Veikkaus Oy

Vakiossa viisi yli 105 000 euron voittoa - Voittoriveistä neljä pelattu Lahdessa samassa myyntipaikassa

Jaa
Vakiosta löytyi lauantaina viisi täysosumaa. Voittoriveistä neljä oli pelattu Lahdessa Launeen Tokmannilla.

Lauantaivakiosta löytyi bonuskierroksella viisi 13 oikein -tulosta. Viidestä täysosumarivistä peräti neljä oli pelattu Lahdessa Launeen Tokmannilla. Launeen Tokmannilla pelatut voitot osuivat pelatessaan Veikkaus-korttia käyttäneelle asiakkaalle, joka saa voittonsa pankkitililleen tunnistautumisen jälkeen. Pelaaja voitti alavoittoineen neljä 105 946 euron täysosumaa, eli yhteensä 423 784 euroa.

Lisäksi yksi kierroksen täysosumista osui nettipelaajalle Naantaliin. Hän voitti alavoittoineen 111 547 euroa.

Vakion historian suurin voitto on miljoona euroa, joka voitettiin kierroksella 7/2021. Miljoonavoitto osui helsinkiläiselle nettipelaajalle. Kaikkien aikojen toiseksi suurin voitto Vakiosta on 783 000 euroa. Tämä potti osui järvenpääläiselle miehelle vuonna 2013. Kolmanneksi suurin voitto on 539 000 euron potti, joka meni Kiteelle vuonna 2003.

Vakio on Veikkauksen vanhin peli, jota on pelattu vuodesta 1940 saakka.

Tulokset 13.8.
Lauantaivakio

1. Manchester C – Bournemouth 4–0 1 93 %
2. Arsenal – Leicester 4–2 1 65 %
3. Brighton – Newcastle U 0–0 X 29 %
4. Southampton – Leeds U 2–2 X 26 %
5. Wolverhampton – Fulham 0–0 X 28 %
6. Brentford – Manchester U 4–0 1 22 %
7. Hull – Norwich C 2–1 1 25 %
8. Luton – Preston 0–1 2 25 %
9. Wigan – Bristol C 1–1 X 25 %
10. Sunderland – QPR 2–2 X 26 %
11. Huddersfield – Stoke 3–1 1 29 %
12. Millwall – Coventry C 3–2 1 45 %
13. Blackpool FC – Swansea 0–1 2 30 %

Voitonjako

13 oikein 5 kpl 99 999 euroa
12 oikein 89 kpl 1 330 euroa
11 oikein 908 kpl 90 euroa
10 oikein 6575 kpl 20 euroa

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Veikkauksen mediapalvelu, puh. 09 4370 7000
ma-to: klo 8-21
pe: klo 8-24
la: klo 9-12 ja klo 20-22
su: klo 10-15


www.veikkaus.fi/yritys

Kuvat

Tietoja julkaisijasta

Veikkaus Oy
Veikkaus Oy
Aku Korhosen tie 2
00440 Helsinki

https://www.veikkaus.fi/yritys

Me Veikkauksessa tuotamme peleillä iloa ja suojelemme sitä. Haluamme, että suomalaisten pelaaminen pysyy ilon puolella. Tässä työssä vastuullisuus ohjaa kaikkea toimintaamme. Haluamme olla pelialan edelläkävijä ja vastuullisen pelaajakokemuksen suunnannäyttäjä.

Hyvinvointi on meille sydämen asia. On tärkeää, että töihin on mukava tulla joka päivä. Meillä on monipuoliset ja laajat työsuhde-edut. Tarjoamme vaikuttavia työtehtäviä kehittyvässä työyhteisössä, jossa on iloinen tekemisen meininki.

Rakennamme yhdessä parempaa pelikenttää, ja tarjoamme kiinnostavia urapolkuja mm. tech-alan osaajille. Tutustu meihin veikkaus.fi/tyopaikat.

Tehdään työtä ‒ yhdessä ilon puolella.

VEIKKAUS
Aika vaikuttava pelifirma

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Veikkaus Oy

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye