Oulun yliopisto

Väitös: Psykiatrisiin sairaanhoitajiin kohdistuu väkivaltaa sekä potilaiden taholta että työyhteisön sisältä

Jaa
Väitöstutkimus osoittaa, että psykiatrisessa avohoidossa työskentelevät sairaanhoitajat kohtaavat työssään useimmiten potilaiden taholta tulevaa psyykkistä väkivaltaa, mutta myös työyhteisön sisäistä väkivaltaa ja häirintää.

Tutkimukseen vastanneet sairaanhoitajat kokivat väkivallasta aiheutuvia psyykkisiä oireita yksilöllisesti, mihin vaikuttivat erilaiset taustatekijät. Psyykkinen väkivalta aiheutti uupumusta, tunteita henkilökohtaisen koskemattomuuden loukkaamisesta, ahdistuneisuutta ja masennusta. Erityisesti häirintä aiheutti useita erilaisia psyykkisiä oireita. Lisäksi työkokemus oli yhteydessä väkivallasta aiheutuneisiin seurauksiin: sairaanhoitajat kokivat työhyvinvointinsa pääosin hyväksi, mutta pidempi työkokemus ennusti sen kriittisempää arviointia.

Suurin kritiikki kohdistui vuorovaikutukseen lähijohtajan kanssa, häneltä saadun tuen puutteeseen ja organisaation tapaan huolehtia työntekijöiden työhyvinvoinnista. Organisaation arvot arvioitiin jossain määrin ristiriitaisiksi omien arvojen kanssa.

Käytännön hoitotyössä väkivalta tulee ymmärtää organisaatioissa moniulotteisena ilmiönä, jonka ilmenemiseen ja seurauksiin vaikuttavat erilaiset tekijät. Fyysisen työympäristön turvaamisen lisäksi psyykkisen ja sosiaalisen työympäristön turvallisuus tulee huomioida, sillä psyykkisen ja sosiaalisen turvallisuuden vaarantuminen on iso riski työhyvinvoinnille. Psyykkisesti ja sosiaalisesti turvallinen työympäristö mahdollistaa laadukkaan hoitotyön.

Työpaikoilla tulee huolehtia siitä, että jokaisella työntekijällä on riittävä ammatillinen valmius ja asianmukainen koulutus kohdata väkivaltaisesti käyttäytyvä potilas. Väkivaltaa kohdanneelle työntekijälle tulee tarjota riittävästi tarpeenmukaista ja yksilöllistä tukea. Lähijohtajilla tulee olla riittävät valmiudet puuttua työyhteisön sisäisiin ristiriitatilanteisiin ja väkivaltaan ja lähijohtajien ja työntekijöiden välisen vuorovaikutuksen tulee olla avointa ja luottamuksellista, sillä johtamisella on suuri merkitys työhyvinvoinnin vahvistamisessa.

Tutkimus perustuu eri puolella Suomea aikuispsykiatrisessa avohoidossa työskentelevien psykiatristen sairaanhoitajien (n = 181) vastauksiin. Lisäksi tutkimuksessa toteutettiin systemaattinen kirjallisuuskatsaus aiheeseen liittyvän aiemman tutkimuksen kokoamiseksi. Tutkimuksessa rakennettiin malli kuvaamaan työssä kohdatun väkivallan ja työhyvinvoinnin välistä yhteyttä sekä näihin yhteydessä olevia tekijöitä. Lisäksi tutkimuksessa kehitettiin mittari, jolla voidaan arvioida psykiatrisessa hoitotyössä kohdattua väkivaltaa ja työhyvinvointia.

Terveystieteiden maisteri Jenni Konttila väittelee Oulun yliopistossa perjantaina 11.12.2020. Hoitotieteen alaan kuuluvan väitöskirjan otsikko on The hypothetical model of association between workplace violence and occupational well-being in psychiatric outpatient settings (Hypoteettinen malli työssä kohdatun väkivallan ja työhyvinvoinnin välisestä yhteydestä aikuispsykiatrisessa avohoidossa). Vastaväittäjänä toimii dosentti Lauri Kuosmanen Itä-Suomen yliopistosta ja kustoksena professori Helvi Kyngäs. Väitöstilaisuus alkaa lääketieteellisessä tiedekunnassa patologian laitoksen luentosalissa P117, Aapistie 5B,klo 12. Etäyhteys https://oulu.zoom.us/j/2234883177

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

TtM Jenni Konttila
p. 044 5290047
jenni.konttila@student.oulu.fi

Anna-Maria HietapeltoViestintäasiantuntija

Tiedeviestintä: humanistiset tieteet, kasvatustieteet, kauppatieteet ja taloustiede sekä lääketiede, biokemia ja molekyylilääketiede.

Puh:040 765 0015anna-maria.hietapelto@oulu.fi

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Oulun yliopisto
Oulun yliopisto
Pentti Kaiteran katu 1
90570 Oulu

0294 480 000https://www.oulu.fi/fi

 

Oulun yliopisto
Viestintä, markkinointi ja yhteiskuntasuhteet
PL 8000
90014 Oulun yliopisto
viestintä (@) oulu.fi
0294 484 091

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Oulun yliopisto

Oulun yliopisto sai Karvilta laatuleiman ja erinomaisen arvion vaikuttavuudestaan alueellisesti22.3.2024 15:17:43 EET | Tiedote

Oulun yliopisto läpäisi Kansallisen koulutuksen arviointikeskuksen (Karvi) toteuttaman auditoinnin. Laatuleima on voimassa kuusi vuotta. Oulun yliopisto sai auditointiryhmältä erityiskiitosta keskeisestä roolista ja vakiintuneesta asemasta alueellisesti. Oulun yliopistolla on keskeinen asema tiedon luomisen, innovaatiotoiminnan ja osaamisen kehittymisen alueellisessa verkostossa.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye