HSL Helsingin seudun liikenne

Vajaat kolme prosenttia HSL:n tarkastamista matkustajista kulki liputta vuonna 2018

Jaa
HSL tarkasti viime vuonna 3,3 miljoonaa matkustajaa, ja heistä 2,9 prosenttia kulki ilman asianmukaista matkalippua.

Alle kolmen prosentin liputtomuus on kansainvälisesti vertaillen hyvä luku. Liputtomien osuus laski hieman vuodesta 2017, jolloin heitä oli 3,1 prosenttia tarkastetuista matkustajista. Tarkastettujen matkustajien määrä oli 3,3 miljoonaa sekä vuonna 2018 että 2017.

HSL menetti liputta matkustamisen vuoksi viime vuonna noin 10 miljoonaa euroa, joten liputtomuus vähensi edelleen merkittävästi joukkoliikennetuloja. Eniten liputtomia tavattiin metroasemien laiturialueilla, raitiovaunuissa ja lähijunissa.

Tarkastusmaksutoiminnan tavoitteet säilyvät vuonna 2019 ennallaan. HSL jatkaa näkyvää ja tehokasta tarkastustoiminta, sillä se ehkäisee liputtomuuden kasvua ja edistää matkalipputulojen kertymistä.

HSL suuntaa tarkastuksia etenkin raideliikenteeseen sekä aamujen ja iltapäivien työmatkaliikenteeseen.

HSL vastaa matkalippujen tarkastamisesta HSL-alueen joukkoliikenteessä sekä koko maan junaliikenteessä.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

HSL:n matkalippujen tarkastusyksikön päällikkö Janne Solala, puh. 09 4766 4060

Kuvat

Tietoja julkaisijasta

HSL Helsingin seudun liikenne
HSL Helsingin seudun liikenne
Opastinsilta 6 A
00520 Helsinki

09 4766 4444http://www.hsl.fi

HSL Helsingin seudun liikenne vastaa seudun joukkoliikenteen suunnittelusta ja tilaamisesta sekä Helsingin seudun liikennejärjestelmäsuunnitelman laatimisesta. Kuntayhtymässä on 390 työntekijää ja liikevaihto noin 700 milj. euroa vuodessa. HSL:n järjestämässä liikenteessä tehdään vuosittain yli 370 miljoonaa matkaa, mikä on 66 % kaikista Suomen joukkoliikennematkoista. Yhteystietoja medialle: www.hsl.fi/viestinta

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta HSL Helsingin seudun liikenne

Rantaradan junaliikenteessä katkoja toukokuussa ja juhannuksen jälkeen3.4.2024 10:00:00 EEST | Tiedote

Väyläviraston ratatyöt katkaisevat rantaradan junaliikenteen keväällä ja kesällä. HSL-junaliikenteessä on viikonloppukatkoja toukokuussa ja pidempi viiden viikon katko juhannuksen jälkeen 24.6.–28.7. Lisäksi junaliikenteessä on lyhyempiä yhden ja kahden vuorokauden katkoja syksyllä. Katkoilla on vaikutuksia lähijunaliikenteeseen Leppävaarasta länteen Kauklahden, Kirkkonummen ja Siuntion suuntaan. Katkojen aikana junaliikennettä korvataan busseilla.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye