Valtion infrainvestointiohjelman rahoitus ei ole realistinen

Väylävirasto on laatinut valtion väyläverkon investointiohjelman vuosille 2023–2030 osana valtakunnallisen liikennejärjestelmäsuunnitelman toimeenpanoa. Investointiohjelman lausuntoaika päättyy tänään. Keskuskauppakamarin näkemyksen mukaan investointiohjelman rahalliset resurssit eivät kohtaa lähellekään tarpeita.
”Tämän hetken valtakunnalliset liikennehankesuunnitelmat ja -investoinnit vaikuttavat merkittävästi koko Hämeen kauppakamarin alueeseen ja sen tulevaisuuteen. Miten meidän vaalipiirimme kansanedustajat ovat toteuttaneet edunvalvontaa? Erityisesti uusien ratalinjauksien pelkkä suunnittelun rahoittaminen heikentää investointihalukkuutta alueelle”, Eerikäinen toteaa.
”Talouskehyksen raamittama investointiohjelma ei pysty vastaamaan siihen muutokseen, joka liikennesektorilla on käynnissä. Liikenteen päästövähennystavoitteet ja Suomen logistisen sijainnin muutos on huomioitava paremmin. Tarvitaan kaikkiin liikennemuotoihin osoitettujen määrärahojen huomattavaa nostoa tai uusia rahoitusmalleja rahoituspohjan täyttämiseksi. Tämä on erityisen ajankohtaista nyt”, toteaa Keskuskauppakamarin johtava asiantuntija Päivi Wood.
Venäjän hyökkäyssodan myötä myös Suomen logistinen sijainti on muutoksen kourissa. Venäjän ilmatilan sulkeminen, konttiliikenteen ongelmat sekä kohonneet energian hinnat vaikuttavat suoraan kuljetuskustannuksiin. Woodin mukaan liikennehankkeet tukevat alueellista saavutettavuutta ja lisäävät investointeja Suomeen.
”Näillä tekijöillä on myös merkittävä vaikutus kuljetusten toiminta- ja huoltovarmuuteen ja viime kädessä siihen, mikä on Suomen logistinen sijainti ja sen strategien tulevaisuus idän ja lännen solmukohdassa. Suomessa on pidettävä huolta siitä, että suhteellinen logistinen sijaintimme ja sen strateginen hyödyntäminen eivät karkaa yhä kauemmas maailman markkinoilta kohoavien energiahintojen ja rapautuvien yhteyksien myötä”, Wood toteaa.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Jussi Eerikäinen
Hämeen kauppakamarin toimitusjohtaja
Kuvat

Tietoja julkaisijasta
Hämeen kauppakamarin tehtävänä on edistää yritysten toimintaedellytyksiä ja vaikuttaa yhteiskunnalliseen päätöksentekoon yritysten kilpailukyvyn turvaamiseksi. Lisäksi Hämeen kauppakamari edistää alueensa yritysten verkostoitumista ja yhteistyötä sekä tarjoaa jäsenilleen tietoa, palveluja ja kontakteja. Hämeen kauppakamarin toiminta-alueeseen kuuluvat Päijät-Hämeen maakunta, Kanta-Hämeen maakunnasta Hämeenlinnan ja Forssan seutukunnat sekä Pirkanmaalta Kuhmoinen. Hämeen kauppakamari on Vuoden kauppakamari kaudella 2021–2022.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Hämeen kauppakamari
Hämeen kauppakamarin stipendit valmistuville opiskelijoille3.6.2023 10:00:00 EEST | Tiedote
Hämeen kauppakamari myönsi stipendejä 3.6.2023 toiminta-alueellaan valmistuville opiskelijoille. ”Hämeen kauppakamarin hallitus on päättänyt jatkaa stipendiohjelmaa ja myöntää jälleen viiden vuoden ajan stipendejä alueemme lukioiden ja toisen asteen ammatillisten oppilaitosten päättäville opiskelijoille. Stipendi myönnetään opiskelijalle, joka on opintojensa aikana osoittanut tuloksellista suuntautumista liike-elämään”, kertoo Hämeen kauppakamarin toimitusjohtaja Jussi Eerikäinen.
Kultaiset elämäntyömerkit elinkeinoelämän vaikuttajille1.6.2023 17:45:00 EEST | Tiedote
Hämeen kauppakamari huomioi kevätkokouksessaan kolmea Hämeessä toimivaa elinkeinoelämän vaikuttajaa Keskuskauppakamarin kultaisella elämäntyömerkillä. Huomionosoitukset myönnettiin tunnustuksena ansiokkaasta työstä Hämeen elinkeinoelämän hyväksi.
Hämeen kauppakamarin Vaalivaliokunta valittiin1.6.2023 17:30:00 EEST | Tiedote
Hämeen kauppakamarin kevätkokouksessa 1.6.2023 valittiin hallituksen ehdotuksen mukaisesti Vaalivaliokunnan jäsenet seuraavaan kevätkokoukseen 2024 asti. Valiokunnan puheenjohtajana jatkaa kauppaneuvos Risto Korkka ja jäseninä jatkavat teollisuusneuvos Eero Pekkola, yrittäjä, yritysneuvoja Risto Salminen ja talousneuvos, toimitusjohtaja Pekka Väre.
Positiivista virettä Hämeessä11.5.2023 07:00:00 EEST | Tiedote
Hämäläisyrityksistä yli kolmannes arvioi liikevaihdon kasvavan seuraavien kuuden kuukauden aikana, selviää Hämeen kauppakamarin tuoreimmasta talouskyselystä. ”Alueemme yritysten liikevaihdot ovat olleet edelliseen vuoteen verrattuna kasvussa lähes joka toisella kyselyyn vastanneista yrityksistä ja samaan aikaan kuitenkin neljäsosalla laskussa. Yritykset ovat palkanneet jonkin verran lisää työntekijöitä ja rekrytointitarpeet kasvavat. Pula osaavasta työvoimasta lisääntyy koko ajan”, toteaa Hämeen kauppakamarin toimitusjohtaja Jussi Eerikäinen.
Yritykset odottavat toimia kilpailukyvyn parantamiseksi8.5.2023 07:00:00 EEST | Tiedote
Kilpailukyvyn ja työllisyyden parantamiseksi Hämeessä toimivat yritykset odottavat hallitukselta erityisesti työn verotuksen keventämistä, selviää Hämeen kauppakamarin tuoreesta talouskyselystä. ”Vastanneista alueemme teollisuusyrityksistä yli 58 prosenttia odottaa verotuksen keventämistä ja yli 55 prosenttia paikallisen sopimisen lisäämistä kilpailukyvyn ja työllisyyden parantamiseksi”, toteaa Hämeen kauppakamarin toimitusjohtaja Jussi Eerikäinen.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme