Oulun yliopisto

Väitös: Pohjoisten virtavesien pohjaeläinyhteisöjen monimuotoisuutta ohjaavat vaihtelevat ympäristötekijät

Jaa
Väitöstyössä tutkittiin pohjoisten, luonnontilaisten virtavesien pohjaeläinyhteisöihin keskeisesti vaikuttavia ympäristötekijöitä. Tiedon kerääminen nyt on tärkeää, koska pohjoiset alueet ovat erityisen herkkiä ympäristön muutoksille ja esimerkiksi etenevän ilmastonmuutoksen vaikutuksia pohjoisissa ekosysteemeissä on jo havaittu.

Pohjaeläimet ovat tärkeä osa virtavesien toimintaa. Ne ovat osa virtavesien ravintoketjua ja niillä on tärkeä rooli virtavesien perustuotannossa sekä ravinteidenkierrossa. Siten pohjaeläinyhteisöjen synnyn ja toiminnan taustalla vaikuttavien ympäristötekijöiden tunnistamisella ja suojelulla on kauaskantoisia vaikutuksia koko virtavesiekosysteemien hyvinvointiin. Pohjaeläimet ovat myös yksi tärkeimmistä vesistöjen biomonitoroinnissa käytetyistä eliöryhmistä, mutta niiden toiminnalliseen rakenteeseen pohjautuvaa tietoa on pohjoisista, luonnontilaisista virtavesistä ollut aiemmin verraten vähän saatavilla. Tiedon kerääminen nyt onkin ollut merkityksellistä, sillä pohjoiset alueet ovat erityisen herkkiä ympäristössä tapahtuville muutoksille ja esimerkiksi etenevän ilmastonmuutoksen vaikutuksia on pohjoisissa ekosysteemeissä jo havaittu.

Tässä väitöskirjassa tutkittiin pohjoisten, luonnontilaisten virtavesien pohjaeläinyhteisöjen taksonomiseen ja erityisesti toiminnalliseen rakenteeseen keskeisesti vaikuttavia ympäristötekijöitä. Tutkimuksen tulokset antoivat viitteitä siitä, miten pohjaeläinyhteisöjen taksonomisten ja toiminnallisten rakenteiden taustalla voivat vaikuttaa erilaiset ympäristössä toimivat prosessit. Ympäristön spatiaaliset ja lajien leviämiseen liittyvät tekijät näyttäisivät vaikuttavan voimakkaammin taksonomisesti luokiteltujen yhteisöjen vaihteluun, kun taas toiminnallisesti luokitellut yhteisöt vaikuttaisivat rakentuneen enemmän paikallisten ympäristöolosuhteiden mukaisesti. Kokonaisuudessaan pohjaeläinyhteisöjen monimuotoisuus näyttäisi kuitenkin rakentuneen vaihtelevien ympäristöolosuhteiden ohjaamana.

Tutkimuksen tulokset osoittavat, miten sekä taksonomisesti että toiminnallisesti luokiteltujen yhteisöjen käyttäminen rinnakkain yhteisöekologisissa tutkimuksissa voi auttaa selventämään yhteisöjen synnyn taustalla vaikuttavia tekijöitä. Tuloksilla on merkitystä virtavesiyhteisöjen suojelun kannalta, sillä yhteisöjen monimuotoisuuden taustalla vaikuttavien ympäristötekijöiden tunnistaminen auttaa suojelemaan yhteisöjen kannalta erityisen tärkeitä elinympäristöjä. Tuloksien mukaan mahdolliset suojelutoimenpiteet tulisi virtavesissä kohdistaa kattamaan ympäristöolosuhteita laajasti, jotta ympäristön mukaan vaihtelevat yhteisöt tulisivat parhaalla mahdollisella tavalla katetuiksi.

Väitöstutkimus on tehty Suomen ympäristökeskuksessa Oulussa.

----

Filosofian maisteri Katri Tolonen väittelee tohtoriksi Oulun yliopistossa perjantaina 19.1.2018. Eläinekologian alaan kuuluvan väitöskirjan otsikko on Taxonomic and functional organization of macroinvertebrate communities in subarctic streams (Pohjoisten virtavesien pohjaeläinyhteisöjen taksonominen ja toiminnallinen rakenne). Vastaväittäjänä toimii dosentti Leonard Sandin (Swedish University of Agricultural Sciences, Ruotsi) ja kustoksena professori Jaakko Erkinaro (Luonnonvarakeskus). Väitöstilaisuus pidetään Linnanmaalla salissa IT115 klo 12.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

FM Katri Tolonen, puh. 040 8318 035, katri.e.tolonen@ymparisto.fi


Viestintäasiantuntija Tiina Pistokoski, puh. 0294 48 4091, tiina.pistokoski@oulu.fi

Kuvat

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Oulun yliopisto
Oulun yliopisto
Pentti Kaiteran katu 1
90570 Oulu

0294 480 000https://www.oulu.fi/fi

 

Oulun yliopisto
Viestintä, markkinointi ja yhteiskuntasuhteet
PL 8000
90014 Oulun yliopisto
viestintä (@) oulu.fi
0294 484 091

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Oulun yliopisto

Kansainvälisen tähtitieteellisen unionin johtoryhmä Suomeen ensi kertaa 22.–24.4. – tiedotusvälineet tervetulleita tapaamaan johtoryhmän jäseniä17.4.2024 08:45:00 EEST | Tiedote

Kansainvälinen tähtitieteellinen unioni (eng. International Astronomical Union, IAU) on yksi vanhimmista ja suurimmista ammattitieteilijöiden unioneista. Sen johtoryhmä kokoontuu ensi kertaa historiassaan Suomessa; Helsingissä ja Rovaniemellä. Oulun yliopiston isännöimä kokous on merkittävä hetki suomalaiselle tähtitieteelle ja maailmanlaajuiselle yhteistyölle.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye