatulehdus huonontaa potilaiden elämänlaatua ja vaatii usein kajoavia toimenpiteitä31.5.2023 11:06:25 EEST | Tiedote
Väitöstutkimuksessaan LL Mikael Parhiala tutki kroonista haimatulehdusta sairastavien potilaiden elämänlaatua, tähystystoimenpiteitä ja leikkauksia. Lisäksi hän selvitti osteoporoosin ja lihaskadon eli sarkopenian yleisyyttä potilailla.
Väitös: Kalevala kytkeytyy muunnelmiensa kautta nykyihmisen maailmaan31.5.2023 10:14:50 EEST | Tiedote
Kalevala-muunnelmia on ilmestynyt 2000-luvulla poikkeuksellisen paljon, mikä kertoo kansalliseepoksen merkittävästä roolista suomalaisessa nykykulttuurissa. Ne ovat teoksia, joissa esiintyy Kalevalan tapahtumia, henkilöitä tai vähintään maailma, jossa Kalevala olisi voinut tapahtua. Elli-Mari Ahola tutkii väitöskirjassaan yhteensä neljäätoista romaanin muotoon kirjoitettua 2000-luvun Kalevala-muunnelmaa siitä näkökulmasta, millaista Kalevala-suhdetta ne tuottavat kerrontansa ja erilaisten maailmojensa avulla. Kirjallisuustieteen alan väitöskirja edustaa kertomuksentutkimusta.
Väitös: Uutta näyttöä ravitsemuksen yhteydestä tyypin 1 diabeteksen kehittymiseen31.5.2023 09:28:12 EEST | Tiedote
Äidin raskaudenaikainen sekä lapsen varhaisvuosien ravitsemus voi aikaisempien tutkimusten perusteella merkittävästi edistää tai ehkäistä tyypin 1 diabeteksen kehittymistä. Väitöskirjatutkimuksessaan Markus Mattila havaitsi, että korkea C-vitamiinipitoisuus lapsuusaikana saattaa suojata lasta tyypin 1 diabeteksen esiasteen eli esidiabeteksen kehittymiseltä. Äidin raskaudenaikainen C-vitamiinin, raudan, nitraatin tai nitriitin saanti ravinnosta ei näyttäisi yhdistyvän lapsen riskiin sairastua tyypin 1 diabetekseen.
Väitös: Papa-näyte on haaste patologille31.5.2023 09:04:11 EEST | Tiedote
LL Johanna Pulkkinen kartoitti väitöstutkimuksessaan kohdunkaulan lieriöepiteelisolusyöpään liittyviä gynekologisten irtosolunäytteiden eli Papa-näytteiden solumuutoksia. Tutkimuksessa keskityttiin varhaisimpiin lieriöepiteelisolusyöpää ennustaviin solupiirteisiin sekä tekijöihin, jotka johtivat joko tarpeettomiin jatkotutkimuksiin ja -toimenpiteisiin tai syöpädiagnoosin viivästymiseen.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme