If Vakuutus

Vakuutusyhtiö If sitoutuu kunnianhimoisiin, tieteellisiin ilmastotavoitteisiin ja edellyttää niiden noudattamista myös kumppaneiltaan

Jaa
Pohjoismaiden suurin vakuutusyhtiö If Vakuutus on sitoutunut Science Based Targets ‑aloitteeseen (SBTi). Ifin kunnianhimoiset tieteelliset ilmastotavoitteet ulottuvat noin 3 000:een autoteollisuus- ja autokorjaamoalan kumppaniin sekä lähes tuhanteen toimittajaan korjaus- ja jälleenrakennusaloilla. Tavoitteet myös tukevat Ifin sijoitustoiminnan uudistamista Pariisin ilmastosopimuksen mukaiseksi.

If lisäsi elokuussa 2021 ensimmäisenä vakuutusyhtiönä Pohjoismaissa YK:n kestävän kehityksen periaatteet osaksi yritysasiakkaiden riskin arviointia. If Vakuutuksen seuraava askel on liittyminen Science Based Targets ‑aloitteeseen (SBTi) ja sitoutuminen tieteeseen perustuviin kunnianhimoisiin ilmastotavoitteisiin Pariisin sopimuksen mukaisesti, jotta ilmaston lämpeneminen pysäytetään korkeintaan 1,5 asteeseen.

– Haluamme näillä tavoitteilla mahdollisesti rajoittaa maapallon lämpötilan nousua. Olemme todenneet, että kunnianhimoisin tapa varmistaa tämä on yhdistää omat ilmastotavoitteemme uusimpaan ilmastotutkimukseen, kertoo Ifin toimitusjohtaja Morten Thorsrud.

If aloittaa pian konkreettisten tavoitteiden ja tulevien sijoitusten selkeyttämisen, jonka jälkeen tavoitteille haetaan Science Based Targets ‑ilmastojärjestön (SBTi) hyväksyntä. Tavoitteiden tulee ulottua laatimispäivästä vähintään 5 ja enintään 15 vuoden päähän. Edistymistä raportoidaan avoimesti ja läpinäkyvästi vuosittain.

Tehokkaampi vaikutus tiukemmilla vaatimuksilla

If on jo vuodesta 2008 alkaen pyrkinyt vähentämään ilmastopäästöjään ja on onnistunut oman toimintansa hiilidioksidipäästöjen vähentämisessä 59 prosentilla. Sitoutumalla SBTi-hankkeeseen If odottaa saavuttavansa entistä vaikuttavampia tuloksia sekä asettaa tiukempia vaatimuksia kumppaneilleen ja toimittajilleen.

– On selvää, että meidän on tiukennettava toimittajillemme ja kumppaneillemme asettamiamme vaatimuksia, jotta voimme saavuttaa tavoitteemme tulevaisuudessa. Haluamme myös houkutella uusia yhteistyökumppaneita, jotka ovat motivoituneita ilmastotekoihin, Morten Thorsrud sanoo.

Korjauksia miljardien kruunujen arvosta

Vuonna 2020 If käsitteli vahinkojen korjauksia ja jälleenrakennuksia yli 15 miljardin kruunun arvosta. Lukuun sisältyy yli 526 000 ajoneuvo- sekä lähes 450 000 koteihin ja kiinteistöihin liittyvää korvaustapausta. Ifillä on yli 3 000 ajoneuvoalan yhteistyökumppania Pohjoismaissa ja noin 950 korjaus- ja jälleenrakennustoimittajaa.

– Kumppanimme korjaavat ja kierrättävät varaosia mahdollisuuksien mukaan: viime vuonna ne uusiokäyttivät metallia ja muovia yli 3 400 tonnin verran. Uskomme kuitenkin, että pystymme edelleen kehittymään yhdessä. Meidän kaikkien on edistettävä Pariisin sopimuksen tavoitteiden saavuttamista. Siksi sitoudumme nyt SBTi-aloitteeseen, Morten Thorsrud kertoo.

Rahoitussektoria koskevissa SBTi-ohjeistuksissa edellytetään, että finanssialan yritykset huomioivat tavoitteita asettaessaan myös sijoitustoiminnan. If asettaa nyt konkreettisia tavoitteita uudistaakseen sijoitustoimintansa Pariisin sopimuksen mukaiseksi.

Ifin 120 miljardin kruunun arvoinen sijoitussalkku, joka edustaa valtaosaa Ifin kasvihuonekaasujen kokonaispäästöistä. Lähes 5 miljardia kruunua on sijoitettu vihreisiin joukkovelkakirjoihin. Sijoitussalkun alustava analyysi osoittaa, että Ifillä on hyvät lähtökohdat, sillä yli puolet salkusta voidaan tällä hetkellä luokitella Pariisin sopimuksen mukaiseksi. Tavoitteet luovutetaan SBTi:lle virallista arviointia varten.

----

SBTi on YK:n Global Compact ‑aloitteen, World Resources Institute (WRI) ‑järjestön, CDP:n ja Maailman luonnonsäätiön (WWF) välinen yhteistyöhanke, jonka tavoitteena on edistää kunnianhimoisia ilmastotoimia yksityisellä sektorilla auttamalla yrityksiä asettamaan tieteeseen perustuvia päästövähennystavoitteita.

Jo yli tuhat yritystä 60 maassa ja lähes 50 eri sektorilla on sitoutunut vähentämään päästöjään tieteeseen perustuvien tavoitteiden edellyttämässä tahdissa ja mittakaavassa.

Lue lisää Science Based Targets -aloitteesta 

Lisätietoja:

Ifin toimitusjohtaja Morten Thorsrud, kysymykset viestinnän kautta: viestinnän asiantuntija Heidi Ristilä, p. 010 514 1662, heidi.ristila@if.fi

 

Avainsanat

Kuvat

Linkit

Tietoja julkaisijasta

If Vakuutus
If Vakuutus
Keilasatama 2
02150 Espoo

010 191 515http://www.if.fi

 If vakuuttaa kaiken, mikä on elämässä arvokasta: ihmiseteläimetkoditautot ja paljon muuta. Me hoidamme vakuutusasiat mutkattomasti, helposti ja hetkessä. Autamme myös yrityksiä turvaamaan toimintansa silloin, kun vahinko sattuu. 6 700 ammattitaitoista työntekijäämme huolehtivat, että 3,7 miljoonaa asiakastamme Pohjoismaissa ja Baltiassa saavat tarvitsemaansa apua ja oikeanlaista turvaa – jos jotain sattuisi tapahtumaan. If kuuluu Sampo-konserniin.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta If Vakuutus

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye