Pirkanmaan sairaanhoitopiiri

Valtuusto hyväksyi talousarvion ja päätti perustaa alustayhtiön

Jaa
Uusien tilojen valmistuminen Tays Keskussairaalan etupihalle on Pirkanmaan sairaanhoitopiirin ensi vuoden näkyvin toiminnallinen muutos. Sairaalan etupihan rakennuskokonaisuus etenee aikataulussaan ja budjetissaan, todettiin maanantaina sairaanhoitopiirin valtuustossa.

Toiminta aloitetaan uudessa L-rakennuksessa eli lasten ja nuorten sairaalassa syksyn aikana. Loppuvuodesta eteenpäin toiminta käynnistyy vaiheittain D-rakennuksessa, johon tulevat uusi pääaula, verisuoni- ja toimenpideradiologinen keskus, tuki- ja liikuntaelinkeskus, synnytystoiminta sekä välinehuolto. Syyskuun lopussa sairaalan pääsisäänkäynti palaa jälleen Kuntokadun puolelle, ja osittain jo käytössä olevasta parkkihallista avataan sisäänkäynti sairaalan uuteen pääaulaan.

Sairaanhoitopiirin valtuuston maanantaina hyväksymästä toiminta- ja taloussuunnitelmasta selviää, että syksyllä 2020 käyttöön saadaan Teiskontien puolelle parhaillaan rakennettava F-rakennus, jonne tulevat kliinisen isotooppilääketieteen yksikkö ja sisätautien veritautien yksikkö. Samassa urakassa valmistuvat tilat Apteekki- ja kuvantamiskeskusliikelaitoksen MRI-laitteelle. Tays Pitkäniemessä on parhaillaan rakenteilla kehitysvammahuollon terapiatilat, jotka valmistuvat alkuvuodesta 2020. Aikuispsykiatrian uusia tiloja Tays Keskussairaalan alueelle on myös jo ryhdytty suunnittelemaan.

Yhteistyötä apuvälinekeskuksessa

Maakunnan yhteistyö tiivistyy ensi vuonna muun muassa yhteisen apuvälinekeskuksen aloittaessa. Valtakunnallisen reumakeskuksen diagnostiikan ja hoidon suunnittelu käynnistetään niin ikään ensi vuonna. Valmisteilla on myös palliatiivisen hoidon uudelleenjärjestelyt.

Ensi vuonna Taysissa parannetaan päivystyksen toimintaedellytyksiä. Tays Ensiapu Acutan toiminta auditoitiin kuluvana vuonna ja sen pohjalta kehitetään nopeampaa hoitoprosessia ja parempaa asiakaspalvelua. Taysin päivystystä johdetaan yhtenä toiminnallisena kokonaisuutena sekä Acutassa että Tays Valkeakoskella.

Henkilöstöä siirtyy yhtiöihin

Pirkanmaan sairaanhoitopiirin ruokahuollon sekä talous- ja henkilöstöhallinnon työntekijöitä siirtyy ensi vuoden alusta perustettavien osakkuusyhtiöiden palvelukseen. Toimintansa aloittavat Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin sekä Oulun ja Tampereen kaupunkien kanssa perustettu talous- ja henkilöstöyhtiö Pirkanmaan Monetra Oy sekä Tampereen kaupungin kanssa yhteinen ruokahuolto- ja siivousyhtiö Pirkanmaan Voimia Oy. Voimiaan siirtyy 90 sairaanhoitopiirin työntekijää ja Monetraan 31.

Henkilöstön siirtojen vuoksi sairaanhoitopiirin henkilöstökulut kasvavat ensi vuonna maltillisesti. Uusia työntekijöitä tarvitaan erityisesti valmistuvien tilojen huollon tehtäviin sekä vahvistamaan aikuispsykiatriaa, lastenpsykiatriaa ja naistentautien leikkaustoimintaa.

Valtuusto päätti perustaa Tays Alustayhtiön

Maanantaina kokoontunut valtuusto päätti myös perustaa Tays Alustayhtiö Oy:n, jonka avulla pyritään tiivistämään yhteistyötä Kanta-Hämeen ja mahdollisesti myöhemmin Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin kanssa. Yhteistyön tavoitteena on erikoissairaanhoidon palvelukyvyn, osaamisen ja maakuntien elinvoiman turvaaminen.  Erikoissairaanhoidon lähipalveluja aiotaan tuottaa kaikissa sairaanhoitopiirien nykyisissä sairaaloissa ja profiloida sairaaloita työnjakoa kehittämällä.

Vuoden 2019 aikana sairaanhoitopiirit suunnittelevat alustayhtiön organisaatio- ja palvelurakennetta. Päätös varsinaisen yhteistyön organisaatiomuodosta tehdään ensi kesään mennessä. Valtuuston viime kevään toivomusponsien mukaan yhteistyö tulisi organisoida osuuskunnan muotoon. Lopullinen muoto ratkaistaan, kun lainsäädännössä on ratkennut mahdollisuus yhteiseen liikelaitokseen.

Sairaanhoitopiirin johtaja jää syksyllä eläkkeelle

Sairaanhoitopiirin johtaja Rauno Ihalainen ilmoitti valtuustolle jäävänsä eläkkeelle 30.9.2019. Ihalainen on ollut Pirkanmaan sairaanhoitopiirin ja Taysin johtajana vuodesta 1995.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Sairaanhoitopiirin johtaja
Rauno Ihalainen, puh. 050 68048


Talousjohtaja Pasi Virtanen
puh. 040 779 9002


Kehitysjohtaja (uudistamisohjelma)
Isto Nordback, puh. 050 591 1458

Tietoja julkaisijasta

Pirkanmaan sairaanhoitopiiri
Pirkanmaan sairaanhoitopiiri
Elämänaukio 2, PL 2000
33521 TAMPERE

03 311 611http://www.tays.fi

Pirkanmaan sairaanhoitopiiri tuottaa terveyttä lähes miljoonalle suomalaiselle Tays Keskussairaalassa, Tays Hatanpäällä, Tays Pitkäniemessä, Tays Sastamalassa ja Tays Valkeakoskella. Konserniimme kuuluvat myös Tekonivelsairaala Coxa Oy, Tays Sydänsairaala Oy ja Fimlab Laboratoriot Oy. Lisätietoja meistä tays.fi ja valinnanvapaus.fi.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Pirkanmaan sairaanhoitopiiri

Tays on ruuhkautunut jatkohoitoon jonottavista potilaista - kiireettömiä toimenpiteitä perutaan, kiireellinen hoito turvataan14.12.2022 11:06:45 EET | Tiedote

Taysin sairaalat ovat ruuhkautuneet ja vuodepaikat täyttyneet poikkeuksellisen monista jatkohoitopaikkaa odottavista potilaista. Kiireettömiä toimenpiteitä joudutaan tämän vuoksi siirtämään. Kiireellinen ja päivystyksellinen hoito turvataan. Tähän asti ruuhkia on yritetty purkaa muun muassa yhteistyössä kuntien kanssa, joustopaikkojen käyttöönotolla sekä hoitopolkuja ja hoitoonohjausta kehittämällä. Uusi jatkohoito-osasto perustetaan tammikuussa

Ylisfestarien ”isä” Taito Roivas palkittiin Elämän tähden -palkinnolla5.12.2022 10:52:32 EET | Tiedote

Ylöjärvellä ja Nokialla järjestetyssä Ylisfestarit -tapahtumassa avainroolissa alusta lähtien toiminut mielenterveyshoitaja Taito Roivas on saanut Pirkanmaan sairaanhoitopiirin hallitukselta Elämän tähden -palkinnon. Hän on erinomainen esimerkki siitä, kuinka iso merkitys yksittäisellä työntekijällä voi olla ihmisten yhdenvertaisuuden edistämisessä ja asenteisiin vaikuttamisessa.

Varhainen tunnistaminen parantaa haimasyövän ennustetta – yleisöluentoja ja koulutustilaisuuksia Taysissa 17.–18.11.1.11.2022 10:21:09 EET | Tiedote

Maailman haimasyöpäpäivää (World pancreatic cancer day) vietetään 17.11.2022. Tays järjestää teemaan liittyen kaksi terveydenhuollon ammattilaisille suunnattua koulutustilaisuutta 17.–18.11. sekä yleisöluentotilaisuuden perjantaina 18.11. Tilaisuuksien tarkoituksena on lisätä sekä ammattilaisten että yleisön tietoisuutta haimasyövän oireista ja hoitomuodoista.

HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye