Oulun yliopisto

Väitös: Koskea vai ei – kokemus ja normit määrittävät kosketusta

Jaa
Kosketus on tärkeä osa ihmisten välistä kommunikaatiota, ja erityisen tärkeää se on aikuisen ja lapsen välillä. Julkisessa keskustelussa kosketusta on pohdittu enimmäkseen hyvä–paha-akselilla. Väitöstutkimuksessa selvitetään vähemmälle huomiolle jäänyttä näkökulmaa: millaiseksi kosketus muotoutuu päiväkodin suhteissa.

Oulun yliopistossa lauantaina 14.5. tarkastettava väitöstutkimus osoittaa, että kosketus päiväkodin suhteissa on moniulotteinen. Päiväkodissa kosketus näyttäytyy itsestäänselvyytenä: ilman kosketusta työtä olisi vaikea tehdä. Lapset taas havaitsevat maailmaa kosketuksen avulla.

Kosketus näyttäytyy myös keinona rajoittaa toista. Kasvattajat koskettavat lapsia usein kontrolloidakseen ja ohjatakseen heitä, samoin lapset rajoittavat toisiaan kosketuksella.

Kosketusta myös rajoitetaan. Siihen liitetään sääntöjä ja normeja siitä, millainen kosketus on oikeanlaista ja millainen ei. Päiväkodin kosketuskulttuuri rakentuu suhteissa, joissa mukana ovat kasvattajien ja lasten henkilökohtaiset kokemukset sekä yhteiskunnalliset tavat, säännöt ja normit.

Kosketuskulttuuri rakentuu myös suhteessa päiväkodin materiaaliseen ympäristöön. Esimerkiksi lelut ja penkit kutsuvat kokeilemaan ja haastamaan kosketuksen tapoja.

Väitöstutkimus nostaa esiin kysymyksen, mitä jos kosketus päiväkodin suhteissa ymmärrettäisiin rakkaudellisena tekona. Rakastavan kosketuksen kautta lapset ja kasvattajat voisivat luoda ympäristöstään paikan, jossa on tilaa rakkaudelle, kunnioitukselle ja oikeudelle omaan kehoon.

Väitöstutkimus haastaa pohtimaan laajemmin sitä, millaisia arvoja, asenteita ja normeja kosketukseen liitetään paitsi opetus- ja kasvatustyössä myös yhteiskunnassa.

--

Kasvatustieteen maisteri Virve Keränen väittelee Oulun yliopistossa lauantaina 14.5.2022. Kasvatustieteen alaan kuuluvan väitöksen otsikko on Moniulotteinen kosketus päiväkodin suhteissa – Kertomuksia varhaiskasvatuksen arjesta (Multisided touch in preschools' relations - Stories from the everyday life of early childhood and care). Vastaväittäjänä toimii professori Kirsti Karila Tampereen yliopistosta ja kustoksena professori Eila Estola. Väitöstilaisuus alkaa Linnanmaalla Martti Ahtisaari -salissa (L2) klo 12.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

KM Virve Keränen
virve.keranen@oulu.fi
p. 0294 48 3635

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Oulun yliopisto
Oulun yliopisto
Pentti Kaiteran katu 1
90570 Oulu

0294 480 000https://www.oulu.fi/fi

Oulun yliopisto on monitieteinen, kansainvälisesti toimiva tiedeyliopisto. Tuotamme uutta tietoa ja ratkaisuja kestävämmän tulevaisuuden rakentamiseksi sekä koulutamme osaajia muuttuvaan maailmaan. Tärkeimmissä yliopistovertailuissa Oulun yliopisto sijoittuu kolmen prosentin kärkeen maailman yliopistojen joukossa. Meitä yliopistolaisia on noin 17 000.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Oulun yliopisto

Kansainvälisen tähtitieteellisen unionin johtoryhmä Suomeen ensi kertaa 22.–24.4. – tiedotusvälineet tervetulleita tapaamaan johtoryhmän jäseniä17.4.2024 08:45:00 EEST | Tiedote

Kansainvälinen tähtitieteellinen unioni (eng. International Astronomical Union, IAU) on yksi vanhimmista ja suurimmista ammattitieteilijöiden unioneista. Sen johtoryhmä kokoontuu ensi kertaa historiassaan Suomessa; Helsingissä ja Rovaniemellä. Oulun yliopiston isännöimä kokous on merkittävä hetki suomalaiselle tähtitieteelle ja maailmanlaajuiselle yhteistyölle.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye