Tampereen yliopisto

Väitös: Rasvakudoksen kantasolut edistävät aivohalvauksesta palautumista solu- ja eläinmalleissa

Jaa
Kantasolut ovat lupaava hoitomuoto sairauksiin, joihin ei ole vielä tehokasta hoitomuotoa, kuten aivohalvaukseen. Miia Juntunen selvitti väitöskirjatutkimuksessaan rasvakudoksen kantasoluterapian turvallisuutta ja tehokkuutta aivohalvauksesta palautumisessa sekä solu- että eläinmallein. Tulokset osoittivat, että rasvakudoksen kantasoluterapia edisti aivohalvauksesta palautumista.

Rasvakudoksen kantasolut ovat monikykyisiä kantasoluja, joiden määrää on helppo lisätä laboratoriossa soluhoitoja varten. Filosofian maisteri Miia Juntunen havaitsi väitöskirjatutkimuksessaan, että rasvakudoksen kantasolut vähensivät hermosolujen solukuolemaa ja lisäsivät niiden jakaantumista aivohalvauksen soluviljelymallissa.

Väitöskirjassa tutkittiin myös kantasoluterapian ja kuntoutuksen yhteisvaikutusta rotan palautumiseen aivohalvauksesta. Kuntoutus toteutettiin virikeympäristön avulla.

– Aivohalvauksen eläinmallissa rasvakudoksen kantasolut ja kuntoutus lisäsivät rottien raajojen käyttöä sensomotorisissa testeissä kohtalaisesti. Käyttäytymistestien mukaan yhdistelmäterapia vielä tehosti aivohalvauksesta palautumista, Juntunen kertoo.

Tutkimuksessa selvitettiin myös yhdistelmäterapian vaikutusmekanismeja, mutta havaittu palautuminen ei johtunut testatuista mekanismeista. Lisäksi kliinisten kokeiden tulokset, joissa rasvakudoksen kantasoluterapian tehokkuutta olisi testattu, puuttuvat vielä. Juntusen mukaan aihetta onkin syytä tutkia lisää, jotta soluterapian tehokkuus ja vaikutusmekanismit saadaan selville.

Luovuttajan paino näkyy kantasolujen ominaisuuksissa

Juntunen selvitti väitöskirjatutkimuksessaan myös luovuttajan painon vaikutusta rasvakudoksen kantasolujen ominaisuuksiin. Tutkimusaineistona käytettiin eripainoisilta identtisiltä kaksospareilta eristettyjä rasvakudoksen kantasoluja. Tutkimuksessa luovuttajan paino vaikutti joihinkin kantasolujen ominaisuuksiin: luovuttajan korkeampi paino esimerkiksi lisäsi rasvaerilaistumista ja vähensi rasvakudoksen kantasolujen kykyä lisätä verisuonitusta.

– Kantasolujen luovuttajan piirteillä, kuten iällä, sukupuolella ja painoindeksillä, on tutkitusti vaikutusta rasvakudoksen kantasolujen ominaisuuksiin. Ne voivat puolestaan vaikuttaa kantasoluterapioiden tehokkuuteen. Tutkimukseni perusteella solujen luovuttajan paino tulisikin huomioida kantasoluhoitoja suunniteltaessa, Juntunen toteaa.

Rasvakudoksen kantasoluja lisätään laboratoriossa ennen kantasoluhoitoja. Tähän käytetään yleisesti eläinperäisiä ainesosia, joita ei kuitenkaan suositella potilaskäyttöön. Juntunen kehitti tutkimuksessaan eläinperäisistä aineista ja seerumeista vapaat kasvatusolosuhteet rasvakudoksen kantasolujen kasvatukseen soluviljelmissä. Tulosten mukaan kantasolut säilyttivät ominaisuutensa, ja ne jakaantuivat seerumi- ja eläinvapaissa kasvatusolosuhteissa jopa tehokkaammin kuin perinteisissä seerumia sisältävissä olosuhteissa.

Miia Juntunen on kotoisin Pieksämäeltä. Hän jatkaa väitöksen jälkeen tutkijana Tampereen yliopiston Aikuisen kantasolujen tutkimusryhmässä.

Filosofian maisteri Miia Juntusen solu- ja kudosteknologian alaan kuuluva väitöskirja Development of adipose-derived stromal/stem cell–based therapies: Effects of donor weight and culture conditions on cell characteristics and testing the efficacy in stroke models tarkastetaan julkisesti Tampereen yliopiston lääketieteen ja terveysteknologian tiedekunnassa perjantaina 19.8.2022 klo 12.00 keskustakampuksella, Päätalon luentosalissa D11 (Kalevankatu 4, 33100 Tampere). Vastaväittäjänä toimii dosentti Terhi Heino Turun yliopistosta. Kustoksena toimii professori Susanna Miettinen lääketieteen ja terveysteknologian tiedekunnasta.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Miia Juntunen
miia.juntunen@tuni.fi

Kuvat

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Tampereen yliopisto
Tampereen yliopisto
Kalevantie 4
33014 TAMPEREEN YLIOPISTO

p. 0294 5211https://www.tuni.fi

Tampereen yliopisto kytkee yhteen tekniikan, terveyden ja yhteiskunnan tutkimuksen ja koulutuksen. Teemme kumppaniemme kanssa yhteistyötä, joka perustuu vahvuusalueillemme sekä uudenlaisille tieteenalojen yhdistelmille ja niiden soveltamisosaamiselle. Luomme ratkaisuja ilmastonmuutokseen, luontoympäristön turvaamiseen sekä yhteiskuntien hyvinvoinnin ja kestävyyden rakentamiseen. Yliopistossa on 21 000 opiskelijaa ja henkilöstöä lähes 4 000.
Rakennamme yhdessä kestävää maailmaa. 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Tampereen yliopisto

Väitös: Toksikogenomiikka mahdollistaa turvallisemmat kemikaalit ilman eläinkokeita16.4.2024 08:45:00 EEST | Tiedote

Elämme jatkuvasti kasvavan kemikaalimäärän ympäröimänä. FM Laura Saarimäki tarttui tilanteen luomaan haasteeseen ja paneutui väitöstutkimuksessaan kemikaalien turvallisuusarviointiin. Hän selvitti, kuinka toksikogenomiikkaa voitaisiin hyödyntää kemikaalien terveyshaittojen perusteellisessa selvittämisessä ilman perinteisiä eläinkokeita. Tämä luo reitin kohti nopeampaa ja kestävämpää kemikaalien turvallisuusarviontia.

Väitös: Muuttaako netti tietokäsityksiämme?15.4.2024 09:00:00 EEST | Tiedote

"Kato vaikka googlesta" oli yleinen vastaus noin vuosikymmen sitten, kun nuorelta kysyttiin jotain. Googlen puoleen kääntyminen kaikenlaisissa tiedon tarpeissa tuntui nousevan uudeksi tietokäytännöksi. Väitöskirjassaan KM Tore Ståhl tutki, ilmaiseeko googlaaminen taustalla olevaa luottamusta internetpohjaiseen tietoon ja liittyykö tämä muuttuneeseen näkemykseen tiedosta ja tietämisestä, eli muuttuneisiin episteemisiin uskomuksiin.

Väitös: Tekonivelinfektioiden hoitotuloksissa on vaihtelua leikkaustekniikoiden välillä11.4.2024 08:15:00 EEST | Tiedote

Tekonivelinfektio on vakava tekonivelleikkauksen jälkeinen komplikaatio, joka kehittyy arviolta 1–2 prosentille potilaista. Tekonivelinfektioiden tehokas hoito perustuu uusintaleikkaukseen sekä mikrobilääkehoitoon. Lääketieteen kandidaatti Rasmus Liukkonen selvitti väitöstutkimuksessaan tekonivelinfektioiden epidemiologiaa ja hoitomenetelmien käyttöä. Lisäksi hän vertaili, miten hoidon ennuste eroaa eri leikkausmenetelmien välillä.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye