Vaasan kaupunki - Vasa stad

Välittämisen illoissa vanhemmat ja lapset pohtivat asioita yhdessä

Jaa

Välittämisen illat ovat yksi uusimpia ehkäisevän päihdetyön malleja, joita tullaan järjestämään kaikissa Vaasan kouluissa joka vuosi. Uutta mallissa on se, että Välittämisen illoissa lapset ovat yhdessä vanhempiensa kanssa keskustelemassa eri aiheista. Vanhemmille annetaan myös malli, miten keskustella lapsen kanssa päihteistä.

Välittämisen illat järjestetään kaikissa suomen- ja ruotsinkielisissä kouluissa Vaasassa. Illat on suunnattu 3.-luokkalaisille ja heidän vanhemmilleen. Välittämisen illoista tulee meidän kaikkien yhteinen juttu.

– Perheen merkitys on erittäin tärkeä lapsen arjessa. Perhe on yksi päihde- ja mielenterveysongelmilta suojaava tekijä, siksi vanhemman ja lapsen myönteistä vuorovaikutusta halutaan tukea, vahvistaa ehkäisevän päihdetyön projektityöntekijä Sari Pukkinen.

Välittämisen ilta -mallissa on kolme tärkeää ja ajankohtaista osiota: lasten hyvinvointi omalla asuinalueella, päihteet lapsen silmin sekä media lapsen arjessa.

Lapset mukana keskustelemassa

Koskaan aikaisemmin ei ole ollut tällaisia vanhempainiltoja, joissa lapsetkin saavat olla mukana. On tärkeää, että lapset ovat mukana keskusteluissa. Asiat kerrotaan niin, että lapset voivat ymmärtää, mistä puhutaan ja siten he voivat osallistua keskusteluun.

– Vanhempainillasta tuleekin yhteistä aikaa oman lapsen kanssa tärkeiden asioiden äärellä. Ehkä pitäisikin ennemmin puhua perheillasta kuin vanhempainillasta, vinkkaa Pukkinen.

Vanhempien näkemykset mediasta vaihtelevat paljon

– Keskustelu mediasta on herättänyt paljon eri näkemyksiä. Vanhemmat suhtautuvat mediaan hyvin eri tavoin, ja siksi aiheesta tarvitaankin nykyistä enemmän keskustelua. Media lapsen arjessa- osio käsittelee kaikkea mediaa lapsen arjessa. Keskustelun pohjana käytetään kyselyn tuloksia, johon lapset ja vanhemmat voivat vastata ennen Välittämisen iltaa. Illassa on luvassa myös somejumppaa, Pukkinen kertoo.

Uutena malli päihteistä keskustelemisen pohjaksi

Lapsi törmää arjessaan päihteisiin tai päihteidenkäyttäjiin esimerkiksi koulumatkalla ja nettimaailmassa. Lapset suhtautuvat tilanteisiin hyvin eri tavalla; toiset eivät kiinnitä mitään huomiota, toisia pelottaa, osa kiinnostuu. Päihteet lapsen silmin –osiossa vanhemmille annetaan malli, jonka avulla vanhemman on helpompaa keskustella päihteistä 3. luokkalaisen lapsensa kanssa.

– Jos aihe tuntuu salamyhkäiseltä eikä siitä koskaan puhuta, voi lapsen uteliaisuus päihteitä kohtaan herätä. Lapset tarkkailevat jatkuvasti ympäristöään ja osa lapsista on taipuvaisia ottamaan mallia ympäristöstään. Me vanhempina emme voi tietää, mitä lapsemme ajattelee päihteistä, jos emme puhu hänen kanssaan. Puhumalla oman vanhempansa kanssa pelot lievenevät tai lapsi ymmärtää, että päihteidenkäyttöön ei liity mitään hienoa ja tavoiteltavaa, Pukkinen korostaa puhumisen tärkeyttä.

Välittämisen illat yhteistyössä

Välittämisen illat järjestävät Vaasan kaupungin terveydenedistämisyksikkö, Mannerheimin lastensuojeluliiton (MLL) Pohjanmaan piiri, koulu ja oppilashuolto. Ruotsinkielisillä kouluilla tapahtumissa on mukana myös Nykterhetsförbundet hälsa och trafik rf.

Välittämisen iltoja on järjestetty tänä syksynä jo kahdeksan koulun kanssa.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Ehkäisevän päihdetyön projektityöntekijä Sari Pukkinen, puh. 040 585 1200, sari.pukkinen@vaasa.fi

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Vaasan kaupunki - Vasa stad
Vaasan kaupunki - Vasa stad
PL / PB 3
65101 Vaasa

+358 6 325 1111http://www.vaasa.fi

Vaasan kaupunki

Aina aurinkoinen Vaasa on Pohjolan energiapääkaupunki, jossa yhdistyvät innovatiivisuus, teknologia, laadukkaat palvelut, monipuolinen koulutus- ja kulttuuritarjonta sekä energinen meininki.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat mediatiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Vaasan kaupunki - Vasa stad

KORRIGERAT MEDDELANDE: Till Gubbgrundet kommer man snart utan båt  3.7.2020 11:11:00 EESTTiedote

Obs! Korrigerat namn och telefonnumren. Skärgårdsrestaurangen Ukkokari på Gubbgrundet anlägger en vajerfärjeförbindelse till ön. Vasa stad bistår med material till färjan. Till ön har man tidigare kommit endast med båt eller vintertid över isen. På Gubbgrundet finns utöver restaurangen också stadens rekreationsområde. Restaurangföretagarna Marko Latvala och Juuso Ahola anser det viktigt att alla nu kan ta sig till Gubbgrundet, om de vill. Företaget förverkligar färjan och svarar för dess verksamhet. Färjan blir klar och tas i bruk under sommaren 2020. Skärgårdsrestaurangen Ukkokari informerar separat om när verksamheten inleds. Avståndet från fastlandet till ön är cirka 50 meter. Färjan rör sig med muskelkraft, och den kan ta högst fem personer åt gången. Säkerhetsaspekter beaktas grundligt både i användningen av färjan och i fråga om roddbåtar, kajaker och liknande trafik som korsar färjans linje. Till Gubbgrundet har också en broförbindelse planlagts. Staden har utmaningar i att hitt

KORJATTU TIEDOTE: Ukkokarille pääsee kohta ilman venettä  3.7.2020 11:08:36 EESTTiedote

Huom! Korjattu nimi ja puhelinnumerot. Ukkokarilla toimiva saaristoravintola Ukkokari rakentaa vaijerilauttayhteyden saareen. Vaasan kaupunki avustaa lautan materiaaleissa. Saareen on aiemmin päässyt vain veneellä tai talvella jäätä pitkin. Ukkokarilla sijaitsee ravintolan lisäksi kaupungin virkistysalue. Ravintolayrittäjät Marko Latvala ja Juuso Ahola pitävät tärkeänä, että jokainen pääsee nyt halutessaan Ukkokarille. Yritys toteuttaa lautan ja vastaa sen toiminnasta. Lautta valmistuu ja otetaan käyttöön kesän 2020 aikana. Saaristoravintola Ukkokari tiedottaa toiminnan käynnistymisestä erikseen. Matka mantereelta saaren on noin 50 metriä. Lautta liikkuu lihasvoimin, ja sitä voi käyttää kerrallaan korkeintaan 5 henkilöä. Turvallisuusasiat huomioidaan perusteellisesti sekä lauttaa käytettäessä että risteävien soutuveneiden, kajakkien ja vastaavien osalta. Ukkokarille on kaavoitettu myös siltayhteys. Kaupungilla on haasteita löytää rahoitusta ihan lähivuosina siltayhteyden rakentamiseksi

Till Gubbgrundet kommer man snart utan båt  3.7.2020 10:33:21 EESTTiedote

Skärgårdsrestaurangen Ukkokari på Gubbgrundet anlägger en vajerfärjeförbindelse till ön. Vasa stad bistår med material till färjan. Till ön har man tidigare kommit endast med båt eller vintertid över isen. På Gubbgrundet finns utöver restaurangen också stadens rekreationsområde. Restaurangföretagarna Marko Latvala och Esa Ahola anser det viktigt att alla nu kan ta sig till Gubbgrundet, om de vill. Företaget förverkligar färjan och svarar för dess verksamhet. Färjan blir klar och tas i bruk under sommaren 2020. Skärgårdsrestaurangen Ukkokari informerar separat om när verksamheten inleds. Avståndet från fastlandet till ön är cirka 50 meter. Färjan rör sig med muskelkraft, och den kan ta högst fem personer åt gången. Säkerhetsaspekter beaktas grundligt både i användningen av färjan och i fråga om roddbåtar, kajaker och liknande trafik som korsar färjans linje. Till Gubbgrundet har också en broförbindelse planlagts. Staden har utmaningar i att hitta finansiering under de närmaste åren för

Ukkokarille pääsee kohta ilman venettä  3.7.2020 10:31:02 EESTTiedote

Ukkokarilla toimiva saaristoravintola Ukkokari rakentaa vaijerilauttayhteyden saareen. Vaasan kaupunki avustaa lautan materiaaleissa. Saareen on aiemmin päässyt vain veneellä tai talvella jäätä pitkin. Ukkokarilla sijaitsee ravintolan lisäksi kaupungin virkistysalue. Ravintolayrittäjät Marko Latvala ja Esa Ahola pitävät tärkeänä, että jokainen pääsee nyt halutessaan Ukkokarille. Yritys toteuttaa lautan ja vastaa sen toiminnasta. Lautta valmistuu ja otetaan käyttöön kesän 2020 aikana. Saaristoravintola Ukkokari tiedottaa toiminnan käynnistymisestä erikseen. Matka mantereelta saaren on noin 50 metriä. Lautta liikkuu lihasvoimin, ja sitä voi käyttää kerrallaan korkeintaan 5 henkilöä. Turvallisuusasiat huomioidaan perusteellisesti sekä lauttaa käytettäessä että risteävien soutuveneiden, kajakkien ja vastaavien osalta. Ukkokarille on kaavoitettu myös siltayhteys. Kaupungilla on haasteita löytää rahoitusta ihan lähivuosina siltayhteyden rakentamiseksi. – Onneksi löysimme yrittäjien kanssa lu

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme