Business Wire

Valamiksen globaali tutkimus paljastaa oppimisen tilan organisaatioissa vuonna 2019

Jaa

Digitaalisen oppimisen ja työvoiman kehittämisen edelläkävijä Valamis julkaisi tänään keskeiset tulokset tekemästään “Oppimisen ja osaamisen kehittämisen tila organisaatioissa 2019” -raportista, joka yhdistää ja vertailee tuloksia Yhdysvalloissa, Saksassa ja Suomessa huhti- ja heinäkuun 2019 välillä toteutetuista tutkimuksista.

Oppimisen ja osaamisen kehittämisen tärkeys tunnistetaan jokaisessa tutkitussa maassa; 96 prosenttia kaikista vastaajista oli sitä mieltä, että organisaation menestyksen kannalta on ensisijaisen tärkeää tai tärkeää päivittää työntekijöiden osaamista ja taitoja jatkuvasti.

Maiden välinen vertailu paljasti, että oppiminen ja osaamisen kehittäminen organisaatioissa on edistyneempää Yhdysvalloissa verrattuna Saksaan ja Suomeen. Yhdysvalloissa digitaaliset oppimisympäristöt ovat yleisemmin käytössä ja niitä myös päivitetään useammin uudempiin alustoihin.

Kaksi suurinta haastetta olivat kaikissa tutkituissa maissa samat: osaamisen kehittämistä rajoittaa eniten ajan ja rahan puute. Kolmanneksi suurin haaste oli se, että käytössä ei ollut sopivia työkaluja (Yhdysvallat ja Saksa) tai organisaatiossa ei oltu määritelty henkilöä tai tiimiä kenen vastuulla osaamisen kehittäminen on (Suomi). Mielenkiintoinen fakta nousi esille vertaillessa vastauksia työntekijöiden ja johdon välillä; työntekijät kokivat selvästi vähemmän kuin johto, että heidän organisaatiossaan kannustetaan oman osaamisen kehittämiseen joka maassa.

Vastaajien mukaan noin kolmanneksessa organisaatioista ei ole nimettyä henkilöä tai tiimiä, joka vastaisi oppimisesta ja osaamisen kehittämisestä Yhdysvalloissa ja Saksassa. Suomessa 40 prosenttia vastaajista oli sitä mieltä, että vastaavaa joko ei ole ollenkaan tai he eivät tienneet sellaisen olemassaolosta. Kun mietitään osaamisen kehittämisen suurimpia haasteita, on organisaatioiden tulevaisuuden menestyksen kannalta ensisijaisen tärkeää, että L&D:hen varattaisiin enemmän resursseja ja että työntekijöillä olisi mahdollisuus oppia työn ohessa”, sanoo Janne Hietala, Valamiksen Chief Visionary Officer.

Lataa infografiikka tutkimuksen keskeisistä tuloksista täällä.

Valamis lyhyesti

Valamis on kansainvälisesti kasvava digitaaliseen oppimiseen ja työvoiman kehittämiseen erikoistunut yritys. Valamiksen oppimisteknologia auttaa asiakkaita kehittämään työvoiman osaamista tulevaisuuden työelämän tarpeisiin. Yrityksen asiakkaita ovat suuret organisaatiot erityisesti finanssialalla, tuotantoteollisuudessa ja asiantuntijapalveluissa. Valamiksen pääkonttori sijaitsee Joensuussa, ja Suomen lisäksi sillä on toimipisteitä Yhdysvalloissa, Englannissa, Saksassa, Alankomaissa ja Venäjällä. Lisätietoja löydät osoitteesta www.valamis.com.

Contact information

Janne Hietala
Chief Visionary Officer
janne.hietala@valamis.com
+358 (0) 40 831 4245

Tietoja julkaisijasta

For more than 50 years, Business Wire has been the global leader in press release distribution and regulatory disclosure.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat mediatiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Business Wire

Fluence Expands EMEA Footprint with Horticulture Partners in Papenburg, Germany24.1.2020 14:00:00 EETPress release

Fluence by OSRAM (Fluence), a leading global provider of energy-efficient LED lighting solutions for commercial cannabis and agriculture production, announced today it is expanding its presence in the Emsland region of Germany through partnerships with growers and other horticulture specialists operating out of Papenburg. This press release features multimedia. View the full release here: https://www.businesswire.com/news/home/20200124005109/en/ Friedrich Schulz’s 5.5 hectare farm—which grows herbs year-round in addition to lettuce, peppers and chives—utilizing VYPR 2p fixtures. (Photo: Business Wire) Given Papenburg’s decades-long history of attracting horticulture experts, Fluence’s innovative lighting solutions for horticulture are a natural fit for the region’s tomato, cucumber, leafy greens and herb growers. Forging connections with Papenburg’s horticultural leaders Elektro Evers, an engineering firm specializing in greenhouse technology, is Fluence’s exclusive systems integrator

HCL Technologies Honors Global Goodwill Champions at the 2020 World Economic Forum in Davos24.1.2020 12:47:00 EETPress release

HCL Technologies (HCL), a leading global technology company, today presented its Wave Maker Awards 2020, commemorating global goodwill champions from around the world. The award ceremony, which was held at the HCL Pavilion in Davos, celebrated organizations and individuals passionately committed to such noble causes as diversity & inclusion, education & community upliftment, environment & sustainability, and technology for change. Special guest at the awards was Australian cricket legend Glenn McGrath, who is also founder of the McGrath Foundation, which provides support for Australian women diagnosed with breast cancer and their families. The award recipients were; Lois Auta, Founder and Executive Director of Cedar Seed Foundation, which supports persons with disabilities to participate in all aspects of life; Chido Govera, Founder and Director of The Future of Hope Foundation (TFoHF), which supports marginal and vulnerable members of society through entrepreneurial and self-developme

Ipsen’s palovarotene clinical program in fibrodysplasia ossificans progressiva reaches prespecified interim analysis futility criteria24.1.2020 09:00:00 EETPress release

Regulatory News: Ipsen (Euronext: IPN; ADR: IPSEY) today announced the decision to pause dosing patients in the global Phase III (PVO-1A-301) study designed to evaluate the efficacy and safety of palovarotene in patients with fibrodysplasia ossificans progressiva (FOP), as well as the ongoing Phase II (PVO-1A-202/204) extension studies. In both the Phase III and Phase II extension studies, palovarotene is dosed both chronically (daily) and episodically (during flare-ups). The decision to pause dosing patients in the trial is based on results of a futility analysis reviewed by the Independent Data Monitoring Committee (IDMC) as part of the prespecified interim analysis. The results of a futility analysis indicated that the Phase III FOP trial was unlikely to meet its primary efficacy endpoint (annualized change in new HO volume as compared with Natural History Studyi) upon completion. Despite the results of the prespecified interim analysis, signals of encouraging therapeutic activity w

Amazentis Announces the Launch of Timeline™ Cellular Nutrition at the World Economic Forum in Davos23.1.2020 23:56:00 EETPress release

Amazentis announces the debut of Timeline, a next generation nutrition product designed to promote healthy aging, as part of the Swiss Food & Nutrition Valley in the House of Switzerland at the World Economic Forum in Davos, Switzerland. Given the increase in the aging population globally -- according to a 2019 Deutsche Bank study, there are more people on Earth older than sixty five than younger than five for the first time -- it is imperative for consumers to take proactive measures to maintain a high quality of life, for as long as they live. This press release features multimedia. View the full release here: https://www.businesswire.com/news/home/20200123005820/en/ (Photo: Business Wire) Timeline contains the proprietary nutrient Mitopure™, a highly pure form of Urolithin A. After a decade of rigorous research by leading scientists around the world, Mitopure has been shown to help counter age-associated cellular and muscular decline by revitalizing the mitochondria, the powerplants

Lionbridge Names Corinne Saunders as Managing Director, EMEA23.1.2020 21:00:00 EETPress release

Today, Lionbridge, a global leader in localization and data training services, announced that former Wolters Kluwer executive Corinne Saunders has joined the company as managing director of EMEA. Lionbridge currently has 51 offices in 26 countries around the world; Saunders will oversee EMEA sales, account management, and marketing operations. “Europe represents a large portion of our overall business and will continue to be a growth area for our AI and localization businesses. I am very happy that Corinne is coming onboard to lead our efforts across EMEA,” says Lionbridge Chief Executive Officer John Fennelly. “Throughout her career, she’s shown an exceptional ability for driving innovation and understanding customer needs.” While at Wolters Kluwer, Saunders served as chief executive officer for emerging and developing markets. Saunders will work from Brussels, Belgium. About Lionbridge Lionbridge partners with brands to break barriers and build bridges all over the world. For more th

President Bill Clinton to Keynote 2020 World Patient Safety, Science & Technology Summit23.1.2020 20:34:00 EETPress release

President Bill Clinton, the 42nd President of the United States, will be the closing keynote speaker at the Patient Safety Movement Foundation’s 2020 World Patient Safety, Science & Technology Summit. The 8th annual Summit will be held in Huntington Beach, California, beginning with a Pre-Summit Symposium on Thursday, March 5th. At the 2020 Summit, hospital leaders, medical and information technology innovators, patient advocates, policy makers and government officials collaborate and discuss best practices solutions to eliminate preventable patient deaths in hospitals around the world. The event is co-convened with the International Society for Quality in Health Care (ISQua), the American Society of Anesthesiologists and the European Society of Anaesthesiology. The 2020 Summit is scheduled for March 5 – 7th, 2020, at the Waterfront Beach Resort in Huntington Beach, California. For more information about the 2020 World Patient Safety, Science & Technology Summit, visit http://patientsa

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme