Oulun yliopisto

Väitös: Uutta tietoa hiivan ja ihmisen piiloutuvista mitokondriaalisista proteiineista

Jaa
Aineenvaihdunnan lokeroituminen on tumallisten solujen erityispiirre. Hyvä esimerkki tästä on mitokondriaalinen energia-aineenvaihdunta, joka tuottaa suuren osan solun toiminnan ylläpitämiseen tarvittavasta ATP:stä.

Useampaan soluosastoon paikantuvien proteiinien lukumäärä kasvaa jatkuvasti. Samojen proteiinien kohdentaminen useampaan soluorganelliin vähentää solun toimintaa ohjaavien geenien lukumäärän tarvetta.

Työhypoteesimme on, että ribosomeissa proteiinisynteesin aloitus voi tapahtua lähetti-RNA:ssa muualla kuin perinteisen AUG-koodin kohdalla nykykäsitystä useammin. Jos näin on, osa mitokondriaalisista proteiineista on voinut jäädä tunnistamatta.

Työhypoteesimme ohjaamana tunnistimme lukuisia aikaisemmin tunnistamattomia mitokondriaalisia proteiineja, joiden synteesi hiivassa ei tapahdu AUG-aloituskoodin avulla tai joiden mitokondriaalinen muoto nisäkkäillä syntyy vaihtoehtoisen silmukoinnin kautta.

Lisäksi työssä selvitettiin, kuinka nisäkkäiden ja hiivan mitokondriot voivat tuottaa asetyyli-CoA:sta malonyyli-CoA:ta, jota tarvitaan mitokondrioissa tapahtuvan rasvahapposynteesin lähtöaineena.

Työn tulokset laajentavat tietoamme mitokondrioiden proteomista ja auttavat meitä ymmärtämään paremmin mitokondrioiden toimintaa.

---

MSc Geoffray Monteuuis väittelee Oulun yliopistossa perjantaina 1.12.2017. Biokemian alaan kuuluvan väitöskirjan otsikko on Eclipsed distribution of a missing cache of mitochondrial proteins in yeast and mammals (Hiivan ja ihmisen piiloutuvat mitokondriaaliset proteiinit). Vastaväittäjänä toimii dosentti Riikka Martikainen Itä-Suomen yliopistosta ja kustoksena dosentti Alexander Kastaniotis. Väitöstilaisuus alkaa Biokemian ja molekyylilääketieteen tiedekunnan luentosalissa F101 (Aapistie 7) kello 12.
---

Oppiarvo ja nimi:
MSc Geoffray Monteuuis

Syntymäaika ja -paikka:
1988 Lyon (Ranska)

Yo-tutkintovuosi:
2006

Väitöskirjaa ei ole saatavana sähköisessä muodossa

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Väittelijän yhteystiedot:
geoffray.monteuuis@oulu.fi
0449375720


Viestinnän asiantuntija Meri Rova, Oulun yliopisto
050 464 3361
meri.rova@oulu.fi

Kuvat

Tietoja julkaisijasta

Oulun yliopisto
Oulun yliopisto
Pentti Kaiteran katu 1
90570 Oulu

0294 480 000https://www.oulu.fi/fi

 

Oulun yliopisto
Viestintä, markkinointi ja yhteiskuntasuhteet
PL 8000
90014 Oulun yliopisto
viestintä (@) oulu.fi
0294 484 091

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Oulun yliopisto

Oulun yliopisto sai Karvilta laatuleiman ja erinomaisen arvion vaikuttavuudestaan alueellisesti22.3.2024 15:17:43 EET | Tiedote

Oulun yliopisto läpäisi Kansallisen koulutuksen arviointikeskuksen (Karvi) toteuttaman auditoinnin. Laatuleima on voimassa kuusi vuotta. Oulun yliopisto sai auditointiryhmältä erityiskiitosta keskeisestä roolista ja vakiintuneesta asemasta alueellisesti. Oulun yliopistolla on keskeinen asema tiedon luomisen, innovaatiotoiminnan ja osaamisen kehittymisen alueellisessa verkostossa.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye