Helsingin kaupunki, kaupunginkanslia

Valtuusto keskusteli nuorten ja kunnan asukkaiden aloitteista

Jaa
Helsingin kaupunginvaltuusto käsitteli kokouksessaan 21. lokakuuta nuorten ja kuntalaisten tekemiä aloitteita. Lisäksi valtuusto hyväksyi Grundskolan Norsen, Cygnaeus enhetenin perusparannuksen hankesuunnitelman ja kaupungin hallintosäännön muutoksen.

13–17 -vuotiaat helsinkiläiset nuoret jättivät tämän vuoden tammi-kesäkuussa yhteensä 29 aloitetta. Aloitteissa ehdotettiin muun muassa nuorten kesätyötakuuta, vertaistukiryhmiä kouluihin, lisää roskakoreja metroihin sekä valvottuja huumeiden käyttöhuoneita.

Nuorten aloitteista antamassaan lausunnossa nuorisoneuvosto kiinnitti huomiota aloitteiden määrän vähentymiseen viime vuoteen verrattuna. Syinä tähän nähtiin aloitevastausten hitaus ja se, etteivät toteutuskelpoisetkaan aloitteet välttämättä johda konkreettisiin toimenpiteisiin. Suurin osa nuorista ei myöskään tunne aloitejärjestelmää.

Nuorten aloitejärjestelmää ja sen viestintää kehitetään kulttuurin ja vapaa-ajan toimialalla tämän syksyn aikana. Aloitejärjestelmä liitetään osaksi uutta Nuorten Helsinki -sivustoa, ja aloitejärjestelmää markkinointiin panostetaan esittelyvideon ja sosiaalisen median kampanjan avulla.

Kunnan asukkaiden aloitteita tehtiin alkuvuonna kaksi, jotka molemmat liittyivät kaupunkiympäristön toimialaan. Toisessa toivottiin eläkeläisten huomiointia kaavamuutoksissa ja tilojen suunnittelussa. Toisessa ehdotettiin Lauttasaaren eteläpuolella olevan Ulko-Hattu -saaren suojelua ja Lauttasaaren merenrantaniittyjen rauhoittamista liikkumiselta.

Grundskolan Norsenin Ratakadun toimipisteeseen laaja perusparannus

Kaupunginvaltuusto hyväksyi Grundskolan Norsen, Cygnaeus enhetenin perusparannuksen hankesuunnitelman. Rakennukseen tehdään laaja tekninen ja toiminnallinen perusparannus, jonka kustannukset ovat hankesuunnitelman mukaan 14 955 000 euroa.

Grundskolan Norsen on ruotsinkielinen yhtenäiskoulu luokille 1–9. Cygnaeus enhetenin toimipisteessä järjestetään perusopetusta 230 lapselle (luokat 1–4) ja varhaiskasvatusta 50 esikoululaiselle. Oppilasmäärä ei kasva nykyisestä peruskorjauksen myötä.

Ratakadulla sijaitseva koulurakennus on valmistunut vuonna 1910. Asemakaavassa rakennustaiteellisesti ja kulttuurihistoriallisesti arvokkaana suojeltu rakennus on kaupunginarkkitehti Karl Hård af Segerstadin suunnittelema.

Perusparannuksen on tarkoitus alkaa elokuussa 2022 ja valmistua toukokuussa 2024. Rakennustöiden aikana koulun toiminta siirtyy väistötiloihin Eiranrannan paviljonkiin, joka toimii tällä hetkellä Tehtaankadun ala-asteen väistötilana. 

Kaupungin hallintosääntöön muutoksia liittyen työllisyyden edistämisen kuntakokeiluun

Kaupunginvaltuusto hyväksyi myös Helsingin kaupungin hallintosäännön muutokset, jotka koskevat työllisyyden edistämisen kuntakokeilusta annetun lain mukaista tehtävien hoitamista ja virkasuhteeseen ottamista ilman julkista hakumenettelyä.

Työ- ja elinkeinoministeriö valitsi Helsingin kaupungin kokeilualueeksi 1.1.2021−30.6.2023 kestävään työllisyyden edistämisen kuntakokeiluun. Kokeilussa Helsinki tulee vastaamaan työ- ja elinkeinotoimiston palveluiden sekä muiden työllisyyttä edistävien palveluiden tarjoamisesta kokeilun kohderyhmään kuuluville asiakkaille.

Kaupungin vastuulle ovat siirtymässä muun muassa ne työttömät työnhakijat, jotka eivät ole oikeutettuja ansiosidonnaiseen työttömyyskorvaukseen. Lisäksi kokeilun piirissä tulevat olemaan kaikki alle 30-vuotiaat sekä kaikki vieraskieliset työttömät ja työllistymistä edistävissä palveluissa olevat työnhakijat.

Hallintosäännön muutoksilla varaudutaan näiden tehtävien hoitoon. Hallintosäännön kohtaan, milloin virkasuhteeseen voidaan ottaa henkilö Ilman julkista hakumenettelyä, lisättiin perusteiksi viran määräaikainen täyttö, viran uudelleen täyttäminen tietyin perustein sekä palvelussuhdetta koskevat uudelleenjärjestelyt.

Lisäksi kaupunginvaltuusto käsitteli valtuutettujen aloitteita. Osa esityslistalla olleista aloitteista siirrettiin käsiteltäviksi valtuuston seuraavaan kokoukseen 4. marraskuuta.

Kaikki kaupunginvaltuuston kokouksen päätökset ovat luettavissa päätöstiedote-sivulla. Päätöstiedote on luettavissa siihen saakka, kun pöytäkirja ilmestyy. Kaupunginvaltuuston pöytäkirjat ovat luettavissa täältä

Johanna Snellman
Viestintäasiantuntija
P. 040 843 09 15
johanna.snellman@hel.fi

Avainsanat

Tietoja julkaisijasta

Helsingin kaupunki, kaupunginkanslia
Helsingin kaupunki, kaupunginkanslia

PL 1,00099 Helsingin kaupunki

09 310 1641https://www.hel.fi

Kaupunginkanslia on Helsingin kaupungin keskushallintovirasto. Päämäärämme on kaupunki, joka tarjoaa parastaan kaupunkilaisille ja menestyy kiihtyvässä kilpailussa. Uudistamme kaupunkia strategian mukaisesti yhdessä toimialojen kanssa.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, kaupunginkanslia

Syötävä Helsinki valtaa kaupungin touko-kesäkuussa17.4.2024 09:30:00 EEST | Tiedote

Ensimmäistä kertaa järjestettävät Syötävä Helsinki -ruokaviikot kutsuvat tutustumaan Helsingin monipuoliseen ruoka- ja juomatarjontaan 24.5.–16.6.2024. Paikallisten ravintola-, matkailu- ja tapahtuma-alojen toimijoiden yhteistyöllä on saatu kokoon lähes sadan tapahtuman kattaus, josta löytyy herkullisia maistiaisia niin fine diningin, burgereiden, perinteisten ja etnisten makujen kuin juomakulttuurinkin ystäville.

Feast Helsinki to shine a light on local food scene in May and June17.4.2024 09:30:00 EEST | Press release

This summer, the City of Helsinki is joining operators in the local restaurant, tourism and event sectors to arrange a celebration of the capital’s unique culinary culture. Scheduled for 24 May to 16 June 2024, the Feast Helsinki food festival will showcase the city’s eclectic range of delicious food and beverages. A programme of close to 100 events has been put together offering taste experiences for lovers of fine dining and burgers as well as traditional and ethnic dishes.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye