Tampereen yliopisto

Väitös: Edistynyt valmistusteknologinen innovaatio haastaa huomioimaan koko tuotannon arvoketjun

Jaa
Lisäävän valmistuksen – eli teollisen 3D-tulostuksen – leviäminen käyttöön teollisessa ympäristössä ei tarkoita vain yksinkertaista uuden koneen tuloa tuotanto-organisaation toimintaan. Kyseessä on monimutkainen omaksumisen prosessi, joka vaatii tukevia ja täydentäviä innovaatioita useissa arvoketjun paikoissa sekä organisaatioiden välistä yhteistyötä pioneerien tiedon jakamiseksi. Diplomi-insinööri Toni Luomaranta tutkii väitöskirjassaan, miten ja minkälaisen innovaatioiden omaksumisprosessin kautta tuotanto-organisaatiot ottavat käyttöön lisäävän valmistuksen teknologiaa.
Kuvituskuva: Jonne Renvall/Tampereen yliopisto.
Kuvituskuva: Jonne Renvall/Tampereen yliopisto.

Valmistavan teollisuuden uudistuminen uusien valmistusteknologioiden avulla on yhä tärkeämpää taloudelle ja yhteiskunnalle sekä kestävän kehityksen siirtymälle. Toni Luomaranta keskittyi väitöstutkimuksessaan lisäävään valmistukseen, joka paitsi tehostaa nykyisiä tuotantomenetelmiä myös mahdollistaa uusien valmistusprosessien kehittämisen ja uudentyyppisten tuotteiden valmistuksen. Kestävän kehityksen siirtymän näkökulmasta lisäävän valmistuksen teknologialla on potentiaalia säästää valmistusmateriaaleja tuotannossa. Lisäksi teknologia avaa mahdollisuuden aivan uudenlaisiin tuoteratkaisuihin, jolloin esimerkiksi voidaan säästä energiaa käytössä tai pidentää tuotteiden elinkaarta.

– Ensimmäisten lisäävän valmistuksen teknologioiden katsotaan kehitetyn 1980-luvulla. 2010-luvun kiihtyneestä teknologian kehityksestä huolimatta sen leviäminen tuotanto-organisaatioihin ei ole ollut niin nopeaa kuin hyötyjen kannalta on oletettu. Tästä tunnistin tärkeän tutkimusaiheen, johon väitöskirjassani syvennyin, Luomaranta kertoo.

Väitöskirja koostuu neljästä tutkimusartikkelista, joista kaksi tutkivat lisäävän valmistuksen omaksumisen haasteita useiden erilaisten valmistavan teollisuuden organisaatioiden näkökulmasta. Artikkelien päätuloksena oli, että näkökulma teknologian omaksumiseen tulee laajentaa koko tuotannon arvoketjuun. Kolmas artikkeli keskittyy vielä laajempaan joukkoon sidosryhmäorganisaatiota, jotka kytkeytyvät uuden teknologian omaksumisen prosessiin tutkimuksen, koulutuksen ja esimerkiksi standardien kautta. Neljännessä artikkelissa Luomaranta tutki tapaustutkimuksena kahta projektia, joiden lopputuloksena lisäävä valmistus otettiin käyttöön osaksi tuotannon arvoketjua.

Uuden teknologian omaksuminen edellyttää täydentäviä innovaatioita

Tutkimustulokset osoittavat, että lisäävän valmistuksen käyttöönotto on monimutkainen prosessi, jossa tuotantoinnovaatiot omaksutaan. 

– Uuden teknologian omaksuminen itsessään ei välttämättä ole mielekästä, vaan uudella teknologialla valmistetut tuotteet määrittelevät, onko teknologia houkutteleva organisaation tarpeisiin, toteaa Luomaranta.

Luomaranta määrittelee lisäävän valmistuksen systeemiseksi valmistusinnovaatioksi. Väitöskirja myötävaikuttaa teknologiainnovaatioiden omaksumisen teoriaan osoittamalla, että systeemisen innovaation omaksuminen vaatii toisiaan täydentäviä innovaatioita usealla eri alueella.

– Näitä täydentäviä innovaatioita löytyy toimitusketjuinnovaatioiden, prosessi-innovaatioiden ja uusien tuoteinnovaatioiden muodoissa. Ilman innovaatioiden tuomaa lisäarvoa teknologiaa ei välttämättä kannata ottaa käyttöön, joten näiden hahmottaminen on tärkeää teknologian käyttöönottoa harkitseville organisaatioille, Luomaranta kiteyttää.

Toni Luomaranta on kotoisin Etelä-Pohjanmaalta. Ylioppilaaksi vuonna 2008 Nurmon matemaattis-luonnontieteellisestä erikoislukiosta ja tuotantotalouden diplomi-insinööriksi Tampereen teknillisestä yliopistosta 2016 valmistunut Luomaranta toimii johtavana kestävyysasiantuntijana suomalaisessa Origin by Ocean -bioteknologiayrityksessä. Hän aloittaa väitöksen jälkeen vierailevana tutkijana Vienna University of Economics and Business -yliopiston Institute of Managing Sustainability -tutkimusryhmässä.

Diplomi-insinööri Toni Luomarannan tuotantotalouden alaan kuuluva väitöskirja Managing the adoption of additive manufacturing – A systemic manufacturing innovation and sustainability perspective tarkastetaan julkisesti Tampereen yliopiston johtamisen ja talouden tiedekunnassa torstaina 6.10.2022 klo 12 alkaen. Väitöstilaisuus pidetään Hervannan kampuksella Festian salissa Pieni sali 1 (Korkeakoulunkatu 8, Tampere). Vastaväittäjänä toimii Professori Anna Öhrwall Rönnbäck Luulajan teknillisestä yliopistosta. Kustoksena toimii professori Miia Martinsuo johtamisen ja talouden tiedekunnasta.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Toni Luomaranta
toni.luomaranta@tuni.fi

Kuvat

Kuvituskuva: Jonne Renvall/Tampereen yliopisto.
Kuvituskuva: Jonne Renvall/Tampereen yliopisto.
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Tampereen yliopisto
Tampereen yliopisto
Kalevantie 4
33014 TAMPEREEN YLIOPISTO

p. 0294 5211https://www.tuni.fi

Tampereen yliopisto kytkee yhteen tekniikan, terveyden ja yhteiskunnan tutkimuksen ja koulutuksen. Teemme kumppaniemme kanssa yhteistyötä, joka perustuu vahvuusalueillemme sekä uudenlaisille tieteenalojen yhdistelmille ja niiden soveltamisosaamiselle. Luomme ratkaisuja ilmastonmuutokseen, luontoympäristön turvaamiseen sekä yhteiskuntien hyvinvoinnin ja kestävyyden rakentamiseen. Yliopistossa on 21 000 opiskelijaa ja henkilöstöä lähes 4 000.
Rakennamme yhdessä kestävää maailmaa. 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Tampereen yliopisto

Tutkimuksessa annetaan toimintasuosituksia kuntayhtiöiden omistajaohjaukseen, arviointiin ja tarkastukseen27.3.2024 10:03:14 EET | Tiedote

Suomessa on noin 2 100 kuntayhtiötä, joiden joukossa on muun muassa energia-, kiinteistö- ja palvelutuotantoyhtiöitä. Kuntayhtiöiden keskimääräinen liikevaihto on noin 16 miljoonaa euroa. Yhtiöittämisten myötä päätöksenteko on kuitenkin ajautunut yhä kauemmas kuntien demokraattisesti valittujen henkilöiden päätäntävallasta. Tampereen yliopiston johtamisen ja talouden tiedekunnassa on laadittu tutkimus kuntayhtiöiden tarkastuksen ja arvioinnin organisoinnista ja läpinäkyvyydestä.

Väitös: Teemu Salo: 3D-tulostamalla voidaan valmistaa seuraavan sukupolven puettavaa elektroniikkaa22.3.2024 13:02:18 EET | Tiedote

Venyvän elektroniikan avulla on mahdollista valmistaa esimerkiksi älyvaatteita. Yksi alan suurista haasteista on löytää uusia, venyvän elektroniikan valmistukseen soveltuvia materiaaleja ja menetelmiä. Diplomi-insinööri Teemu Salon väitöstutkimus osoittaa, että 3D-tulostaminen soveltuu monipuolisesti venyvän elektroniikan erilaisiin valmistusmenetelmiin.

Väitös: Videopelien esityksellinen vastaanpelaaminen vastarinnan muotona22.3.2024 12:40:26 EET | Tiedote

Vastaanpelaaminen tarkoittaa sellaisia pelaamisen tapoja, joita videopelin kehittäjät eivät ole alun perin peliä suunnitellessaan tarkoittaneet. Esimerkiksi pelin sisäisestä väkivallasta kieltäytyminen tai erityisen hitaasti tai nopeasti pelissä eteneminen ovat vastaanpelaamisen muotoja. Väitöstutkimuksessaan filosofian maisteri Marleena Huuhka kehittää uusia vastaanpelaamisen tapoja teatterin- ja esitystutkimuksen pohjalta.

CARE-hanke pyrkii muuttamaan kotitalouksia kiertotalouden mukaisiksi22.3.2024 09:35:31 EET | Tiedote

Yksi kiertotalouden päätavoitteista on vähentää kulutuksen ympäristöjalanjälkeä. Kiertotaloussiirtymän nykyiset kansalliset ja kansainväliset tavoitteet ovat haasteellisia saavuttaa, jos kotitalouksia ei sitouteta mukaan toimintaan. Euroopan unioni on tunnustanut tarpeen kehittää kuluttajia osallistavia lähestymistapoja, jotka tukevat tehokkaammin kiertotaloustavoitteita. Vuoden 2024 alussa käynnistetty nelivuotinen CARE-hanke pyrkii edistämään EU:n kiertotaloustavoitteita etenkin kotitalouksien ruokahävikin ja tekstiilijätteen vähentämisen osalta

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye