Tampereen yliopisto

Väitös: Munuaisten vajaatoiminta täytyy tunnistaa ennen lonkka- ja polvitekonivelleikkausta

Jaa

Munuaisten vajaatoiminnan tunnistaminen on tärkeää ja se jää helposti tunnistamatta ennen tekonivelleikkausta. Se on merkittävä riskitekijä tekonivelpotilaan leikkauksessa ja se tulee ottaa huomioon ennen leikkausta, leikkauksen aikana ja leikkauksen jälkeen. LL Pyry Jämsä selvitti väitöstutkimuksessaan munuaisten vajaatoiminnan ja toimenpiteen jälkeisen akuutin munuaisvaurion yleisyyttä ja riskitekijöitä tekonivelpotilailla.

Pyry Jämsä
Pyry Jämsä

Munuaisten vajaatoiminta tekonivelpotilailla on tärkeä tunnistaa ennen tekonivelleikkausta, koska se vaikuttaa monien lääkkeiden annostuksiin. Esimerkiksi tulehduskipulääkkeet on kielletty tältä potilasryhmältä.

Jämsän tutkimus osoittaa, että eteenkin iäkkäiltä naisilta munuaisten vajaatoiminnan löytäminen vaatii lääkäriltä erityisen laskukaavan käyttöä, joka ottaa huomioon potilaan sukupuolen, iän ja verinäytteen kreatiniiniarvon.

Väitöskirjassa todetaan tekonivelleikkauksen jälkeisen kuolleisuuden olevan vahvasti riippuvainen munuaistoiminnasta. Kuitenkaan munuaistoiminnalla ei ollut vaikutusta uusintaleikkausriskiin.

Väitöskirjassa todettiin, että leikkauksen jälkeiselle akuutille munuaisvauriolle altistavia tekijöitä ovat leikkauksen pidentynyt kesto, ylipaino, sairauskuorma ja edeltävä munuaisten vajaatoiminta.

— Väitöskirjatyö korostaa munuaistoiminnan merkitystä tekonivelpotilaalla. Se tulee ottaa huomioon riskitekijänä muiden riskitekijöiden ohella, kun leikkauksen hyöty- ja haittasuhdetta puntaroidaan, Jämsä toteaa.

Pyry Jämsä on alun perin Kokkolasta kotoisin oleva urologian erikoislääkäri, joka työskentelee Tampereen yliopistollisen sairaalan urologian klinikassa.

Lääketieteen lisensiaatti, urologian erikoislääkäri Pyry Jämsän väitöskirja Chronic Kidney Disease in Patients Undergoing Hip or Knee Relpacement tarkastetaan julkisesti Tampereen yliopiston lääketieteen ja terveysteknologian tiedekunnassa perjantaina 26.11.2021 klo 13 alkaen Arvo-rakennuksen auditoriossa F115, Arvo Ylpön katu 34, Tampere. Vastaväittäjänä toimii dosentti Petri Virolainen Turun yliopistosta. Kustoksena toimii professori Niku Oksala.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Pyry Jämsä
040 751 1795
pyry.jamsa@fimnet.fi

Kuvat

Pyry Jämsä
Pyry Jämsä
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Tampereen yliopisto
Tampereen yliopisto
Kalevantie 4
33014 TAMPEREEN YLIOPISTO

p. 0294 5211https://www.tuni.fi

Tampereen yliopisto kytkee yhteen tekniikan, terveyden ja yhteiskunnan tutkimuksen ja koulutuksen. Teemme kumppaniemme kanssa yhteistyötä, joka perustuu vahvuusalueillemme sekä uudenlaisille tieteenalojen yhdistelmille ja niiden soveltamisosaamiselle. Luomme ratkaisuja ilmastonmuutokseen, luontoympäristön turvaamiseen sekä yhteiskuntien hyvinvoinnin ja kestävyyden rakentamiseen. Yliopistossa on 21 000 opiskelijaa ja henkilöstöä lähes 4 000.
Rakennamme yhdessä kestävää maailmaa. 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat mediatiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Tampereen yliopisto

Väitös: Tietojärjestelmämuistutus ja tulospalkkakannuste parantavat lääkäreiden diagnoosien kirjaustasoa perusterveydenhuollossa1.12.2021 10:28:13 EET | Tiedote

Perusterveydenhuollon asiakas- ja potilastietojärjestelmissä diagnoosien kirjaustaso on ollut vuosikausia riittämättömällä tasolla, mikä on rajoittanut tietojärjestelmien hyödyntämistä palvelujen laadun ja vaikuttavuuden arvioinnissa. Lääketieteen lisensiaatti Tuomo Lehtovuori keskittyy väitöstutkimuksessaan arvioimaan tietojärjestelmämuistutuksen ja ryhmätulospalkkauksen vaikutusta diagnoosien kirjaustasoon. Tutkimus osoitti molemmat menetelmät toimiviksi.

Väitös: Retriittimäinen työskentely rauhoittaa tietotyön sykettä ja tukee reflektiivistä työotetta30.11.2021 09:46:15 EET | Tiedote

Tietotyön pirstaleisuus ja rajojen hämärtyminen aiheuttavat haasteita työn ja uran hallinnalle. VTM Hanne Vesala tutki väitöskirjassaan, miten väliaikainen työympäristön vaihdos luonnonläheiseen ja maaseutumaiseen saaristoympäristöön yksin tai yhdessä kollegojen kanssa vaikutti tietotyöläisten työskentelyyn ja koettuun hyvinvointiin. Tutkimuksessa havaittiin, että epätavallinen työympäristö voi synnyttää luovan liminaalitilan, jossa työn ja uran kehittäminen saavat sysäyksen eteenpäin yhteisöllisessä ilmapiirissä.

Tampereen yliopiston yhteistoimintaneuvottelut ovat päättyneet ja muutoskeskustelut käynnistyvät29.11.2021 13:08:24 EET | Tiedote

Tampereen yliopiston keskitettyjä tukipalveluja koskevat yhteistoimintaneuvottelut päättyivät 16.11. Työnantaja on 29.11. antanut työntekijöiden edustajille selvityksen päätöksistä ja jatkavasta organisaatiosta. Työsuhteen päättämistä, uusien tehtävien tarjoamista tai eläkkeelle siirtymistä koskevien muutoskeskustelujen kutsut lähetetään 29.-30.11. niille työntekijöille, joita muutos koskee.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme