Helsingin yliopisto

Väitös: väkivallattomat toisinajattelijat jäävät terrorisminvastaisen taistelun jalkoihin

Jaa

Terrorisminvastainen taistelu on rajoittanut myös väkivallattomien toisinajattelijoiden liikkumatilaa maailmassa, todetaan Helsingin yliopiston oikeustieteellisessä tiedekunnassa tarkastettavassa väitöskirjassa. VTM, OTL Julia Janssonin mukaan terrorismin poliittisuus on pitkään vaikeuttanut oikeudellista yhteistyötä kansainvälisesti. Kuitenkin 1990-luvulta lähtien terrorismia on epäpolitisoitu, jotta yhteistyö on helpottunut.

Suhtautumalla terrorismiin ei-poliittisena rikollisuutena, terrorismi on voitu erottaa “hyväksyttävistä” poliittisista rikoksista. Kyseessä on selkeä muutos aikaisempiin vuosikymmeniin verrattuna, sillä terrorismia on tyypillisesti pidetty poliittisena rikollisuutena. Yksi syy epäpolitisoinnille on ollut luovutussopimuksissa 1830-luvulta lähtien usein käytetty poliittisten rikollisten suojeluun tarkoitettu poikkeuslauseke. Poliittisia rikollisia pidettiin pitkään “jalompina” kuin muita rikollisia, koska he toimivat “epäitsekkäistä” syistä.

Liberalismin hengessä monet valtiot halusivat pidättää oikeuden kieltäytyä luovuttamasta rikollisia, joiden teoilla katsottiin olevan poliittinen luonne. Kun terrorismi alkoi nousta kansainväliseksi uhkaksi 1960–1970-luvuilta lähtien, poliittisia rikoksia koskevan poikkeuksen soveltaminen osoittautui yhä vaikeammaksi, Poikkeuksen nojalla tuomioistuimet epäsivät joidenkin terroristeina pidettyjen henkilöiden luovutuspyynnöt, mikä synnytti kritiikkiä. Tämän takia poikkeusta alettiin rajoittaa siten, että mahdollisuudet väkivaltaisten rikollisten suojeluun vähenivät.

Väitöskirjan mukaan terrorismin uhka on johtanut poliittisten rikollisten romantisoinnin romuttamiseen. Näiden muutosten seurauksena poliittisilla rikollisilla on aiempaa vähemmän liikkumavaraa ja oikeudellista turvaa. Väkivallattomat toisinajattelijat ovat näin ollen osin jääneet terrorisminvastaisen taistelun jalkoihin. On myös mahdollista, että poliittisia rikollisia suojannut turva poistuu lopulta kokonaan.

VTM, OTL Julia Jansson väittelee 9.6.2018 kello 10 Helsingin yliopiston oikeustieteellisessä tiedekunnassa aiheesta "The Death of the Freedom Fighter - How the Threat of Terrorism is Suffocating the Protection of Political Criminals". Väitöstilaisuus järjestetään osoitteessa Metsätalo, Unioninkatu 40, ls 6.

Väitöskirjan tiivistelmä on luettavissa E-thesis -palvelussa

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Väittelijän yhteystiedot:
Julia Jansson
julia.a.jansson@gmail.com

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Helsingin yliopisto
Helsingin yliopisto
PL 3
00014 Helsingin yliopisto

02941 911 (vaihde)http://www.helsinki.fi/yliopisto

Helsingin yliopisto on yli 40 000 opiskelijan ja työntekijän kansainvälinen tiedeyhteisö, joka toimii neljällä kampuksella Helsingissä ja usealla muulla paikkakunnalla Suomessa. Se on toistuvasti maailman sadan parhaan yliopiston joukossa. Helsingin yliopisto on perustettu vuonna 1640.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista jo ennen kuin ne uutisoidaan? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi yhtä aikaa suomalaisen median kanssa. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Helsingin yliopisto

Avioero lisää psyykenlääkitystä ja nostaa kuolleisuusriskiä14.8.2018 08:30Tiedote

Pitkissä avo- ja avioliitoissa vain harvat käyttävät psyykenlääkkeitä, mutta eroprosessin aikana lääkitys yleistyy selvästi. Myös tapaturmaisen, väkivaltaisen tai alkoholiperäisen kuoleman riski on voimakkaasti koholla heti avioeron jälkeen, varsinkin miehillä. Eroa harkitsevien ja eroprosessia läpi käyvien parien tukemiseen olisikin hyvä löytää uusia keinoja, ilmenee Helsingin yliopiston väitöstutkimuksesta.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki STT Infossa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme