Mannerheimin Lastensuojeluliitto

Valtakunnallinen Koulurauha julistetaan jo 30. kerran – juhlavuoden teemana on yhdenvertaisuus

Jaa
Koulurauha julistetaan koko maahan Turussa 19. elokuuta 2020. Tapahtuma on osa Koulurauha-ohjelmaa, joka jatkuu kouluissa ja oppilaitoksissa läpi lukuvuoden. Lukuvuoden 2020–21 teemaksi työryhmän nuoret valitsivat yhdenvertaisuuden.

Koulurauha julistettiin ensimmäisen kerran vuonna 1990, silloinkin Turussa. Koulurauhaohjelman tarkoituksena on edistää hyvinvointia ja turvallisuutta kouluissa. Koulujen lisäksi myös päiväkoteja kannustetaan julistamaan päiväkoti- ja eskarirauha.

– Koulurauhassa parasta on oppilaiden innostus ja osallisuus. He itse pohtivat kouluissa tehdyn koulurauhakyselyn pohjalta, mitä he voisivat tehdä, jotta kaikilla olisi kaveri eikä kukaan jäisi yksin. Koulurauha on kiertänyt vuosikymmeniä viestikapulan lailla paikkakunnalta toiselle. Eri vuosien teemat ja ideat ovat osoittaneet, että oppilaat osaavat ja haluavat vaikuttaa kouluyhteisöönsä, MLL:n pääsihteeri Milla Kalliomaa kertoo.

Julistustapahtuma järjestetään 19. elokuuta Turun Veritas-stadionilla ja siihen osallistuu paikan päällä noin 500 turkulaista ala- ja yläkoululaista sekä toiseen asteen opiskelijaa. Muualla Suomessa tapahtumaa voi seurata suorassa nettilähetyksessä.

”Ei ole väliä millainen olet”

Koulurauha-ohjelmaa toteutetaan erilaisin tehtävin ja teemaviikoin läpi lukuvuoden 2020–21 kouluissa ja oppilaitoksissa. Nuoret valitsevat ohjelmalle vuosittain vaihtuvan teeman.

– Valitsimme teemaksi yhdenvertaisuuden, koska se on tärkeä aihe, sanovat Fanny Korhonen, Oona Karskela ja Rabab Abi Mosleh Turun klassillisesta lukiosta: – Se on tärkeä siksi, että nuoret saisivat olla omia itsejään ilman, että joku tuomitsee heitä. Haluamme sanoa muille, ettei ole mitään väliä millainen olet. Olet silti aina samanvertainen kuin muut.

Tämän vuoden tunnuslause ”Käsi kädessä” kuvastaa sitä, kuinka tärkeää on tukea kaveria ja olla henkisesti lähellä vaikeina aikoina, vaikka aina fyysinen läheisyys ei olisikaan mahdollista.

– Korona-aika on opettanut sen, kuinka tärkeä kouluyhteisö on. Pitkän kotona opiskelun jälkeen osaa taas arvostaa sosiaalisia kontakteja ja kavereiden näkemistä koulussa. Jokainen tarvitsee läheisiä ja ystäviä, meidän tulee pitää yhtä – käsi kädessä, Fanny, Oona ja Rabab muistuttavat.

Koulurauha-ohjelmaan liittyy myös verkkovanhempainilta, jossa pohditaan miten vanhemmat ja vanhempaintoiminta voivat edistää kouluhyvinvointia sekä koulurauhaa. Tilaisuus järjestetään tiistaina 18.8. kello 18 alkaen Teams-alustalla. Turun kaupungin perusopetuksen ja Suomen Vanhempainliiton järjestämään iltaan voi ilmoittautua Vanhempainliiton nettisivujen kautta.

Tapahtumainfo

Koulurauhan julistustapahtumassa esiintyy tubettaja Roni Back. Tilaisuudessa luetaan työryhmän nuorten kirjoittama Koulurauhan julistus ja esitetään nuorten tekemä koulurauhabiisi.Luvassa on myös katsaus ensimmäiseen Koulurauha-tapahtumaan sekä Tasavallan presidentti Sauli Niinistön kirjallinen tervehdys. Tapahtuma alkaa 19. elokuuta kello 10.00 Turun Veritas-stadionilla (Blomberginaukio 4) ja kestää noin tunnin.

Median edustajat ovat tervetulleita seuraamaan Koulurauhan julistusta. Tilaisuuteen tulevia toimittajia ja kuvaajia pyydetään ilmoittautumaan tiedottaja Eveliina Kutilalle viimeistään 17. elokuuta 2020 (eveliina.kutila(a)mll.fi, p. 040 580 2393).

Tapahtuman nettilähetys on nähtävissä osoitteessa www.koulurauha.fi

Lisätietoja
suunnittelija Elina Rautiainen, Mannerheimin Lastensuojeluliitto, p. 075 3245 414, elina.rautiainen(a)mll.fi
nuorisotoiminnan koordinaattori Ina Vahalahti, MLL:n Varsinais-Suomen piiri, p. 0405187212, ina.vahalahti(a)mll.fi
opetusneuvos Satu Honkala, Opetushallitus, p. 029 533 1544,
poliisitarkastaja Ari Järvenpää, Poliisihallitus, p. 071 8781 766,
osastopäällikkö Pia Rosengård-Andersson, Folkhälsan, p. 044 788 3620
järjestötoiminnan asiantuntija Anri Leveelahti, Suomen Vanhempainliitto, p. 044 755 1372
tiedottaja Eveliina Kutila, Mannerheimin Lastensuojeluliitto, p. 040 580 2393

Avainsanat

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Mannerheimin Lastensuojeluliitto
Mannerheimin Lastensuojeluliitto
Toinen linja 17
00530 Helsinki

075 32451http://www.mll.fi

Koulurauha-ohjelma on Mannerheimin Lastensuojeluliiton, Poliisihallituksen, Opetushallituksen, Folkhälsanin ja Suomen Vanhempainliiton yhteinen ohjelma, jonka tavoitteena on kouluyhteisön hyvinvoinnin ja turvallisuuden edistäminen. Ohjelman keskeisiä periaatteita ovat oppilaiden osallisuus, yhteisöllisyys ja yhdessä tekeminen. Tavoitteena on, että kaikilla kouluyhteisön jäsenillä on koulussa hyvä olla. Oppimista tukeva, turvallinen ja toimiva koulu vaatii aktiivista työtä ympäri lukuvuoden. www.koulurauha.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Mannerheimin Lastensuojeluliitto

Barn- och ungdomstelefonen - en trygg plats att öva på olika färdigheter på barnets egna villkor21.3.2024 08:28:25 EET | Tiedote

Mannerheims Barnskyddsförbund erbjuder Barn- och ungdomstelefonen som en trygg och konfidentiell tjänst där barn och unga kan utveckla sociala färdigheter och lösa problem på sina egna villkor, med utrymme för både fantasi och humor. Under år 2023 besvarade Barn- och ungdomstelefonen på 1744 kontakter varav 1421 var telefonsamtal och 323 nätbrev. Kontakterna till nätbrevstjänsten ökade med 29 %.

MLL:n vuosiraportti - Lapset ja nuoret kärsivät aikuisten henkisestä väkivallasta21.3.2024 06:30:00 EET | Tiedote

Vuonna 2023 Mannerheimin Lastensuojeluliiton Lasten ja nuorten puhelimessa, chatissa ja nettikirjepalvelussa sekä Barn- och Ungdomstelefonissa vastattiin yli 20 000 eri-ikäisen lapsen ja nuoren yhteydenottoon. Lähes 20 %:ssa yhteydenottoja puhuttiin mielenterveyden huolista, joiden taustalla vaikuttivat monesti vaikeudet perhesuhteissa sekä kaltoinkohtelun kokemukset. Pelkkä nuorten oireiden hoitoon keskittyvä tuki ei riitä, vaan tukea tarvitsee usein koko perhe.

Joka viides nuori kokee, etteivät vanhemmat välitä heidän netin käytöstään - “Kotona on tärkeää välittää eikä aina vaan kieltää kaikkea”6.2.2024 07:45:00 EET | Tiedote

Netti on nuorille tärkeä kaverisuhteita vahvistava paikka, mutta moni kohtaa siellä myös kiusaamista ja häirintää, ulkopuolisuuden ja yksinäisyyden kokemuksia sekä koukuttavuutta. Nuorista 35 prosenttia haluaisi vähentää netin käyttöä, mutta kokee, ettei pysty. Aikuisilta ja palveluntarjoajilta he odottavat aktiivista roolia, rajaamista ja välittämistä. Mannerheimin Lastensuojeluliitto selvitti yhteistyössä Elisa Oyj:n kanssa nuorten mediakäyttöä marraskuussa 2023 verkkokyselyllä, johon vastasi yli 3600 nuorta.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye