Suomen Yrittäjät

Valinnanvapauslaki on hyvä pohja parempiin sote-palveluihin

Jaa
Tänään julkistettu valinnanvapauslakiluonnos antaa hyvän mahdollisuuden uudistaa Suomen sote-järjestelmää. Siinä nähdään pk-yrittäjyyden mahdollisuudet sote-palveluiden tuotannossa. Luonnos jättää paljon päätösvaltaa maakunnille. Maakuntapäättäjien on tulevaisuudessa varmistettava, että asiakas voi valita myös paikallisen sote-yrittäjän palveluita.

- Luonnos antaa hyvän pohjan uudistaa sosiaali- ja terveyspalveluita. Kyseessä on suuri järjestelmämuutos. Se olisi merkittävä askel parempaan, mutta ei pidä luulla, että kaikki tulee kerralla valmiiksi. Paljon jää tehtävää ja kehitettävää tuleviin vuosiin, Suomen Yrittäjien toimitusjohtaja Mikael Pentikäinen sanoo.

Lakiluonnos perustuu lähtökohtaan, että yrittäjyys voi olla keskeinen voimavara parempien sosiaali- ja terveyspalveluiden rakentamisessa.

- Kasvollinen pk-yrittäjä palvelee ihmiseltä ihmiselle. Yrittäjyys tuo palveluihin inhimillistä laatua. Tehokkuutta sote-palveluihin tuo terve kilpailu, johon asiakkaan valinnanvapaus luo sisältöä, Pentikäinen sanoo.

Keskittyminen on estettävä

Pentikäisen mukaan on tärkeä varmistaa, että sote-keskuksien välille syntyy kunnon kilpailua ja markkinoille pääsee helposti.

- Muuten on riski, että ala keskittyy edelleen ja valuu ulkomaiseen omistukseen. Siksi pieni sote-keskus on aidon valinnanvapauden edellytys.

Pelkkä laki ei kuitenkaan paranna palvelujen saatavuutta, laatua tai mahdollista pk-yrittäjien tuottamia lähipalveluja.

- Maakuntien valmistelijoiden ja päättäjien on toteutettava laki niin, että näin käy, Pentikäinen sanoo.

Yksityiskohdatkin hiottava kuntoon

Hallitus haluaa, että pk-yritykset voivat osallistua sote-palvelujen tuottamiseen niin sote-keskuksina kuin asiakassetelin ja henkilökohtaisen budjetin kautta. Lakiluonnoksessa on kuitenkin yksityiskohtia, jotka voivat hankaloittaa tavoitteen toteutumista.

Lakiluonnos sanoo, että palveluntuottaja vastaa palveluunsa liittyneiden hoitokomplikaatioiden ja vastaavien korjaamisen kustannuksista.

- Tällainen vaade on esimerkiksi yksinyrittäjänä toimivalle fysioterapeuttiyrittäjille kohtuuton. Tähän on jatkovalmistelussa löydyttävä eri kokoisia toimijoita tasapuolisesti kohteleva ratkaisu, elinkeinoasioiden päällikkö Susanna Kallama Suomen Yrittäjistä sanoo.

Yksi Yrittäjiä huolestuttava yksityiskohta liittyy sosiaalialan yrittäjyyteen. Luonnoksen mukaan sote-keskuksessa sosiaaliohjausta ja -neuvontaa antavan henkilön on oltava palvelussuhteessa sote-keskukseen.

- Tarkoittaako tämä, että sosiaalialan ammattihenkilö ei voi toimia ammatinharjoittaja-yrittäjänä osana sote-keskusta samalla tavoin kuin esimerkiksi lääkäri? Kallama kysyy.

Vaatimuksella on merkittävä vaikutus pk-yrittäjien mahdollisuuksiin pyörittää sote-keskusta. Valinnanvapauskokeilujen perusteella tiedetään, että esimerkiksi sote-keskus, jossa toimii esimerkiksi kolmen lääkäriä, ei vielä työllistäisi kokopäiväisesti sosiaalialan ammattihenkilöä.

- Käsittämätön vaade sosiaalialan ammattihenkilön palvelussuhteesta johtaa siihen, että sote-keskuksen pitää olla käytännössä niin suuri, että pienyrittäjät eivät pysty sellaista pyörittämään, Kallama sanoo.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Suomen Yrittäjät
Suomen Yrittäjät
Käynti: Maistraatinportti 2 / Posti: PL 999
00240 HELSINKI

09 229 221 (vaihde klo 8.00-16.00)http://www.yrittajat.fi

Suomen Yrittäjät on jäsenmäärältään elinkeinoelämän suurin keskusjärjestö, joka ajaa yrittäjien sekä pienten ja keskisuurten yritysten asiaa. Jäseniä Yrittäjien paikallisyhdistyksissä on lähes 70 000 ja toimialajärjestöissä noin 36 000. Ne työllistävät Tilastokeskuksen (2023) mukaan yrittäjät mukaan lukien noin 590 000 henkilöä ja yritysten yhteenlaskettu liikevaihto on noin 171 miljardia euroa. Yrittäjäjärjestön toiminta rakentuu 372 paikallisyhdistyksestä, 21 aluejärjestöstä ja 60 toimialajärjestöstä. Lisätietoa: www.yrittajat.fi.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Suomen Yrittäjät

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye