DIF - Directors’ Institute Finland

Valtion uusi omistajaohjausohje ei yllättänyt hallitusten jäseniä

Jaa
Valtioneuvosto antoi 8.4.2020 pitkäksi venyneen valmistelun jälkeen uuden valtionyhtiöitä koskevan omistajapoliittisen periaatepäätöksen. Ilmastonmuutoksen torjuntaa, digitalisaation hyödyntämistä sekä yritysvastuuasioita painottava uusi omistajaohjausohje vastaa odotuksia. Yrityksissä hallitusvastuuta kantavat ottavat uuden ohjeen vastaan tyytyväisinä siitä, ettei ohje sisällä politisoitua retoriikkaa ja populismia, arvioi DIF – Hallitusammattilaiset ry:n pääsihteeri Leena Linnainmaa. Ilmastonmuutos ja vastuullisuusasiat ovat jo vankasti hallitusten agendalla. Palkitsemisen osalta muutos tuloshakuisuuteen on kannatettava linjaus.

Uusi omistajapoliittinen periaatepäätös edellyttää valtio-omisteisilta yhtiöiltä yritysvastuun vahvaa integroimista liiketoimintaan sekä tavoitteellista yritysvastuun johtamista. Ohjeen mukaan yhtiöiden on tunnistettava oman toimintansa ilmastovaikutukset, vaikutukset ympäristölle ja luonnon monimuotoisuudelle sekä asetettava niille verrokkiyhtiöihin nähden kunnianhimoiset mitattavat tavoitteet. Valtio-omisteisten yhtiöiden edellytetään ottavan huomioon tavoite hiilineutraalista Suomesta 2035 ja Pariisin ilmastosopimuksen tavoitteet ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi 1,5 asteeseen.

”Linjaus oli odotettu. Tehtäviensä tasalla oleva hallitus sisällyttää jo nyt vastuullisuuden strategiaansa, eikä vastuullisuus silloin ole erillinen lokero yrityksen toiminnassa vaan sisältyy hallituksen linjausten mukaisesti kaikkeen yrityksen toimintaan. Koronakriisin myötä 1,5 asteen tavoite on kuitenkin entistäkin haasteellisempi”, Leena Linnainmaa toteaa.

Palkitseminen tuloshakuisemmaksi

Uusi periaatepäätös toteaa, että johdon palkitsemista muutetaan tuloshakuisemmaksi. Lisäksi uusissa sopimuksissa erityisesti kiinteän palkitsemisen tasoa harkitaan tarkkaan yhtiökohtaisesti, tarvittaessa alaspäin.

”Linjaus tuloshakuisesta palkitsemisesta on hyvä. Heikosta tai keskinkertaisesta suorituksesta ei tokikaan pidä maksaa huippupalkkioita. Tuloksentekoa painottava palkitseminen on kaikkien etu, sillä hyvinvointiyhteiskunnan rahoitus perustuu menestyviin yrityksiin”, Linnainmaa painottaa.

”Palkitsemisessa on hyvä huomioida, että tänä keväänä raportoitavat palkkiot kohdistuvat menneeseen. Nyt käynnissä oleva kriisi tulee monissa yhtiöissä leikkaamaan johdon muuttuvia palkkioita merkittävästi. Tämä on jäänyt huomaamatta keskustelussa siitä, pitäisikö johdon palkkioita nyt alentaa. Käytännössä monet niistä leikkaantuvat ihan kriteeristönsä mukaisesti. Toisaalta olisi toivottavaa, että yhtiöt käyttävät tarvittaessa aggressiivisestikin lyhyen aikavälin palkitsemista (vuosibonus) siinä tarkoituksessa, että johto nopeasti ja ketterästi kääntää yrityksen toimintaa koronakriisin mukaisesti, esimerkiksi muuttaen tuotepalettia.”

Hallituspalkkiot ovat Suomessa erittäin maltillisia. Ainakin osassa valtionyhtiöitä ne ovat pitkään säilyneet ennallaan tai korotukset ovat olleet hyvin pieniä. Tämä voi olla merkittävä rajoite saada osaavia hallitusjäseniä valtionyhtiöihin.

Osingot ratkaistava yhtiökohtaisesti

Pörssiyhtiöiden suuromistajana valtio on suurin osinkojen saaja. Valtio-omistaja kertoo tiedostaneensa, että muuttunut ympäristö vaikuttaa yhtiöiden tuloskuntoon ja kykyyn maksaa osinkoja.

”Osinkojen kohdalla täytyy harkita yhtiökohtaisesti, maksetaanko niitä vai ei. Koronakriisi vaikuttaa eri yhtiöihin eri tavoin. Toisaalta liiallisia osinkoja torjuu jo lainsäännös siitä, että ennen osinkojen maksua on tehtävä maksukykyisyystesti. Tämä on yhtiön hallituksen vastuulla, eikä osinkoja saa maksaa, jos koronakriisi on kääntänyt yhtiön talouden niin, että yhtiön talous ei kestä osinkojen maksua.”

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Leena Linnainmaa
Pääsihteeri
p. 050 356 1183
leena.linnainmaa@dif.fi

Tietoja julkaisijasta

DIF - Directors’ Institute Finland
DIF - Directors’ Institute Finland
Aleksanterinkatu 50 A 6
00100 HELSINKI

+358 9 6227 1840, info@dif.fihttps://dif.fi

DIF – Directors’ Institute Finland on voittoa tavoittelematon yhdistys, joka edistää hyviä hallituskäytäntöjä. DIF on määritellyt Hyvän hallitustyön kulmakivet. Yhdistyksessä on yli 750 henkilöjäsentä, jotka toimivat merkittävien yhtiöiden hallituksen jäseninä, ja lisäksi neljä yhteisöjäsentä. DIF toimii kansainvälisesti yhteistyössä ecoDan ja eurooppalaisten sisarjärjestöjen kanssa. Yhdistyksen virallinen nimi on Directors’ Institute Finland – Hallitusammattilaiset ry.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta DIF - Directors’ Institute Finland

Direktiiviehdotus painottaa valituskanavia ja sanktioita23.2.2022 15:58:54 EET | Tiedote

Euroopan komissio on antanut direktiiviehdotuksen yritysten kestävyyttä koskevasta asianmukaisesta huolellisuudesta (Corporate Sustainability Due Diligence). Valmistelun myötä direktiiviehdotuksen sisältö on huomattavasti supistunut, kun alkuaan suunnitelmana oli puuttua jopa osinkojen maksuun ja hallituskokoonpanoihin. Directors’ Institute Finland – Hallitusammattilaiset ry (DIF) näkee ehdotuksen kuitenkin huolestuttavasti painottuvan valituskanaviin ja sanktioihin eikä käynnissä olevan positiivisen muutoksen tukemiseen.

Yritykset löytävät koronakriisissä uusia mahdollisuuksia haasteista huolimatta7.10.2020 08:00:00 EEST | Tiedote

Koronakriisi on ajanut yritykset haasteelliseen tilanteeseen, jossa johtamiseen ja päätöksentekoon on täytynyt löytää nopeasti uusia keinoja. Moni yritys on kehittänyt riskienhallintaa, viestintää ja digitalisaatiota, minkä ohella tuote- ja palveluvalikoimia sekä vanhoja toimintamalleja on uudistettu aktiivisesti. Toisaalta hallituksen etäkokoukset voivat karsia keskusteluja ja innovointia. DIF – Hallitusammattilaiset ry toteutti jäsenilleen kyselyn, jossa kartoitettiin koronakriisin vaikutuksia hallitustyöhön ja yritystoimintaan.

Pörssiyhtiöiden hallituksissa vähän nuoria osaajia12.8.2020 00:01:00 EEST | Tiedote

Nuorten hallitusjäsenten määrä pörssiyhtiöissä on vaatimaton, eivätkä pienet pörssiyhtiöt ole väylä nuoremmille osaajille edetä myöhemmin suurten pörssiyhtiöiden hallituksiin. Pörssiyhtiön hallituksen nuorin jäsen on keskimäärin 45-vuotias kaikkien hallitusjäsenten ollessa keskimäärin 56-vuotiaita. Sen sijaan hallitusten sukupuolijakauma on kehittynyt suotuisasti ilman kiintiöitä. DIF – Hallitusammattilaiset ry selvitti suomalaisten pörssiyhtiöiden hallitusten kokoonpanoja, erityisesti niiden ikärakennetta. Samalla havaittiin, että eniten pörssiyhtiöiden hallituspaikkoja on Harri-nimisillä.

Yhtiökokouksille lisäaikaa ja mahdollisuus järjestää etänä16.4.2020 16:18:24 EEST | Tiedote

Tänään annettu lakiesitys mahdollistaa kevään yhtiökokousten järjestämisen myöhemmin, syyskuun loppuun mennessä. Pörssiyhtiöt voivat järjestää kokouksen yhtiön hallituksen päätöksellä pelkästään etäkokouksena. Näin saadaan hallitusvalinnat ja osinkopäätökset tehtyä ilman kohtuutonta viivettä. "Odotettu ja tärkeä lakihanke on nyt vietävä ripeästi läpi eduskunnassa”, vaatii DIF – Hallitusammattilaiset ry:n pääsihteeri Leena Linnainmaa.

HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye