Tampereen yliopisto

Väitös: Ruokamedia vahvistaa yhteiskunnallisia jakoja sekä käsityksiä hyvästä moraalista, terveydestä ja mausta

Jaa
Puhtaat ja prosessoimattomat raaka-aineet, luomu- ja lähiruoka sekä terveyttä edistävät ruokavaliot ovat aiheita, jotka saavat nykyään huomattavasti tilaa mediassa. Ruokamedia tuottaa ja ylläpitää statukseen ja identiteettiin kiinnittyviä luokitteluja, jotka kertovat, onko ihminen esimerkiksi terveellisesti elävä, varakas tai eläinten ystävä. Yhteiskuntatieteiden maisteri Kaisa Tiusanen selvitti väitöskirjassaan sitä, millaiseksi hyvä ihminen rakentuu ruokaan liittyvissä mediateksteissä.
Kuva: Jonne Renvall / Tampereen yliopisto
Kuva: Jonne Renvall / Tampereen yliopisto

YTM Kaisa Tiusanen pureutui väitöskirjassaan median ruokasisältöihin sekä eettisen syömisen että terveellisyyteen tähtäävän wellness-kulttuurin näkökulmista. Eettinen syöminen on näkyvä teema esimerkiksi ruokajournalismissa ja digitaalisessa mediassa tilaa ottanut wellness-kulttuuri puolestaan korostaa kokonaisvaltaista hyvinvointia. Ilmiö on noussut viime vuosina globaaliksi megatrendiksi. 

– Mistään varsinaisista alakulttuureista aineistoissa ei ole kyse, sillä sekä valtamedian toimittajilla että sosiaalisen median vaikuttajilla on runsaasti valtaa siinä, minkälaisiksi oikeanlainen elämä, kuluttaminen ja myös syöminen kussakin hetkessä muotoutuvat, Tiusanen toteaa.

Tiedostava ruokakuluttaminen on vahvasti keskiluokkaista

Väitöstutkimuksen perusteella eettiseen ja terveelliseen syömiseen keskittyvissä mediasisällöissä ruuan kuluttamiseen liittyy paljon eriarvoisuutta ja kulttuurisen erottautumisen strategioita.

Tutkimustulokset osoittavat, että ’hyvä ruoka’ ei ole lopulta kaikille, vaikka mediassa usein korostetaankin vaikkapa luomuruuan hyvää saavutettavuutta tai sitä, miten terveellisesti syöminen on edullista. Luomuruoka ja wellness-ruoka kiinnittyvät tutkimuksen perusteella hyvin vahvasti keskiluokkaisiin ja etuoikeutettuihin oletuksiin sekä taloudellisiin ja tietotaidollisiin resursseihin. Tiusasen mukaan erojen tekeminen menee mediateksteissä usein vielä tätäkin perusteellisemmalle tasolle:

– Median ruokateksteissä aktiivinen toimijuus ja tiedostava kuluttajuus on varattu nimenomaan keskiluokkaiselle kuluttajalle, joka hyvän moraalinsa turvin kykenee sekä pitämään huolta maapallosta että tulemaan jatkuvasti paremmaksi versioksi itsestään.

Yhteiskuntaluokan ohella ruokamediatekstit liittyvät myös sukupuolittuneisiin jakoihin.

– Hyväksyttävän naiseuden esityksissä keskiluokkainen identiteetti yhdistyy tasapainoiluun nauttimisen ja kurinalaisuuden välillä. Wellness-kulttuurissa askeettinenkin terveysruoka kehystetään usein nautinnon ja armollisuuden vinkkelistä, sillä esimerkiksi laihduttaminen tai siitä puhuminen määrittyy helposti patologiseksi käytökseksi, Tiusanen kertoo.

Neutraaleilta vaikuttavat puhetavat heijastavat yhteiskunnallisia jakoja

Väitöskirja nostaa esiin, miten syöminen heijastaa ja myös uusintaa mediassa yhteiskunnallisia jakoja ja käsityksiä eri ihmisryhmien kyvyistä hyvään arviointikykyyn, moraaliseen toimijuuteen, vastuullisuuteen, itsekontrolliin ja itsen toteuttamiseen. 

Tiusanen korostaa, ettei eriarvoistavasta ruokapuheesta voi lopulta syyttää ketään yksittäistä tekijää tai median sisällöntuottajaa, vaan kyse on laajoista kulttuurisista selitysmalleista, joita toistamme usein myös tiedostamattamme:

– Neutraaleilta vaikuttaviin puhetapoihin tulee kiinnittää aktiivisesti huomiota. Sen lisäksi, että makuhierarkioita ja moraalisia erotteluja luova puhe tuottaa eriarvoisuutta, keskiluokkainen kulinaarinen kilvoittelu kaventaa myös keskiluokan itsensä symbolista elintilaa. Normien sisällä pysyminen on kovaa työtä.

Tiusanen asuu Helsingissä ja työskentelee tutkijana Helsingin yliopiston valtiotieteellisessä tiedekunnassa.
 

Väitöstilaisuus perjantaina 26. toukokuuta

Yhteiskuntatieteiden maisteri Kaisa Tiusasen viestintätieteiden alaan kuuluva väitöskirja Nice Food, Good People: Technologies of subjectivity and class distinction in media texts about the right kind of food tarkastetaan julkisesti Tampereen yliopiston informaatioteknologian ja viestinnän tiedekunnassa perjantaina 26.5.2023 klo 12 Tampereen yliopiston Linna-rakennuksen Väinö Linna -salissa (Kalevantie 5, Tampere). Vastaväittäjänä toimii yliopistotutkija, dosentti Katariina Mäkinen Itä-Suomen yliopistosta ja kustoksena emeritusprofessori Mikko Lehtonen Tampereen yliopistosta.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

YTM Kaisa Tiusanen
kaisa.tiusanen@tuni.fi

Kuvat

Kuva: Jonne Renvall / Tampereen yliopisto
Kuva: Jonne Renvall / Tampereen yliopisto
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Tampereen yliopisto
Tampereen yliopisto
Kalevantie 4
33014 TAMPEREEN YLIOPISTO

p. 0294 5211https://www.tuni.fi

Tampereen yliopisto kytkee yhteen tekniikan, terveyden ja yhteiskunnan tutkimuksen ja koulutuksen. Teemme kumppaniemme kanssa yhteistyötä, joka perustuu vahvuusalueillemme sekä uudenlaisille tieteenalojen yhdistelmille ja niiden soveltamisosaamiselle. Luomme ratkaisuja ilmastonmuutokseen, luontoympäristön turvaamiseen sekä yhteiskuntien hyvinvoinnin ja kestävyyden rakentamiseen. Yliopistossa on 21 000 opiskelijaa ja henkilöstöä lähes 4 000.
Rakennamme yhdessä kestävää maailmaa. 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Tampereen yliopisto

Kutsu medialle: Kansainvälinen internet-konferenssi EuroDIG saapuu Tampereelle 19.–21.6.20237.6.2023 13:01:01 EEST | Tiedote

Ensimmäistä kertaa Suomessa järjestettävä EuroDIG-konferenssi toivottaa tervetulleeksi kaikki internetistä kiinnostuneet. EuroDIG:n teemana on tänä vuonna Internet in troubled times: risk, resilience and hope. Tapahtuma esittelee osallistujilleen internetin ajankohtaiset uhat ja mahdollisuudet sekä tuo saataville uusinta tutkimustietoa internetistä. Tapahtuma on ilmainen ja avoin kaikille.

Väitös: Innovaatiopolitiikka hukkasi suuntansa 2010-luvulla ja siirtymä biotalouteen on tavoitteita jäljessä7.6.2023 11:14:55 EEST | Tiedote

FM Valtteri Laasonen analysoi väitöstutkimuksessaan biotalouden innovaatiotoimintaan liittyviä kyvykkyyksiä ja niitä tukevaa innovaatiopolitiikkaa Suomessa. Tutkimus osoittaa, että Suomen innovaatiopolitiikka ajautui kriisiin 2010-luvulla ja biotaloudelle asetetut kansalliset tavoitteet ovat karanneet kauas. Siirtymän edellyttämien kyvykkyyksien eli osaamisten ja taitojen muodostaman kokonaisuuden pitkäjänteinen kehittäminen ei ole saanut riittävästi huomiota.

Väitös: Psykiatrisia häiriöitä ja päihdeongelmia on tärkeää hoitaa samanaikaisesti7.6.2023 10:10:12 EEST | Tiedote

Kun potilaalla todetaan sekä psykiatrinen että päihteiden käyttöön liittyvä häiriö, puhutaan kaksoisdiagnoosista tai kaksoishäiriöstä. Kaksoishäiriöt ovat tavallisia ja niiden hoitoon liittyy monitahoisia haasteita. Väitöskirjassaan LL Kaisa Luoto tarkastelee kaksoishäiriöiden hoitoa psykiatrisessa erikoissairaanhoidossa. Tutkimuksen erityisenä teemana on masennuksen hoito silloin, kun potilaalla on lisäksi runsasta alkoholin käyttöä.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme