Tekniikan akateemiset - TEK

Valtion budjetin pitää tukea uuden luomista

Jaa
Tekniikan akateemiset patistaa hallitusta ja yrityksiä satsaamaan tutkimukseen ja tuotekehitykseen. Yritystukien johtoajatuksena näyttää olevan vanhan ylläpito.
Kuva: Markus Sommers. Ei julkaisurajoituksia.
Kuva: Markus Sommers. Ei julkaisurajoituksia.

Tekniikan akateemisten mielestä julkisista yritystuista tulee kohdentaa vuositasolla 200 miljoonaa euroa uudistumista, digitaalisten teknologioiden soveltamista, datan hyödyntämistä ja työntekijöiden osaamista lisääviin toimiin.


– Yksityinen kulutus ja investoinnit ovat keskeiset uutta kasvua luovat voimat. Palkansaajat ovat viime vuosina joutuneet tinkimään omasta ostovoimastaan. Nyt on yritysten aika näyttää kyntensä kasvun turvaamiseen investoimalla, sanoo TEKin toiminnanjohtaja Jari Jokinen.

Vienti vetää ja suomalaiset yritykset voivat hyvin. Pörssiyritystemme maksamat osingot ovat nousussa, mutta teollisuuden kiinteät investoinnit Suomeen laskevat. TEKin mielestä on erityisen huolestuttavaa, että Suomen teollisuuden panostukset tutkimukseen ja tuotekehitykseen ovat laskeneet Euroopan kärjestä lähelle keskitasoa.

– Suomalaisesta yritystukijärjestelmästä tulee mieleen sanonta ”vanha keino on parempi kuin pussillinen uusia”. Työ- ja elinkeinoministeriön yritystukiraportin mukaan 11 prosenttia yritystuista on uudistavia ja loput vanhaa säilyttäviä.
Onko veronmaksajan syytä maksaa viuluja, jos yrityksillä ei ole omasta mielestään mitään kehitettävää, Jokinen kysyy.

Yliopistojen erityinen tehtävä on tuottaa uutta tietoa, ja sen ne tekevät. Yliopistojen ja yritysten yhteistyö on tehokas tapa saada uusin tieto ja osaavia ihmisiä yritysten käyttöön. TEKin mielestä tähän yhteistyöhön on syytä panostaa ensi vuoden budjetissa.

– Viime vuoden lopussa aloittanut Tekniikan verkostoyliopisto FiTech on esimerkki uudesta toimintatavasta, jolla on lisätty joustavasti koulutustarjontaa osaajapulasta kärsivillä alueilla. FiTech-verkostoyliopistolle on varmistettava pysyvä rahoitus, Jokinen vaatii.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Kuva: Markus Sommers. Ei julkaisurajoituksia.
Kuva: Markus Sommers. Ei julkaisurajoituksia.
Lataa

Tietoja julkaisijasta

Tekniikan akateemiset - TEK
Tekniikan akateemiset - TEK
Ratavartijankatu 2
00520 HELSINKI

09 229 121http://www.tek.fi

Tekniikan akateemiset TEK on tekniikan alan yliopistokoulutettujen etu- ja palvelujärjestö. Jäsenet ovat tekniikan, tietojenkäsittelyn, arkkitehtuurin tai luonnontieteiden yliopistotutkinnon suorittaneita ja näiden alojen opiskelijoita. TEK tukee jäseniään työuralla, edistää ammattikunnan osaamista ja yhteisöllisyyttä sekä rakentaa kestävää hyvinvointiyhteiskuntaa. Noin 80 000 jäsenellään TEK on Akavan toiseksi suurin jäsenliitto ja Suomen kahdeksanneksi suurin ammattiliitto.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Tekniikan akateemiset - TEK

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye