Fliiga

Valta vaihtuu miesten salibandyssa – Oilers suisti kestomestari Classicin mitalipeleistä

Jaa
Oilers ja Nokian KrP jyräsivät välieriin suoraan neljässä ottelussa, kun Oilers kaatoi tänään kotonaan Classicin 8-7 Antti Suomelan jatkoaikamaalilla ja KrP Oulussa OLS:n 13-5. TPS siirtyi Westend Indiansia vastaan 3–1-johtoon voittamalla vieraissa peräti 10-1.

Oilers ja Classic ilakoivat edellisen ottelun tapaan jo avauserän tasalukemiin 3-3, mutta nyt tahti ei laantunut toisessakaan vaan tilanne oli sen jälkeen jo 6-6. Kolmannen puolivälissä Mikko Leikkanen laukoi Classicin 7–6-johtoon, mutta se ei kestänyt loppuun saakka. Konsta Tykkyläisen jäähyn aikana Justus Kainulainen pommitti Oilersin tasoihin ja pelin jatkoajalle ajassa 57.06. Jatkoaika ehti vanheta neljä ja puoli minuuttia ennen kuin keskeltä noussut puolustaja Antti Suomela laukoi 1000-päisen kotiyleisön riemuksi maalivahti Lassi Torisevan kautta Öljymiehet välieriin ja kestomestarin kesälomalle.

Nokian KrP ratkaisi pelin jo ensimmäisessä erässä. Joni-Arttu Sieppi laukoi ensin OLS:n johtoon, mutta perään nähtiin vierailta 13 minuutissa peräti kuusi maalia, ja ensimmäiselle tauolle mentiin KrP:n 6–2-johdossa. Kotijoukkueen maalilla aloittanut Roni Tuononen teki viiden takaiskun jälkeen tilaa Vinski Kivilompololle. OLS yritti ottelun viimeisellä kympillä kahdeksan maalin tappioasemassa vielä kavennuksia ilman maalivahtia, mutta tuloksena oli KrP:n Mikko Laakson ja Valtteri Viitakosken osumat tyhjään verkkoon. Loppusekunneilla nähtiin vielä Lauri Tiiran ja Luukas Hyvärisen näyttävät kavennukset.

Ensimmäisessä erässä teki pelin selväksi myös kotonaan hävinnyt TPS, joka iski Indiansin verkkoon 16 minuutissa viisi palloa. Toisessa erässä avasi Tuomas Harjula ylivoimalla kotijoukkueen maalitilin, mutta kolmannessa oli TPS:n vuoro näyttää erikoistilannepelaamisen mallia Olli Laineen osuessa alivoimalla ja Mikko Hautaniemen sekä Jere Niemelän ylivoimalla sekä lopuksi vielä Miikka Sokan maalatessa tyhjiin. TPS-puolustuksen mahtimies Jere Niemelä kirjautti tänään tehot 3+1 ja Miko Kailiala 1+2.

Torstaina kohtaavat neljännen kerran SPV sekä Happee ja perjantaina viidennen kerran TPS sekä Westend Indians.

- - - 

F-liigakarsinnassa EräViikingit selviytyi ensimmäisenä toiselle kierrokselle, kun se nappasi Hawksista kolmannen voittonsa viime sekuntien 5–4-voittomaalilla. Illan muissa pareissa LNM ja SalBa kavensivat tilanteeksi 1-2, kun LNM kaatoi kotonaan SaiPan 5-3 ja SalBa vieraissa M-Teamin jatkoajalla 5-4.

Hawksin hukattua vahvan alkunsa näytti EräViikingit ratkaisevan, kun se iski avauserän loppuun kolmesti ja Tommi Rosendahl toisen alkuun jo 4-0. Aaro Pohjanmaa kuitenkin kavensi, ja kolmannessa erässä Hawks teki pelistä trillerin, kun ensin kavensi Pohjanmaa, sitten ylivoimalla Jasse Tuunanen ja neljä ja puoli minuuttia ennen loppua osui Pohjanmaa ylivoimalla tasoituksen. EräViikinkien ykköskenttä pelasi loppuun liki kaksi minuuttia putkeen ja jauhoikin ratkaisun, kun Joakim Lundin laukaus Ossi Jalosen levityksestä painui takakulmaan ajassa 59.49.

Limingassa iski Iiro Savela pelin puolivälissä LNM:n jo 4–1-johtoon, mutta Luka Kuusela toisen erän lopulla ja Oskari Möykkynen kahdeksan minuuttia ennen ottelun loppua nostivat vieraat maalin päähän. kaksi minuuttia myöhemmin oli kuitenkin vuorossa taas LNM:n sankari Iiro Savela, joka laukoi illan kolmannen osumansa ja taululle loppunumerot.

M-Team johti vielä kuusi minuuttia ennen loppusummeria 4-2 ja oli vahvasti menossa jatkoon, mutta sitten tuli SalBa. Niko Kaerla kavensi, ja vain yhdeksän sekuntia ennen täyttä aikaa Tomi Lahti laukoi kuudella viittä vastaan raumalaiset tasoihin ja pelin jatkoajalle. Sitä ehdittiin pelata kahdeksan minuuttia ennen luin Jesse Nurmi sai pallon Ville-Petteri Liljalta, ajoi oikeasta laidasta ohi puolustajan luukulle ja nosti ratkaisun.

Yhteyshenkilöt

Tietoja julkaisijasta

Fliiga
Fliiga
Alakiventie 2
00920 Helsinki

https://fliiga.com

Maailman viihdyttävintä salibandya! F-liigassa pelaa miesten ja naisten sarjojen alla 28 joukkuetta. Haluamme olla rakentamassa Suomeen uudenlaista palloilusarjaa. Liikkeen voima ja vauhti valloittavat ja saa meidät kaikki liikkeelle
– luomaan maailman liikuttavinta, arvostetuinta ja kaupallisinta salibandyliigaa.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Fliiga

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye