SDP EDUSKUNTA

Valiokuntaryhmä budjetista: työvoimapolitiikkaan rytminvaihdos

Jaa
Eduskunnan työelämä- ja tasa-arvovaliokunnan Sosialidemokraattisen ryhmän jäsenet, kansanedustajat Katja Taimela, Niina Malm ja Ilmari Nurminen ovat tyytyväisiä Rinteen hallituksen rytminvaihdokseen työllisyyspolitiikassa. Tänään (keskiviikkona) lähetekeskusteltiin täysitunnossa vuoden 2020 valtion tulo- ja menoarvion työ- ja elinkeinoministeriön pääluokka.
Työelämä- ja tasa-arvovaliokunnan vatapuheenjohtaja Katja Taimela (sd). (Kuva: Jukka-Pekka Flander)
Työelämä- ja tasa-arvovaliokunnan vatapuheenjohtaja Katja Taimela (sd). (Kuva: Jukka-Pekka Flander)

- On aika siirtyä kohti pohjoismaista työllisyyspolitiikkaa, jossa tavoitteena on yksilöllisten ja kasvokkain tapahtuvien toimien käyttö työvoiman kasvattamiseksi. Niin, että monet nyt työvoiman ulkopuolella olevat pääsevät työmarkkinoille ja töihin, toteavat edustajat.

-Olemme päästäneet liian kauan ihmisiä ulos työmarkkinoilta, työvoiman ulkopuolelle. Jopa niin paljon, että ensimmäisen kerran sitten vuoden 1985 alle 40-vuotiaiden eläkeläisten määrä kääntyi kasvuun vuonna 2017. Nyt tarvitaan, aivan oikein kuten hallitus esittää, yksilöllisiä toimia työurien pidentämiseen alusta, keskeltä ja lopusta. Unohtamatta niitä työhaluisia ja omasta mielestään työkykyisiä, jotka ovat nyt työkyvyttömyyseläkkeellä. Se on käyttämätön voimavara, sanoo valiokunnan varapuheenjohtaja Taimela.

- On hyvä, että kuntakokeiluja laajennetaan kaikkialle Suomeen. Rakennetaan uudenlainen malli, jolla saadaan oikeasti rakennetyöttömyyttä alenemaan asiakaslähtöisellä, yksilöllisellä ja henkilökohtaisella palvelulla. Samalla vastataan työvoiman saantiin liittyviin haasteisiin ja kohtaanto-ongelmaan, sanoo Nurminen.

- Esimerkiksi Pirkanmaalla laajan kuntakokeilun kautta on kyetty rakentamaan mallia, joka syventää toimijoiden yhteistyötä, lisää resurssien tehokasta käyttöä, varmistaa palvelujen saannin tasapuolisemmin, edistää työvoiman saatavuutta ja kykenee pureutumaan työttömyyden vaikeimpaan ytimeen. Siksi tämän toimintamallin laajentaminen koko Suomeen on tärkeää, painottaa Nurminen.

- Kun teollinen vallankumous 1900-luvun alussa tapahtui, kasvoi työn tuottavuus vauhdilla. Nyt puhutaan käytännössä samankaltaisesta vallankumouksesta ja työn murroksesta, mutta samalla tuottavuus ei kuitenkaan näytä kasvavan. Meillä on leikattu ja säästetty vuosikausia ilman, että missään olisi näkynyt, että nämä säästötoimet olisivat lisänneet tuottavuutta merkittävästi. Nyt on se hetki, kun työ odottaa murrostaan, ja nyt on myös keksittävä, miten työ saadaan tuottamaan. On tärkeää, että saadaan kaikki mukaan. Siksi on hyvä, että myös osatyökykyisten työkykyohjelmaan kohdennetaan 10 miljoonaa euroa, alleviivaa Malm.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Työelämä- ja tasa-arvovaliokunnan vatapuheenjohtaja Katja Taimela (sd). (Kuva: Jukka-Pekka Flander)
Työelämä- ja tasa-arvovaliokunnan vatapuheenjohtaja Katja Taimela (sd). (Kuva: Jukka-Pekka Flander)
Lataa
Ilmari Nurminen (sd). (Kuva: Jukka-Pekka Flander)
Ilmari Nurminen (sd). (Kuva: Jukka-Pekka Flander)
Lataa
Niina Malm (sd). (Kuva: Jukka-Pekka Flander)
Niina Malm (sd). (Kuva: Jukka-Pekka Flander)
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

SDP EDUSKUNTA
SDP EDUSKUNTA

00102 Eduskunta

09 4321https://sdp.fi/fi/eduskunta/

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta SDP EDUSKUNTA

SDP:n Johan Kvarnström: Hallitus leikkaa sotesta entisestään ja rikkoo lupauksensa siitä, ettei koulutuksesta leikata17.4.2024 11:09:31 EEST | Tiedote

Kansanedustaja Johan Kvarnström (SDP) toteaa, että hallitus pahentaa terveydenhuollon kriisiä entisestään uusilla säästövaatimuksilla, jotka ovat vaarassa tulla pitkällä aikavälillä erittäin kalliiksi, ja vaikuttavat kaikista ankarimmin jo ennestään haavoittuvassa asemassa oleviin. Lisäksi hän on kauhuissaan siitä, että hallitus kaikista lupauksista huolimattaan leikkaa koulutuksesta ja luopuu maksuttomasta toisesta asteesta.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye