Liikennevakuutuskeskus

Vakuutusyhtiöt voivat jatkossa tarjota vihreän kortin sähköisessä muodossa asiakkaan itse tulostettavaksi

Jaa

Vihreä kortti on kansainvälinen todistus voimassa olevasta liikennevakuutuksesta. Todistus kannattaa ottaa mukaan, kun suuntaa autolla ulkomaille. Tiettyihin maihin kortin mukaan ottaminen on jopa pakollista, esimerkiksi Venäjälle matkustaessa. Vihreän kortin saa omasta vakuutusyhtiöstä. Heinäkuussa astui voimaan muutos, jonka myötä vakuutusyhtiöillä on mahdollisuus tarjota kortti asiakkaalle myös sähköisessä muodossa asiakkaan itse tulostettavaksi. Suomalaiset vakuutusyhtiöt ottavat itse tulostettavia vihreitä kortteja käyttöön asteittain, syksystä 2020 alkaen.

Kuva: Mostphotos
Kuva: Mostphotos

Tähän asti vihreän kortin on saanut omasta vakuutusyhtiöstä tulostettuna vihreälle paperille, josta kortin nimikin tulee. Vihreä kortti -järjestelmä on YK:n alainen, ja Suomen edustajana järjestelmän kehittämisessä toimii Liikennevakuutuskeskus (LVK). Järjestelmän jäsenvaltiot ovat voineet omalla päätöksellään 1.7.2020 alkaen ottaa käyttöön asiakkaille lähetettävän pdf-tiedoston sekä valkoisen värin korttiin. Suomessa toimivat vakuutusyhtiöt voivat siis jatkossa antaa vihreän kortin myös pdf-tiedostona asiakkaalle, joka voi tulostaa kortin itse käyttöönsä. Kortti voi olla väriltään myös valkoinen, vihreä väri ei ole enää pakollinen.

Muutos nopeuttaa kortin saamista, kun korttia ei tarvitse enää noutaa konttorilta tai lähettää postitse. Vaikka vihreä kortti annettaisiin asiakkaalle sähköisessä muodossa, se tulee edelleen tulostaa paperille käyttöä varten. Itse tulostettavat kortit ovat mustavalkoisia ja A4-kokoisia.

– Sähköisesti ladattava ja itse tulostettava kansainvälinen liikennevakuutustodistus on hyvä uudistus ja nopeuttaa kortin saamista asiakkaan kannalta. Toivon, että jossakin vaiheessa todistuksen eli vihreän kortin voisi esittää myös täysin sähköisessä muodossa vaikkapa kännykän ruudulta. Asiasta on kuitenkin sovittava kansainvälisessä yhteistyössä, ja kehitystyö ottaa siksi aikansa. Tämä on hyvä välietappi, LVK:n johtaja Janne Jumppanen kehuu.

Vakuutusyhtiöt päättävät itse tarjoavatko vihreitä kortteja asiakkaalle postitse tai konttorilta valmiina tulosteina vai itse tulostettavina pdf-tiedostoina vai molempina. Yhtiöt voivat päättää myös, ovatko valmiina tulosteena asiakkaalle lähetettävät kortit vihreitä vai valkoisia. Asiakkaan itse tulostettavissa oleva kortti on valkoinen. Vakuutusyhtiöt alkavat ottaa uudenlaisia asiakkaan itse tulostettavissa olevia vihreitä kortteja käyttöön syksystä 2020 alkaen. Itse tulostettavan pdf-muotoisen vihreän kortin saatavuutta voi tiedustella omasta vakuutusyhtiöstä. Liikennevakuutuskeskus ei myönnä vihreitä kortteja.

– Muutos ei vaikuta nykyisten vihreiden korttien voimassaoloon. Mikäli sinulla on voimassa oleva vihreä kortti, voit käyttää sitä myös jatkossa. Voimassaoloaika on merkitty korttiin, LVK:n lakimies Minna Anttonen huomauttaa.

Vihreä kortti kannattaa ottaa mukaan, kun matkustaa autolla ulkomaille. Kortti tulee esittää liikennevahingon yhteydessä sekä tarvittaessa rajaviranomaisille. LVK:n verkkosivuilla kerrotaan, missä maissa vihreä kortti on pakollinen ja missä suositeltava: www.lvk.fi/vihreakortti

Lisätietoja:

  • Johtaja Janne Jumppanen, p. 040 450 4543
  • Lakimies Minna Anttonen, p. 040 922 5526
  • Viestintä, p. 040 450 4700

Liikennevakuutuskeskus (LVK) turvaa viimekädessä liikennevahingon kärsineen oikeudet ja huolehtii lakisääteisen liikennevakuutuksen laiminlyönnin seurauksista. Lukuisia kansainvälisiä tehtäviä hoitavan keskuksen jäseniä ovat kaikki liikennevakuutuksia myöntävät vakuutusyhtiöt Suomessa. www.lvk.fi

Kuvat

Kuva: Mostphotos
Kuva: Mostphotos
Lataa

Tietoja julkaisijasta

Liikennevakuutuskeskus
Liikennevakuutuskeskus
Itämerenkatu 11-13
00180 Helsinki

Viestintä 040 450 4700http://www.lvk.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat mediatiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Liikennevakuutuskeskus

Liikennevakuutuskeskus panostaa teknologiakehitykseen - Tapio Koisaari nimitetty teknologiapäälliköksi2.4.2020 08:38:24 EESTTiedote

Liikenneala muuttuu vauhdilla siihen liittyvän teknologian kehittyessä. Liikennejärjestelmämme hyödyntää teknologiaa entistä enemmän, ajoneuvojen tuottaman datan mahdollisuudet kiinnostavat monia, lisääntyvä automaatio ja kehittyneet turvajärjestelmät muuttavat liikenteen riskejä ja uudet digitaaliset palvelualustat muuttavat matkaketjujen rakennetta. Kehityksessä mukana pysyminen vaatii jatkuvaa seurantaa ja kehitykseen vaikuttamista. Liikennevakuutuskeskus (LVK) on nimittänyt 1.4.2020 alkaen tekniikan tohtori Tapio Koisaaren teknologiapäälliköksi ja vastaamaan aihealueesta keskuksessa. Kyseessä on uusi toimi, jonka tarkoituksena on tehostaa kehittyvän teknologian seurantaa ja koota osaamista yhteen koordinoimalla aiheen parissa keskuksessa työskentelevien asiantuntijoiden yhteistyötä. ”Liikennevakuutuskeskus koordinoi liikennevakuutuksen kehittämistä ja toimii siinä roolissa laajasti liikennesektorin eri toimijoiden kanssa. Tarjoamme asiantuntemusta alan kehitykseen nyt ja tulevaisuu

Brexit toteutuu: Ota vihreä kortti mukaan matkustaessasi autolla Britanniaan31.1.2020 13:58:44 EETTiedote

Britannian ja Euroopan Unionin välisen erosopimuksen mukaan Britannian ero EU:sta eli Brexit toteutuu perjantaina 31.1.2020, minkä jälkeen Britannia ei enää ole EU-maa. Tästä alkaa todennäköisesti vuoden 2020 loppuun kestävä siirtymäaika, jonka aikana EU-lainsäädäntöä edelleen noudatetaan. Siirtymäaikana on tarkoitus saada aikaan vapaakauppasopimus Britannian ja EU:n välillä. Tarkemman sopimuksen puuttuessa on toistaiseksi hankalaa ennustaa millä kaikilla tavoilla Brexit vaikuttaa liikennevakuutuskäytäntöihin siirtymäajan jälkeen. Liikennevakuutuskeskus kehottaa autolla tai muulla ajoneuvolla Britanniaan matkustavia ottamaan matkalle mukaan kansainvälisen todistuksen voimassa olevasta liikennevakuutuksesta eli vihreän kortin (Green Card). Vihreä kortti kannattaa ottaa mukaan jo siirtymäajan aikana eli 31.1.2020 alkaen. Vihreä kortti hankitaan omasta vakuutusyhtiöstä. Varaa aikaa kortin hakemiseen konttorilta tai tilaamiseen kotiin. Voit tarkistaa omasta vakuutusyhtiöstäsi, kuinka saat

Kenelle autojen tuottama tieto kuuluu? Eurooppalaiset autoalan järjestöt vetoavat ajoneuvojen tuottaman tiedon jakamisen puolesta14.11.2019 07:43:15 EETTiedote

Vakuutusalan eurooppalainen yhdistys Insurance Europe on allekirjoittanut lukuisten eurooppalaisten autoalan järjestöjen kanssa vetoomuksen ajoneuvojen tuottaman tiedon avaamisesta kaikkien alan toimijoiden käyttöön. Vetoomuksessa vaaditaan Euroopan Komissiota takaamaan datan saatavuus lainsäädännöllä. Tällä hetkellä ajoneuvoista kertyvä data on autovalmistajien hallussa. Vetoomuksessa mainitaan, että tietojen laajempi hyödyntäminen turvaisi kuluttajien valinnanvapauden, vahvistaisi kilpailua ja mahdollistaisi innovaatioita. Liikennevakuutuskeskus pitää vetoomusta tärkeänä keskustelunavauksena. ”Eurooppalaisten autoalan järjestöjen yhteinen vetoomus ajoneuvojen tuottaman datan saamisesta laajemmin hyötykäyttöön on hyvä aloite. Nyt tarvitaan yhteiset pelisäännöt, että ajoneuvon omistaja voi itse päättää, kenelle autonsa tietoa jakaa. Kyse ei saisi olla vain yhden ryhmän edusta vaan asia on kaikkien yhteinen”, Liikennevakuutuskeskuksen johtaja Janne Jumppanen summaa. Mitä hyötyä ajoneuvo

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme