Väitöstutkimus: ”Jarrutustehokkuus” lisäisi ikääntyneiden hyvinvointia ja toisi yhteiskunnalle säästöjä – ja voisi estää sairaaloiden päivystyskaaoksen

Suomalaista sosiaali- ja terveydenhuoltoa johdetaan monin paikoin hajanaisesti pala kerrallaan. Näin kertoo Aalto-yliopiston tuotantotalouden laitokselta väittelevä Olli Halminen, joka tutki ikääntyneiden palveluiden kokonaisuutta Suomessa – ja selvitti, miten niitä voisi johtaa paremmin.

”Tavoitteena oli osoittaa, millaista uutta palveluiden järjestämisessä hyödynnettävää tietoa löytyisi, jos saataisiin kokonaisen sote-alueen, kuten kunnan tai hyvinvointialueen, laajuinen rekisteriaineisto. Näin nähtäisiin konepellin alle: mitä kaikkia palveluita yksittäinen henkilö käyttää ja miten palvelurakenne vaikuttaa palvelujen käyttöön”, Halminen sanoo.

Halminen analysoi väitöskirjassaan aineistoa, joka kuvaa yli 75-vuotiaiden ihmisten sote-palvelujen käyttöä 65 suomalaiskunnassa.

Ikääntyneet asuvat tyypillisesti pitkään yhdessä paikassa, pääsääntöisesti kotona tai hoivakodissa, ja lisäksi käyttävät esimerkiksi terveyskeskuksen tai päivystyksen tarjoamia lyhytaikaisia palveluita. Kotoa palveluasuntoon tai palveluasunnosta vanhainkotiin siirtyminen on erityisen kallista, ja siksi tämän ehkäiseminen tai lykkääminen on Halmisen tutkimuksen perusteella erityisen tehokas keino vähentää kustannuksia.

”Oikeaan aikaan annetut palvelut voivat tuoda ”jarrutustehokkuutta” terveydenhuoltoon. Ne hidastavat ja jopa ehkäisevät terveydentilan pitkäaikaista huonontumista ja siirtymistä raskaampiin ja kalliimpiin palvelumuotoihin. Jarruttaa voidaan esimerkiksi tuomalla kotiin laadukkaita palveluita tai mahdollistamalla tasapainoinen hoitosuhde terveyskeskukseen”, Halminen sanoo.

Halmisen yhdessä osatutkimuksessa esimerkiksi todettiin, että Alzheimer-potilailla lääkityksen aloittaminen kolmen kuukauden sisällä diagnoosista vähentää merkittävästi sekä palveluasumisen tarvetta että kuoleman riskiä.

”Lisäksi asumisen pitkäisaikaistiloissa eli esimerkiksi kotihoidossa pitäisi olla riittävä palvelutaso. Näin potilaalle ei tulisi tarvetta esimerkiksi toistuville päivystyskäynneille, joiden nyt näemme ruuhkauttavan terveydenhuoltoa. Tällä hetkellä kehitetään jatkuvasti turvarannekkeita ja vastaavia kotona pärjäämisen tukitapoja, mutta näiden kustannusvaikuttavuudesta tarvittaisiin vielä paljon lisätutkimusta”, Halminen toteaa. 

Hän korostaa myös, että ympärivuorokautiseen hoitoon pääsyn kriteerit on tärkeä yhdenmukaistaa alueellisesti, sekä inhimillisistä että taloudellisista syistä. 

Kriteerien harmonisoimisen on aiemmassa selvityksessä arvioitu voivan tuoda jopa satojen miljoonien säästöt.

Lisää resursseja dementiapotilaiden hoitoon

Halminen pystyi aineistonsa perusteella myös laskemaan, minkä sairauksien hoitoon kuluu tulevaisuudessa enemmän rahaa ja resursseja. Tällaisen tiedon perusteella päättäjien on helpompi varautua paitsi taloudellisesti, myös osaajien koulutuksen suunnittelulla.

”Pystyimme laskemaan jokaiselle sairaalakäynnille ja asumispalveluiden päivälle kustannuksen, ja tämän avulla arvioimaan kustannuskehitystä ja tunnistamaan potilasryhmiä, joiden hoito on erityisen kallista”, Halminen kertoo.

Kirjallisuudessa syöpätauteja on usein pidetty kalleimmin hoidettavana sairausryhmänä ainakin, kun katsotaan potilaan viimeisen elinvuoden kustannuksia. Halminen kuitenkin osoitti, että kun mukaan otetaan sairaalapalvelujen lisäksi muut sote-palvelut, syöpäpotilaiden hoitoon kului vasta kolmanneksi eniten rahaa. Eniten rahaa kului dementiapotilaiden hoitoon. Dementian hoidon kustannuksista 68 prosenttia syntyi sosiaalihuollossa. Toiselle sijalle nousi sydän-ja verisuonisairauksia sairastavien hoito.

”Kun katsotaan sairauksiin menehtyvien keski-ikää, syöpäpotilaat ovat nuorimpia ja dementikot vanhimpia. Siksi väestön ikääntyessä resursseja pitäisi varautua siirtämään terveydenhuollosta sosiaalihuollon puolelle”, Halminen toteaa.

Halminen hahmotteli aineistonsa avulla mallin, joka kuvaa potilasryhmän palvelukokonaisuutta ja auttaa löytämään analytiikkaan perustuvia parannuskeinoja. Hän uskoo, että se tarjoaisi uusille hyvinvointialueille suuntaviivat palveluiden kehitystyöhön.

”Ikääntyneiden palvelujen johtaminen on hyvin hankala ja kustannuksiltaan suuri haaste, mutta analysoimalla näitä järjestelmiä voidaan löytää kustannusvaikuttavia toimintatapoja. Tällainen työ vaatii resursseja, mutta olisi todennäköisesti loppupelissä kannattavaa”, Halminen sanoo.

__________________________________________________________

DI Olli Halminen väittelee tuotantotaloudesta 20. tammikuuta. Väitöskirjan otsikko on  Analysing the Performance of Meso-level Care Systems Including Long and Short Term Services. Vastaväittäjänä toimii Norjan sairaanhoitajaliiton puheenjohtaja Lill Sverresdatter Larsen.

Tutkimusaineisto on kerätty osana Kuntaliiton ja Aalto-yliopiston projektia Ikääntyneen väestön palvelut: käyttö, kustannukset, vaikuttavuus ja rahoitus (Elderly people’s services: use, costs, effectiveness and financing – ELSE ).

Linkki tutkimukseen (kuntaliitto.fi)