Taideyliopisto

Väitös: Sairaalamuusikot voivat olla silta elämään hoivaympäristöjen ulkopuolella 

Jaa
Kesäkuussa väittelevän Taru Koiviston mukaan sairaalamuusikoilla voi olla eettisen ja moniammatillisen työskentelytapansa vuoksi rooli jopa potilasturvallisuuden lisäämisessä.

Taru Koivisto kartoitti väitöskirjassaan sairaalamuusikoiden työtä erikoissairaanhoidossa. Hän tutki muusikoiden työtä ja laajentuvaa ammatillisuutta muuttuvassa yhteiskunnassa.  

Emotionaalisesti ja eettisesti moniulotteinen työ 

Musiikkialan ammattilaisuus muuttuu. Muusikot työskentelevät yhä useammin monenlaisissa yhteisöissä, joiden jäsenten elämäntilanteet vaihtelevat. Tämä edellyttää heiltä äärimmäisen joustavaa työskentelyotetta. Koivisto on tarkastellut muun muassa muusikoiden työtä vastasyntyneiden teho-osastolla, ikäihmisten sairaalassa ja saattohoidossa. Havainnoinnin lisäksi hän haastatteli potilaita, omaisia, hoitohenkilökuntaa, päättäjiä sekä muusikoita ja muita terveydenhuollossa työskenteleviä taiteen ammattilaisia. 

”Sairaalamuusikko voi olla läsnä erilaisissa hoitotoimenpiteissä tai kohdata omaiset sairaalan käytävillä ja potilashuoneissa. Häneltä vaaditaan paitsi erityistä sekä sairaalaympäristöön että muusikon ammattiin liittyvää ammattitaitoa, myös ymmärrystä siitä, missä ja milloin musiikkia voi yhdessä tehdä tai esittää. Tärkeää on myös ymmärtää, millaista musiikkia ja mitä soittimia eri tilanteisiin mahdollisestituodaan”, Koivisto toteaa.  

Sairaalan arjessa muusikolta vaaditaan myös nopeaa tilannetajua. Tutkimuksensa perusteella Koivisto esittääkin, että sairaalamuusikon ammattitaito on muutakin kuin vain esiintymistä ja musiikillista taitoa. Terveydenhuollossa työskentelevät muusikot ovat vastuullisia moniammattilaisia, jotka kehittävät musiikkityötä ja ammatillisuuttaan sosiaalisiin suhteisiin liittyvien käytäntöjen avulla esimerkiksi soittamalla, laulamalla, improvisoimalla ja keskustelemalla hoitoympäristön arjessa vastavuoroisesti ja läsnä olevasti yhdessä potilaiden, heidän perheidensä ja henkilökunnan kanssa. 

Taideala ja terveydenhuolto tarvitsevat hyvinvointilähtöistä työskentelyotetta 

Koivisto huomauttaa, että muusikoiden ammatillisuus tulisi terveydenhuollossa ymmärtää osaamiseksi, joka tukee kokonaisvaltaista hyvinvointia ja elämänlaatua. Musiikkityön kautta voidaan myös ymmärtää potilaiden, heidän läheistensä, hoitoalan ammattilaisten ja muusikoiden itsensä näkemyksiä hyvästä elämästä ja sen rakentumisesta terveydenhuollossa. 

”Kun haavoittuvassa asemassa olevia potilaita kohdataan spontaanisti ja merkityksellisesti arjessa musiikin keinoin, se tukee paitsi heidän toimintakykyään ja itsemääräämisoikeuttaan, myös eettistä hoitoa ja hoivaa sekä potilasturvallisuutta.”  

Koiviston tutkimus tuo esiin tarpeen uudistaa musiikin korkeakoulutusta. Vaikka musiikkia voi käsitellä kliinisenä interventiona terveydenhuollossa ja se voidaan ymmärtää virkistävänä elementtinä hoivaympäristöjen arjessa, koulutuksen tulisi Koiviston mukaan paneutua syvällisemmin musiikin merkityksellisyyteen osallistujien kokemuksen näkökulmasta.  

”Muusikot tarvitsevat työelämään siirtyessään laaja-alaisempia taitoja ja monipuolisempaa ymmärrystä nykyajan työelämästä.” 

Koiviston väitöstutkimus on osa Taideyliopiston koordinoimaa ArtsEqual-tutkimushanketta (2015–2021), jossa selvitettiin, kuinka taide julkisena palveluna voisi lisätä yhteiskunnallista tasa-arvoa ja hyvinvointia 2020-luvun Suomessa. Väitöstutkimuksen lisäksi tuloksia on julkaistu kansainvälisissä vertaisarvioiduissa julkaisuissa ja sen perusteella on julkaistu suomen- ja englanninkieliset toimenpidesuositukset kotimaiselle ja kansainväliselle yleisölle. 

Koiviston väitöskirja The (Un)SettledSpace of Healthcare Musicians: Hybrid Music Professionalism in theFinnish Healthcare System tarkastetaan Taideyliopiston Sibelius-Akatemiassa (Musiikkitalo, Black Box-Sali, Mannerheimintie 13, Helsinki) 21. kesäkuuta 2022 klo 12. Tilaisuus on englanninkielinen.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Taru Koivisto
taru.koivisto@uniarts.fi 

Kuvat

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Taideyliopisto
Taideyliopisto
PL 1
00097 Helsinki

Taideyliopisto tarjoaa ylintä musiikin, kuvataiteen, esittävien taiteiden sekä kirjoittamisen koulutusta Suomessa. Taideyliopisto on taidealojen koulutuksen ja tutkimuksen kansainvälinen suunnannäyttäjä, joka vahvistaa taidetta yhteiskuntaa uudistavana voimana. Vuonna 2013 perustetun Taideyliopiston muodostavat Kuvataideakatemia, Sibelius-Akatemia ja Teatterikorkeakoulu.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Taideyliopisto

Kapellimestari Dalia Stasevskan johtama tukikonsertti rakentaa taiteen tulevaisuutta Ukrainaan21.3.2024 15:30:00 EET | Tiedote

Maailmanlaajuinen tuki Ukrainalle on edelleen äärimmäisen tärkeää. Stasevskan ajatuksesta syntynyt Let there be light -konsertti on konkreettinen teko sodasta pahoin kärsineen ukrainalaisen musiikkikoulutuksen tulevaisuuden puolesta. Se järjestetään Musiikkitalossa 6.4.2024. Median edustajilla on mahdollisuus tulla tapaamaan Stasevskaa ja seuraamaan harjoituksia 3.4.2024.

Tie­de- ja kult­tuu­ri­mi­nis­te­ri Sari Mul­ta­la Tai­dey­li­opis­tos­sa: ”Suu­rim­mat in­no­vaa­tiot syn­ty­vät pai­kois­sa, jois­sa eri­lai­sis­ta taus­tois­ta tu­le­vat osaa­jat koh­taa­vat”20.3.2024 13:49:50 EET | Tiedote

Tiede- ja kulttuuriministeri Sari Multala vieraili Taideyliopistossa maanantaina 18.3. keskustelemassa yliopiston johtoryhmän, hallituksen sekä ylioppilaskunnan edustajien kanssa taide- ja kulttuurialojen tulevaisuudesta sekä kuulemassa toiveita ja ratkaisuehdotuksia valmisteilla olevaan kulttuuripoliittiseen selontekoon. Suomen hallituksen ohjelmaan kirjatun selonteon tarkoituksena on tuottaa kunnianhimoinen tulevaisuuskuva kulttuuripolitiikan pitkäjänteisestä kehittämisestä. Myös Taideyliopiston rehtori Kaarlo Hildén on mukana kulttuuripoliittista selontekoa valmistelevassa työryhmässä.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye