Valtatielle 9 Loimaalla rakennetaan riista-aitaa ja raivataan puustoa tiealueelta

Riista-aidan rakentaminen on 4. osa edeltävinä vuosina toteutetusta riista-aitojen rakentamisesta. Riista-aidan rakentamisella pyritään vähentämään peuraeläinonnettomuuksia, joita alueella sattuu runsaasti.
Riista-aitaa rakennetaan n. 2 200 m matkalle. Osuudelta suljetaan muutamia maatalousliittymiä, joihinkin maatalousliittymiin asennetaan portti ja yksityistieliittymiin asennetaan riistaritilät. Riistaritilässä ei ole suljettavaa porttia, mutta sorkkaeläimet eivät mielellään ylitä ritilää ja näin eläimet saadaan pidettyä pois autotieltä.
Työt alkavat puuston poistolla ja pohjien valmistelulla. Riista-aidan asentaminen alkaa kesäkuun tienoilla. Loppuosan puustonpoisto tehdään myös kesäkuussa. Töiden on tarkoitus valmistua viimeistään syyskuussa 2023. Työtä tehdään pääasiassa tien reuna-alueilla ja vaikutukset vt 9 liikenteeseen tulee olemaan vähäiset. Riistaritilöiden asennus vaikuttaa hetkellisesti yksityisteiden liikenteeseen, näistä asukkaita tiedotetaan tarvittaessa erikseen.
Toivomme tienkäyttäjiltä varovaisuutta työmaan kohdalla liikuttaessa.
Urakoitsijana hankkeessa toimii Destia Oy.
Hankkeen sijainti kartalla (maps.google.fi)
Lisätietoja:
- Varsinais-Suomen ELY-keskus: projektipäällikkö Kauko Marttila, p. 050 381 8843
- Destia Oy: vastaava työnjohtaja Jami Rinne, p. 041 730 8495
Kuvat

Tietoja julkaisijasta

Itsenäisyydenaukio 2
20800 Turku
0295 022 500 (vaihde)http://www.ely-keskus.fi/varsinais-suomi
Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus on valtion viranomainen, joka edistää alueellista kehittämistä hoitamalla elinkeinoihin, työvoimaan, osaamiseen sekä liikenteeseen ja infrastruktuuriin että ympäristöön ja luonnonvaroihin liittyviä tehtäviä. Teemme työtämme Varsinais-Suomen lisäksi Satakunnan alueella liikenne- ja ympäristöasioissa.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Varsinais-Suomen ELY-keskus
Päällystystyöt etenevät kahdessa työkohteessa valtatiellä 10 Marttilassa ja Koskella30.5.2023 14:22:24 EEST | Tiedote
Valtatie 10 päällystetään alkukesän aikana Liedon Alikulman ja maakuntarajan Varsinais-Suomi – Kanta-Häme välillä Somerolla. Päällystyskohde on 37 kilometrin pituudeltaan tänä vuonna mittavin koko Suomessa.
Paimionjoen alaosan ympäristövirtaama toteutumassa29.5.2023 09:08:29 EEST | Tiedote
Varsinais-Suomen ELY-keskuksen Kalatalouspalvelut-yksikkö, Koskienergia Oy ja Paimionjoki-yhdistys kertovat yhteisessä tiedotteessaan, että kauan kaavailtu ympäristövirtaama Askalan voimalaitoksella on toteutumassa. Virtaaman toteuttamisella pyritään mahdollistamaan muun muassa lohikalojen lisääntyminen Paimionjoen alaosalla.
Hastighetsbegränsningen på Rävsundsbron sänks till 30 km/h26.5.2023 16:41:09 EEST | Tiedote
Rävsundsbron har redan länge varit i dåligt skick och under specialövervakning. I den fortlöpande övervakningen av brons skick har det under vintern och våren tidvis framkommit exceptionella mätresultat. Bron har inspekterats idag och man konstaterade att bron är i behov av en mer omfattande inspektion. Utifrån de inspektioner som görs nästa vecka fastställs fortsatta åtgärder för att trygga användningen av bron tills den nya bron blir färdig 2025. I det första skedet sänks hastighetsbegränsningen på bron till 30 km/h idag kl. 16.
Somero-Salo linjaston uudeksi liikenteenharjoittajaksi LS-Liikennelinjat Oy26.5.2023 11:00:00 EEST | Tiedote
Linjaston Somero-Salo liikenteenharjoittaja vaihtuu 5.6.2023. LS-Liikennelinjat Oy voitti linja-autoliikennettä koskevan Ely-keskuksen kilpailutuksen ja aloittaa liikennöinnin kesäaikataulukauden alusta 5.6.2023. Yhteysvälin kausilipputuotteisiin tulee parannuksia. Reitille saadaan mm. Seutu+ kausiliput.
Rauma-Eurajoki-Pori linjaston uudeksi liikenteenharjoittajaksi LS-Liikennelinjat Oy26.5.2023 10:00:00 EEST | Tiedote
Linjaston Rauma-Eurajoki-Pori liikenteenharjoittaja vaihtuu 5.6.2023. LS-Liikennelinjat Oy voitti linja-autoliikennettä koskevan Ely-keskuksen kilpailutuksen ja aloittaa liikennöinnin kesäaikataulukauden alusta 5.6.2023. Yhteysvälin kausilipputuotteisiin tulee parannuksia. Reitille saadaan mm. Seutu+ kausiliput.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme