Oulun yliopisto

Väitös: Korkea-annoksinen, pitkäaikainen psykoosilääkitys yhteydessä heikompaan kognitioon skitsofreniassa

Jaa

Pohjois-Suomen vuoden 1966 syntymäkohorttiin pohjautuvassa väitöstutkimuksessa tutkittiin elinaikaisen psyykenlääkityksen käytön yhteyttä kognitioon skitsofreniassa varhaisessa keski-iässä.

Elinaikaisen, suuren psykoosilääkealtistuksen todettiin olevan yhteydessä kielellisen muistin ja oppimisen heikentymiseen sekä heikompaan kognitiiviseen kokonaissuoriutumiseen. Pitkä psykoosilääketauko ennen kognition tutkimusta oli yhteydessä parempaan kognitioon. Muut elinaikaisen psykoosilääkityksen käytön trendit, psykoosilääkkeiden yhtäaikaiskäyttö tai kohtalaisen matalaksi jäänyt elinaikainen bentsodiatsepiini- tai masennuslääkealtistus eivät olleet yhteydessä kognitioon.

Skitsofrenia on vakava psykoosisairaus, joka edellyttää usein pitkäaikaista, jopa elinikäistä hoitoa. Hoidon perustana on psykoosilääkitys, mutta myös muiden psyykenlääkkeiden ja lääkeyhdistelmien käyttö on yleistä. Psyykenlääkkeiden pitkäaikaisvaikutuksia etenkin kognitioon tunnetaan kuitenkin huonosti. Kognitiiviset puutokset esimerkiksi muistin, oppimisen, ajattelun ja kielen alueilla ovat skitsofrenian elinaikaisesti pysyviä ydinoireita, jotka vaikuttavat oleellisesti arjen toimintakykyyn, työkykyyn ja elämänlaatuun.

Skitsofrenian taudinkuva on yksilöllinen ja sairaudenkulku vaihteleva. Psykoosilääkityksen jatkuva käyttö on useimpien skitsofreniaa sairastavien henkilöiden hoitotasapainon kannalta välttämätöntä. Tutkimuksissa on kuitenkin löydetty myös skitsofreniaa sairastavia henkilöitä, jotka pysyvät oireettomina pienen psykoosilääkeannoksen turvin tai jopa ilman lääkitystä. Myös väitöstutkimuksessa mukana olleet, ilman psykoosilääkitystä selviävät ja kognitiivisesti paremmin suoriutuvat henkilöt, kuulunevat tähän skitsofrenian alaryhmään.

Väitöstutkimuksen tulokset korkea-annoksisen psykoosilääkityksen mahdollisista kognitiota heikentävistä vaikutuksista korostavat hoitosuositusten mukaisen pienimpään tehokkaaseen psykoosilääkeannokseen pyrkimisen tärkeyttä. Lääkeannoksen pienentämisessä ja hoidon tehostamisessa huolellinen lääkehoidon toteutus ja seuranta, samoin kuin psykososiaalisten hoitomuotojen ja kognitiivisen kuntoutuksen hyödyntäminen, ovat avuksi.

Muiden psyykenlääkkeiden käyttö tai sairauteen liittyvät tekijät voitiin huomioida väitöstutkimuksessa laajan syntymäkohorttiin pohjautuvan aineiston ja rekisteritietojen ansiosta, eivätkä ne näyttäneet sekoittavan suuremman psykoosilääkealtistuksen ja heikomman kognitiivisen suoriutumisen välistä yhteyttä. Vaikka on mahdollista, että kaikkia sekoittavia tekijöitä ei pystytty huomioimaan, tulosten perusteella korkea-annoksinen, pitkäaikainen psykoosilääkitys saattaa vaikuttaa skitsofrenian taudinkulkuun heikentämällä kognitiivista toipumista.

Lisätutkimusta psyykenlääkityksen pitkäaikaisvaikutuksista tarvitaan skitsofrenian turvallisen ja tehokkaan hoidon ja kuntoutuksen kehittämiseksi.

---

Lääketieteen lisensiaatti Anja Hulkko (o.s. Husa) väittelee Oulun yliopistossa perjantaina 10.11.2017. Psykiatrian alaan kuuluvan väitöskirjan otsikko on Elinaikaisen psykoosilääkityksen ja muun psyykenlääkityksen yhteys kognitioon skitsofreniassa. Pohjois-Suomen vuoden 1966 syntymäkohorttitutkimus (The association of lifetime antipsychotic and other psychiatric medications with cognition in schizophrenia. The Northern Finland Birth Cohort 1966 Study). Vastaväittäjänä toimii apulaisprofessori Olli Kampman Tampereen yliopiston lääketieteen ja biotieteiden tiedekunnasta ja kustoksena dosentti Erika Jääskeläinen. Väitöstilaisuus alkaa Oulun yliopistollinen sairaalan psykiatrian klinikan hallintorakennuksen PT1 luentosalissa 1 kello 12.

---

Oppiarvo ja nimi:
Lääketieteen lisensiaatti Anja Hulkko (o.s. Husa)

Syntymäaika ja -paikka:
1982 Rovaniemen maalaiskunta

Yo-tutkintovuosi ja koulu:
2001, Ounasvaaran lukio

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Väittelijän yhteystiedot:
anja.p.hulkko@gmail.com
040 8251350

Viestinnän asiantuntija Meri Rova, Oulun yliopisto
050 464 3361
meri.rova@oulu.fi

Kuvat

Tietoja julkaisijasta

Oulun yliopisto
Oulun yliopisto
Pentti Kaiteran katu 1
90570 Oulu

0294 480 000http://www.oulu.fi/yliopisto/

 

Oulun yliopisto
Viestintä, markkinointi ja yhteiskuntasuhteet
PL 8000
90014 Oulun yliopisto
viestintä (@) oulu.fi
0294 484 091

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat mediatiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Oulun yliopisto

Tekoälystä uusia mahdollisuuksia lääketieteen kuvantamiseen16.10.2018 15:58Tiedote

Tekoälyn mahdollisuuksista lääketieteellisessä kuvantamisessa saadaan pian uutta tietoa, kun lääkäreistä, fyysikoista ja matemaatikoista koostuva monialainen tutkimusryhmä pureutuu aiheeseen Oulun yliopiston professori Miika Niemisen johdolla. Tavoitteena on luoda tekoälyyn perustuvaa diagnostiikkaa, joka on nykyiseen verrattuna nopeampaa, tarkempaa ja kustannustehokkaampaa. Hankkeelle on myönnetty yli puolen miljoonan euron rahoitus Tulevaisuuden tekijät -ohjelmasta.

Uutta tietoa luonnonmateriaalien hyödyntämisestä jätevesien puhdistamisessa26.9.2018 06:00Tiedote

Pajukosteikolla voidaan lisätä ravinteidenpoistoa jätevesistä myös pohjoisissa olosuhteissa. Lisäravinteiden saanti jätevesistä lisää myös pajujen biomassan tuotantoa. Pajulajikkeiden välillä oli kuitenkin selvästi eroa biomassan tuotannossa. Muun muassa nämä asiat selviävät Oulun yliopiston tutkijoiden toteuttaman ja Euroopan aluekehitysrahaston osarahoittaman hankkeen ”Metallipitoisten hulevesien ja käsiteltyjen jätevesien puhdistustehokkuuden parantaminen luonnonmateriaaleilla” -loppuraportista.

Joet ovat merkittäviä kasvihuonekaasujen päästölähteitä arktisilla alueilla4.9.2018 13:05Tiedote

Joet ovat merkittäviä kasvihuonekaasujen, erityisesti hiilidioksidin luontaisia päästölähteitä arktisilla alueilla. Kansainvälisessä tutkimushankkeessa on todettu, että joista ilmakehään vapautuvan hiilen määrä on aiemmin arvioitua suurempi maailman laajimmalla turvealueella Länsi-Siperiassa. Ilmaston lämmetessä sulava ikirouta paljastaa alueella valtavat turvealueet, joihin sitoutunut orgaaninen hiili voi vapautua ilmakehään ja kiihdyttää ilmastonmuutosta.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki STT Infossa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme