Elinkeinoelämän tutkimuslaitos ETLA

Valmennuskursseilla yhteys opiskelupaikan saantiin – kurssin hinta ei ratkaise

Jaa
Opiskelupaikan saanti onnistuu parhaiten niillä hakijoilla, jotka ovat käyneet valintakokeeseen valmentavan kurssin. Kurssin käyminen ei kuitenkaan automaattisesti takaa opiskelupaikkaa, osoittaa tänään julkaistu tutkimus. Maksullisten valmennuskurssien ongelmana on se, että ne lisäävät hakijoiden eriarvoisuutta, perhetaustaa tasa-arvoistava piirre jää tähän nähden vaatimattomaksi.

Kaupallisista valmennuskursseista on tullut kasvava bisnes. Valmennuskurssit ovat saaneet etenkin vaikeapääsyisillä koulutusaloilla varsin merkittävän roolin valintakokeisiin valmentautumisessa. Yliopistojen opiskelijavalinnoissa halutaankin lisätä ylioppilastodistuksen painoarvoa, jotta ongelmallisiksi ja eriarvoistaviksi koettujen maksullisten valmennuskurssien merkitystä voitaisiin vähentää.

Etlan tutkimusjohtaja Rita Asplundin ja tutkimussihteeri Pekka Vanhalan tänään julkaistun tutkimuksen keskeinen johtopäätös on, että alan valintakokeeseen valmentavan kurssin käyneet – taustastaan riippumatta – pärjäsivät muita paremmin opiskelupaikan saannissa.

-        Emme pysty tuloksiemme pohjalta väittämään, että kursseille osallistumisen ja opiskelupaikan saamisen välillä esiintyy selkeä ja kiistämätön syy–seurausyhteys. Tuloksemme viittaavat kuitenkin vahvasti siihen, että opiskelupaikan saanti on yhteydessä valmennuskurssin käymiseen, toteaa Etlan Rita Asplund.

Esimerkiksi tutkimuksen valmennuskurssikyselyyn vastanneista oikeustieteen hakijoista valmennuskurssin käyneillä oli 2,5-kertainen todennäköisyys saada alan opiskelupaikka.

Koska hakijoiden mahdollisuudet osallistua valmennuskursseille vaihtelevat erityisesti perhetaustan mukaan, liittyy valmennuskursseihin selkeä eriarvoistava piirre. Mitä korkeammin koulutetut vanhemmat hakijalla on, sitä todennäköisemmin hän käy alan valintakokeeseen valmentavan kurssin ja sitä todennäköisemmin hän myös saa tavoittelemansa opiskelupaikan.

Siltä osin kuin heikommasta perhetaustasta tulevilla hakijoilla on yhtäläiset mahdollisuudet osallistua valmennuskursseihin, niihin liittyy kuitenkin myös tasa-arvoistava piirre. Sen merkitys jää kuitenkin varsin pieneksi, koska heikommasta perhetaustasta tulevat ovat aliedustettuina vaikeapääsyisten alojen hakijoiden kuten myös alojen valmennuskursseille osallistuneiden joukossa.  

Tutkimuksessa kävi myös ilmi, ettei kurssin hinnalla ole merkitystä opiskelupaikan saannissa. Hyväksymisaste ei siis aina ole korkein kalleimman kurssin käyneillä.

Tutkimus on julkaistu Opiskelijavalinnat ja korkeakouluopintojen nopeuttaminen -raportissa, joka on toteutettu osana valtioneuvoston vuoden 2016 selvitys- ja tutkimussuunnitelman toimeenpanoa.

 

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Tutkimusjohtaja Rita Asplund, ETLA, p. 050-594 2311, rita.asplund@etla.fi


Erikoistutkija Sakari Ahola, RUSE, p. 02-333 5877, sakari.ahola@utu.fi


Ylitarkastaja Ilmari Hyvönen, Opetus- ja kulttuuriministeriö, korkeakoulu- ja tiedepolitiikan osasto, p. 040-485 4820/ 02-953 30117, ilmari.hyvonen@minedu.fi


 

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Elinkeinoelämän tutkimuslaitos ETLA
Elinkeinoelämän tutkimuslaitos ETLA
Arkadiankatu 23 B
00100 HELSINKI

09 609 900http://www.etla.fi

ETLA eli Elinkeinoelämän tutkimuslaitos tutkii, ennustaa ja arvioi. Etla on yksityinen, voittoa tavoittelematon asiantuntijaorganisaatio.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Elinkeinoelämän tutkimuslaitos ETLA

Etla ennustaa: käänne talouteen jo loppuvuodesta - “hallituksen investointipaketista pitäisi luopua”26.3.2024 09:00:00 EET | Tiedote

Elinkeinoelämän tutkimuslaitos ennustaa suhdanteen kääntyvän jo loppuvuodesta, mutta lähivuosien talouskasvu jää vaatimattomaksi. Heikko alkuvuosi painaa kuluvan vuoden talouskasvun 0,3 prosenttiin. Ensi vuonna bkt:n kasvu yltää jo 1,4 prosenttiin. Investoinnit kääntyvät tänä vuonna vaatimattomaan mutta laaja-alaiseen kasvuun ja Suomen vienti alkaa palautua. Työttömyysaste nousee vielä tänä vuonna, mutta laskee ensi vuonna. Kuluttajahintainflaatio pysyy matalana.

Suomen haavoittuvuuksista luvassa uutta tietoa – laaja geopolitiikan tutkimushanke Etlaan18.3.2024 08:48:51 EET | Tiedote

Etlassa käynnistyy tänä keväänä laaja geopolitiikan tutkimushanke, jonka tavoitteena on hyödyttää päätöksentekijöitä toimintaympäristön muutoksiin ja geopolitiikkaan liittyvissä ratkaisuissa. Hankkeessa tuotetaan uutta tietoa Suomen haavoittuvuuksista, arvoketjujen muutoksista ja globaaleista muutostrendeistä. Tuloksia tutkimushankkeesta on odotettavissa vuonna 2025.

Etla: Yhä harvempi yritys joutuu sellaiseen kriisiin, että joutuu kokonaan lopettamaan11.3.2024 00:01:00 EET | Tiedote

Yhä harvempi yritys Suomessa joutuu sellaiseen kriisiin, että joutuu lopettamaan kokonaan toimintansa. Tuoreen Etla-tutkimuksen mukaan keskimäärin vain 3,5 prosenttia yli 10 henkilöä työllistävistä teollisuusyrityksistä lopettaa vuosittain toimintansa. Lopettaneiden osuus vaihtelee vuosittain, mutta trendinä lopettaneiden osuus on laskenut koko 2000-luvun. Suomalaisyritysten parempi iskunkestävyys on yhteydessä yrityksen innovatiivisuuteen, vakavaraisuuteen, hyvään koronmaksukykyyn sekä ulkomaankauppaan.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye