Oulun yliopisto

Väitös: Mitä ylirajaiset perheet voivat opettaa meille globalisaatiosta?

Jaa

Hongkongin ja Shenzhenin välinen raja on valtion sisäinen raja, joka pitää sisällään terveysseulontoja, passitarkastuksia ja tullauspisteitä. Rajan on tarkoitus erottaa toisistaan kaksi erilaista yhteiskunnan järjestämisen tapaa, eli hongkongilainen kapitalismi ja kiinalainen sosialismi. Kuitenkin väitöstutkimus osoittaa, kuinka nämä kaksi järjestelmää ovat toisistaan riippuvaiset ja kuinka raja kykenee yhä heikommin erottamaan toisistaan matalapalkkaisen työvoiman ja joustavan kansainvälisen pääoman.

Jonathan Burrow’n tutkimuksessa perhe tuodaan rajojen ja globaalin epätasa-arvon tutkimuksen keskiöön. Väitöstutkimuksen etnografiset tapaustutkimukset yli neljänkymmenen ylirajaisen perheen kanssa tuovat esiin arkisen liikkumisen emotionaalisen työn Hongkongin ja manner-Kiinan välisissä kielellisissä, taloudellisissa ja kulttuurisissa maailmoissa. Ylirajaisten perheiden jäsenet ovat asiantuntijoita sellaisessa emotionaalisessa työssä, joka sietää erilaisuutta ja epätasa-arvoa.

Työ jäljittää Hongkong-Shenzhenin alueen viimeaikaista historiaa emotionaalisten yhteyksien ja perhesuhteiden avulla. Tutkimus dokumentoi, miten ylirajaiset perheet ovat olleet ratkaisevan tärkeitä Kiinan kansantasavallan kehittymiselle globaaliksi tuotannon valtakeskittymäksi. Rajoja ylittävien perheiden kertomukset opettavat meille, kuinka rajat tuottavat globaalia epätasa-arvoa mutta samalla tarjoavat mahdollisuuksia vaikeuksien voittamiseksi.

Tutkimus osoittaa, että näennäisen mahdottomista tilanteista voi löytää piileviä mahdollisuuksia, kun kuuntelee ylirajaisten perheiden kokemuksia. Työ vetoaa tutkijoihin ja päätöksentekijöihin, jotta nämä muistaisivat, että poliittiset päätökset ulottuvat perhe-elämämme henkilökohtaisimpiinkin osioihin.

- - -

Master of Applied Anthropology Jonathan Burrow väittelee Oulun yliopistossa keskiviikkona 21.6.2017. Maantieteen alaan kuuluvan väitöskirjan otsikko on Life's work in the city without ground. Cross border family politics between Shenzhen and Hong Kong (Elämäntyö pohjattomassa kaupungissa: ylirajainen perhepolitiikka Shenzhenin ja Hongkongin rajaseudulla). Vastaväittäjinä toimivat dosentti Outi Luova Turun yliopistosta ja apulaisprofessori Jussi Laine Itä-Suomen yliopistosta. Kustoksena toimii professori Anssi Paasi. Väitöstilaisuus alkaa Linnanmaalla OP-salissa (L10) kello 12.

- - -

Oppiarvo ja nimi:
Master of Applied Anthropology Jonathan Burrow

Syntymäaika ja -paikka: 1985 Australia

Nykyinen työpaikka:
Oulun yliopisto, maantiede

Tiedekunta ja yksikkö:
Luonnontieteellinen tiedekunta / maantiede

Väittelijän yhteystiedot:
jonathan.burrow@oulu.fi
050 5283 845

Väitöskirjan www-osoite: https://wiki.oulu.fi/download/attachments/28086119/NGP_46_1_V%C3%A4it%C3%B6skirja_BurrowJonathan.pdf?version=1&modificationDate=1496832909353&api=v2

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Tietoja julkaisijasta

Oulun yliopisto
Oulun yliopisto
Pentti Kaiteran katu 1
90570 Oulu

0294 480 000http://www.oulu.fi/yliopisto/

 

Oulun yliopisto
Viestintä, markkinointi ja yhteiskuntasuhteet
PL 8000
90014 Oulun yliopisto
viestintä (@) oulu.fi
0294 484 091

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista jo ennen kuin ne uutisoidaan? Kun tilaat tiedotteemme tältä julkaisijalta, saat ne sähköpostiisi yhtä aikaa suomalaisen median kanssa. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Oulun yliopisto

Lääkärit kaipaavat lisää keinoja tupakoinnin lopettamisen tukeen – aikapula ja puutteelliset hoitoketjut esteenä19.1.2018 09:37Tiedote

Jo alle viisikymppisillä suomalaistupakoijilla nähdään varoitusmerkkejä vakavista sydän- ja verisuonitapahtumista. Lääkärin antama lopettamistuki on kustannusvaikuttava keino ehkäistä vakavien terveysriskien realisoitumista, mutta suomalaiset lääkärit kokevat, että aikapula ja puutteelliset hoitoketjut estävät heitä tarjoamasta riittävää tukea.

Väitös: Hampaiden erosiivinen kuluminen on yleistä suomalaisilla aikuisilla – perimä saattaa osin selittää eroosioalttiutta12.1.2018 11:26Tiedote

Väitöstutkimuksessa osoitetaan ensimmäistä kertaa hampaiden erosiivisen kulumisen eli liukenemisen olevan yleinen löydös suomalaisilla aikuisilla. Hampaiden kemiallista kulumista voi aiheuttaa mikä tahansa hapan aines päästessään kosketuksiin hammaskiilteen tai hammasluun kanssa. Lähes puolella tutkituista 44-46-vuotiaista suomalaisista aikuisista oli erosiivista kulumista, joka vaatisi vähintään ennaltaehkäiseviä toimia. Miehillä riski erosiiviselle kulumiselle oli yli kaksinkertainen naisiin verrattuna. Lisäksi niillä tutkituilla, joilla oli paljon korjaavan hoidon tarvetta reikiintymisen vuoksi, oli lähes kolminkertainen riski eroosiomuutosten löytymiselle hampaista.

Väitös: Väsyttävät lääkkeet ovat ikäihmisillä yhteydessä heikkoon suun terveyteen12.1.2018 10:31Tiedote

Väsymystä aiheuttavien lääkkeiden käyttö on ikääntyneillä henkilöillä yhteydessä puutteelliseen suuhygieniaan sekä huonoon suun terveyteen. Antti Tiisanojan väitöstutkimuksessa altistumista väsyttäville lääkkeille ja niiden käyttöä mitattiin sedatiivikuorman avulla. Sedatiivikuorma kuvastaa kokonaislääkityksestä aiheutuvaa väsyttävää vaikutusta ja tämän menetelmän käyttö erottaa väitöstutkimuksen aiemmista tutkimuksista.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki STT Infossa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme