Oulun yliopisto

Väitös: Rasvahapot liittyvät kognitiiviseen suoriutumiseen

Jaa

Väitöstutkimuksessa havaittiin veren rasvahappopitoisuuksien olevan yhteydessä kognitiiviseen suoriutumiseen nuoruusiällä.

Tutkimuksen mukaan rasvahapot, erityisesti omega-3, liittyivät nuoren koulumenestykseen. Tutkimuksessa ei tosin voitu varmuudella päätellä, oliko rasvahappojen yhteys kognitiiviseen suoriutumiseen suora.

Tutkimuksessa havaittiin myös, että äidin raskaudenaikaisella tupakoinnilla oli heikko yhteys lapsen aikuisiän älykkyyteen. Tämä yhteys näkyi miehillä, muttei naisilla. Mahdollisesti miesten aivojen kehitys on herkempi ulkoisille tekijöille.

Väitöstutkimus kohdistui nuoriin ja nuoriin aikuisiin Suomessa, Irlannissa ja Englannissa. Tutkimuksessa käytettiin useita tietolähteitä. Keskeisimmät tiedot kerättiin seuraamalla tutkittavia raskaudenajasta aikuisikään, mikä tekee tutkimuksesta luotettavan. Kiinnostuksen kohteena oli, miten eri tason asiat, kuten geenit, raskaudenaikainen tupakointi, aineenvaihdunta ja mielenterveys, liittyvät eri kognitiivisiin taitoihin.

Tutkimus on merkittävä, koska useat mielenterveyden häiriöt alkavat nuoruudessa tai nuorella aikuisiällä, ja useimmissa mielenterveyshäiriöissä esiintyy kognitiivisia ongelmia. Tutkimus valottaa näiden kognitiivisten ongelmien kehittymistä. Kognitiivisten ongelmien kehittymisen parempi ymmärtäminen auttaa viime kädessä kehittämään parempia hoitoja.

---

PhD Hugh Ramsay väittelee Oulun yliopistossa keskiviikkona 15.11.2017. Psykiatrian alaan kuuluvan väitöskirjan otsikko on Predictors of psychosis risk and neurocognitive deficits (Psykoosiriskiä ja heikkoa kognitiivista suoriutumista ennustavat tekijät). Vastaväittäjänä toimii akatemiaprofessori Katri Räikkönen Helsingin yliopistosta ja kustoksena professori Juha Veijola. Väitöstilaisuus alkaa osoitteessa Peltolantie 17, Auditorio, kello 12.00.

---

Oppiarvo ja nimi:
PhD Hugh Ramsay

Syntymäaika ja -paikka:
1979 Dublin, Ireland

Yo-tutkintovuosi ja koulu:
1998, Oatlands College, Dublin, Ireland

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Väittelijän yhteystiedot:
Phone: +353 86 3859921
Email: drhughramsay@gmail.com

Viestinnän asiantuntija Meri Rova, Oulun yliopisto
050 464 3361
meri.rova@oulu.fi

Kuvat

Tietoja julkaisijasta

Oulun yliopisto
Oulun yliopisto
Pentti Kaiteran katu 1
90570 Oulu

0294 480 000http://www.oulu.fi/yliopisto/

 

Oulun yliopisto
Viestintä, markkinointi ja yhteiskuntasuhteet
PL 8000
90014 Oulun yliopisto
viestintä (@) oulu.fi
0294 484 091

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat mediatiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Oulun yliopisto

Väitös: Uudet anturi- ja kytkinsovellukset joustavan ja venytettävän elektroniikan materiaaleille31.10.2018 23:30Tiedote

Kannettavien ja päälle puettavien laitteiden lisääntyminen arkiympäristössä vauhdittaa meneillään olevan joustavan elektroniikan kehitystä. Tulevaisuudessa odotettavissa oleva vaihe on elastinen elektroniikka eli venytettävät laitteet ja komponentit. Kehitys mahdollistaa täysin ennennäkemättömät ja huomaamattomat ihmiskehoon integroitavat ja päälle puettavat laitteet.

Lisätyllä todellisuudella tukea vanhusten arkeen31.10.2018 07:30Tiedote

Kuinka parantaa vanhusten arkea ja pärjäämistä kotona, kun realiteetti on, että läheiset tai hoitohenkilöstö eivät voi olla paikalla koko ajan? Ovatko lisätyn todellisuuden (augmented reality) mahdollisuudet toimiva ratkaisu ja apu vanhusten päivittäisten askareiden hoitoon? Vanhusten ikääntyminen tuo mukanaan fyysistä ja kognitiivista kunnon heikkenemistä, mikä haastaa heidän kykyään suoriutua päivittäisistä askareistaan.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki STT Infossa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme