Valtion tieto- ja viestintätekniikkakeskus Valtori

Valtori kouluttaa IT-asiantuntijoita suositun harjoitteluohjelman kautta - painopisteenä turvallisuus ja turvallisuusverkko

Jaa

Tammikuussa 2023 alkavan Valtori Akatemian haku on käynnistynyt. Kuusi kuukautta kestävään harjoitteluohjelmaan valitaan noin 30 akatemialaista.

Suosittuun Valtori Akatemia -harjoitteluohjelmaan haetaan mukaan opintojensa loppupuolella olevia ICT-alan opiskelijoita tai vastavalmistuneita työuransa alkuvaiheessa olevia henkilöitä. 

Painopisteenä seuraavassa ohjelmassa on turvallisuus ja turvallisuusverkko. ”Kansainvälisen tilanteen takia Valtorissa on ollut tänä vuonna tarve panostaa turvallisuuteen yhä voimakkaammin. Työmme merkityksellisyys on noussut ihan uudelle tasolle, ja toivomme tämän innostavan hakijoita mukaan”, Valtorin turvallisuusjohtaja Hannu Naumanen toteaa.

IT-alalla on kova kilpailu hyvistä osaajista, ja Valtorissakin tarvitaan lisää alan erityisosaajia. ”Oikean kohdennuksen avulla edellisvuoden rekrytointikampanjat ovat ylittäneet kaikki odotukset. Toivomme, että näin on tänäkin vuonna”, toteaa Valtori Akatemian projektipäällikkö Katja Haataja Valtorista.

Harjoitteluohjelma tuottaa konkreettisia tuloksia, sillä akatemialaisista kasvaa ohjelman aikana sitoutuneita ja motivoituneita IT-alan asiantuntijoita. Suurin osa heistä on palkattu Valtoriin vakituiseen työsuhteeseen asiantuntijatehtäviin. Kehittyminen ja työssä oppiminen jatkuu vielä Akatemian jälkeen.

Valtori Akatemia -harjoitteluohjelmia on järjestetty vuodesta 2018 alkaen. Nyt alkava Akatemia on järjestyksessään viides. Puolen vuoden akatemiajakso sisältää mm. koulutuksia, mentorointia sekä työssäoppimista. Hakuaika on 19.9.–17.10.2022.

Kuvat

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Valtion tieto- ja viestintätekniikkakeskus Valtori
Valtion tieto- ja viestintätekniikkakeskus Valtori



Tuotamme valtionhallinnon toimialariippumattomat ict-palvelut sekä korkean varautumisen ja turvallisuuden vaatimukset täyttäviä tieto- ja viestintäteknisiä palveluja ja integraatiopalveluja.

Meidän tehtävämme Valtorissa on huolehtia siitä, että valtionhallinnon arki on sujuvaa ja turvallista ICT-palveluiden ja -työvälineiden kanssa. Kehitämme, ylläpidämme ja suojelemme maan laajinta ICT-ympäristöä kumppaniemme kanssa, jotta asiakkaamme menestyvät ja vievät Suomea eteenpäin. Lakisääteinen toimintamme perustuu asiakastarpeisiin.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Valtion tieto- ja viestintätekniikkakeskus Valtori

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme