Suomen Kennelliitto ry

Väkivaltainen toimintakulttuuri kitketään suojelukoirakoulutuksesta, seuraamusprosessit vievät aikaa

Jaa
Helsingin Sanomissa 18.5.2021 julkaistussa jutussa kerrottiin, että suojelukoiraharrastuksesta kuvatuilla, helmikuussa julkaistuilla videoilla esiintyvät henkilöt eivät ole toistaiseksi saaneet rangaistuksia Saksanpaimenkoiraliitolta, Suomen Palveluskoiraliitolta tai Suomen Kennelliitolta. Kertaamme tässä tiedotteessa, miten liitot ovat puuttuneet suojelukoirakoulutuksessa esille nousseisiin ongelmiin, ja mitä vielä tullaan tekemään.

Yle julkaisi 24.2.2021 Oikeutta eläimille -järjestön kuvaamat videot, joissa näkyy suojelukoirien väkivaltaista kohtelua koulutustilanteissa.

Nähtyään videot Saksanpaimenkoiraliitto keskeytti 25.2.2021 oman suojelukoirakoulutuksensa toistaiseksi ja kehotti myös alaosastojaan tekemään niin. Kaksi liiton jäsenyhdistystä asetettiin toimintakieltoon. Suomen Palveluskoiraliitto eväsi 26.2.2021 toistaiseksi näiltä kahdelta Saksanpaimenkoiraliiton jäsenyhdistykseltä suojelukoirakokeiden ja -kilpailujen järjestämisoikeuden.

Suomen Palveluskoiraliitto ja Saksanpaimenkoiraliitto ovat Suomen Kennelliiton jäsenyhdistyksiä. Kennelliiton hallitus päätti 28.2.2021 keskeyttää toistaiseksi kaiken Kennelliiton suojelukoirakoulutukseen ja kokeisiin liittyvän toiminnan.

Videoilla esiintyvien henkilöiden toiminnan käsittely on käynnissä liitoissa

Saksanpaimenkoiraliitto ja Suomen Palveluskoiraliitto tulevat asettamaan videoilla esiintyville henkilölle seuraamuksia, kun viranomaistahoilta on saatu vahvistettu tieto kunkin henkilöllisyydestä.

Kennelliiton selvitystyö liitolle toimitetuista, videoita koskevista ilmoituksista on käynnissä. Kennelliiton eettinen lautakunta päättää seuraamuksista ohjesääntönsä mukaisesti.

Suomen Palveluskoiraliitto ja Saksanpaimenkoiraliitto ovat rakentaneet ilmoitusjärjestelmän, jolla koe- ja kilpailutoiminnassa sekä liittojen alaisissa koulutuksissa havaituista väärinkäytöksistä voi ilmoittaa liitoille heti. Väärinkäytöksistä voi myös ilmoittaa Kennelliittoon.

IGP- tai Mondioring-toimihenkilönä ja kouluttajana toimiminen edellyttää sitoutumista liittojen eettisiin ohjeisiin

Kennelliiton hallitus päätti kokouksessaan 16-18.4.2021, että ne henkilöt, jotka ovat osallistuneet Suomen Kennelliiton, Palveluskoiraliiton ja Saksanpaimenkoiraliiton järjestämiin eettisiin koulutuksiin ja allekirjoittaneet liittojen eettisen sitoumuksen, voivat jatkaa suojelukoirakoulutukseen ja -kokeisiin liittyvää toimintaa.

Kaikkiaan eettisten koulutuksen kohderyhmää on 270 henkilöä. Heistä 187 on maalimiehiä ja kilpailuavustajia, 36 IPG- ja Mondioring-tuomareita ja 47 Saksanpaimenkoiraliiton alaosastojen puheenjohtajia.

Kennelliitto, Suomen Palveluskoiraliitto ja Saksanpaimenkoiraliitto järjestivät 10.-11.4.2021 neljä samansisältöistä eettistä koulutusta IGP- ja Mondioring-tuomareille ja maalimiehille sekä Saksanpaimenkoiraliiton alaostojen puheenjohtajille. Koulutuksiin osallistui 153 henkilöä.

Eettisissä koulutuksissa kouluttajina toimivat eläinten kohtelusta eläinsuojelulain näkökulmasta kertonut ylitarkastaja Taina Mikkonen Ruokavirastosta ja koirien käyttäytymisestä tutkitun tiedon pohjalta kertonut eläinten käyttäytymistutkija, FT Katriina Tiira. Koulutuksen etiikkaa kävivät läpi Saksanpaimenkoiraliiton IGP-tuomari Jari Kokkonen ja Suomen Palveluskoiraliiton koe- ja kilpailutoimikunnan puheenjohtaja Tero Oravasaari. Koulutuksissa esiteltiin myös liittojen eettiset ohjeet ja sitoumukset.

Kun tuomari tai maalimies on todistettavasti suorittanut koulutuksen ja allekirjoittanut liittonsa eettisen sitoumuksen, voi hän tässä vaiheessa toimia liiton alaisissa IGP-kokeissa toimihenkilönä sekä kouluttaa liittojen alaisissa koulutustapahtumissa.

Suomen Palveluskoiraliiton eettisiin ohjeisiin ja eettiseen sitoumukseen tehdään vielä viimeisiä juridisia tarkistuksia ennen niiden käyttöönottoa. Saksanpaimenkoiraliiton eettisen sitoumuksen on allekirjoittanut tähän mennessä 80 henkilöä. Heistä 11 on Suomen Palveluskoiraliiton alaisia IGP- tai Mondioring-tuomareita.

Suomen Palveluskoiraliitto ja Saksanpaimenkoiraliitto jatkavat eettisten koulutusten järjestämistä samansisältöisinä kuin nyt järjestetyt koulutukset. Saksanpaimenkoiraliitto tulee tarjoamaan oman kohderyhmänsä lisäksi eettisen koulutuksen koko noin 3 000 hengen jäsenistölleen. Kutsu koulutuksiin lähetetään toukokuun lopulla.

Suomen Palveluskoiraliitto on julkaissut jäsenistölleen, johon myös Saksanpaimenkoiraliitto kuuluu, laajasti tietoa eettisestä suojelukoiraharrastamisesta eri viestintäkanavillaan.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kennelliiton hallituksen puheenjohtaja
Harri Lehkonen
harri.lehkonen@kennelliitto.fi
puh. 050 329 2188


Suomen Kennelliiton koe- ja kilpailutoimikunnan puheenjohtaja
Esa Kukkonen
esa.kukkonen@kennelliitto.fi
puh. 044 364 2271


Suomen Palveluskoiraliiton puheenjohtaja
Mika Laaksonen
mika.laaksonen@palveluskoiraliitto.fi
puh. 050 306 0643


Saksanpaimenkoiraliiton puheenjohtaja
Sami Baggström
sami.baggstrom@spl.fi
puh. 041 444 1444

Kuvat

Tietoja julkaisijasta

Suomen Kennelliitto ry
Suomen Kennelliitto ry
Kamreerintie
02770 Espoo

09 887 300http://www.kennelliitto.fi

Suomen Kennelliitto – Finska Kennelklubben ry on vuonna 1889 perustettu koira-alan asiantuntijajärjestö sekä koirien kasvattajien, omistajien ja harrastajien edunvalvoja. Meillä on lähes 148 000 henkilöjäsentä sekä noin 2000 jäsenyhdistystä.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Suomen Kennelliitto ry

Suomalaiset koiranomistajat ja kasvattajat ovat kiinnostuneita koiriensa terveydestä: Suomen Kennelliiton koirarekisteriin kirjattiin vuonna 2023 yli 103 000 terveystutkimuslausuntoa21.2.2024 11:30:14 EET | Tiedote

Suomi on yksi maailman kärkimaista koirien terveystiedon keräämisessä ja hyödyntämisessä koiranjalostuksen tueksi. Suomalaiset koirankasvattajat ja koiranomistajat teettävät koirillaan ahkerasti terveystutkimuksia. Vuonna 2023 Suomen Kennelliiton koirarekisteriin kirjattiin jo yli 103 000 terveystutkimusta.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye