Demarinaiset

Valuvika naisten palkkakehityksessä korjattava

Jaa
Suomen lähi- ja perushoitajaliitto SuPer ja sosiaali- ja terveysalan ammattiliitto Tehy ovat yhdessä laatineet ohjelman, jolla saavutetaan palkkatasa-arvo sekä varmistetaan työvoiman saatavuus ja pysyvyys. Tehyn puheenjohtaja Millariikka Rytkönen ja Superin toiminnanjohtaja Arja Niittynen painottivat ohjelman julkistamisessa, että koulutustasoa vastaavissa ammateissa terveystyöntekijänaisten palkka on 595 euroa pienempi.

Terveydenhuollon tehtävät ovat muuttuneet entistä vaativammiksi ja edellyttävät työntekijöiltä laajaa osaamista, joka taas edellyttää varsin pitkää koulutusta. Tehtävien vaatimusten taso, laaja koulutus ja työstä tuleva vastuu eivät kuitenkaan näy palkoissa.

Eduskunnan istuntokauden alussa tuore Sipilän hallitusohjelma linjasi, että naisten ja miesten välillä vallitsee tasa-arvo. Tämä ei pidä paikkaansa. Keskimääräinen naiselle maksettava säännöllisen työajan palkka on noin 84 prosenttia miehen palkasta.

Samapalkkaisuusohjelmalla eroa kurotaan hyvin hitaasti ja sillä tavoite täyttyisi vasta 2090 – jos silloinkaan. Puoluejohtajien tasa-arvopaneelissa vallitsi laaja yksimielisyys siitä, että naisten ja miesten välisiä perusteettomia palkkaeroja vähennetään ja työelämän tasa-arvoa edistetään.

Nyt vahvat vaikuttajanaiset Millariikka Rytkönen ja Arja Niittynen vaativat, että koulutetun hoitohenkilöstön tehtäväkohtaisia palkkoja korotettaisiin 1,8 prosenttiyksikköä enemmän kuin miesvaltaisten alojen palkkoja joka vuosi kymmenen vuoden ajan. Valtion budjetissa tämä tarkoittaa vuosittain 100 – 150 miljoonaa euroa tasa-arvorahaa palkkaerojen kuromiseen. Ohjeet ovat selkeät ja Tehyn sekä SuPerin vaatimukset perusteltuja. Terveydenhuollon naiset – eteenpäin!

Merja-Hannele Vuohelainen

Demarinaisten toiminnanjohtaja

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Tietoja julkaisijasta

Demarinaiset
Siltasaarenkatu 18-20 C, 6. krs. 00530 HELSINKI


https://www.demarinaiset.fi/

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Demarinaiset

Demarinaiset vaativat rotia hallituksen poliittisiin virkanimityksiin17.3.2024 08:00:00 EET | Tiedote

Demarinaisten hallitus on erittäin huolissaan Orpon ja Purran hallituksen valitsemasta linjasta nimittää oman puolueen jäseniä keskeisiin virkoihin. Näistä tuorein esimerkki on perussuomalaisten sisäministeri Mari Rantasen poliittisen valtiosihteerin nimittäminen suoraan Supon pääjohtajaksi. Ennen vaaleja perussuomalaiset vastustivat poliittisia virkanimityksiä, mutta valtaan päästyä virkoja jaetaan jäsenkirjan perusteella. Etenkin suojelupoliisin päällikön poliittinen virkanimitys herättää paljon kysymyksiä.

Orpon ja Purran oikeistohallituksen ajama Ruanda-malli murtaa ihmisoikeuksia ja kansainvälistä oikeutta7.2.2024 14:37:20 EET | Tiedote

Orpon hallituksen avaintavoitteissa EU:n strategiseen agendaan ja komission tulevaan ohjelmaan vaikuttamisessa on kirjaus turvapaikkaprosessin ulkoistamisesta, jolloin turvapaikkaprosessi ja kansainvälisen suojelun tarjoaminen toteutetaan kolmansissa maissa. Hallituksen ajamassa Ruanda-mallissa turvapaikanhakijat siirrettäisiin kolmanteen maahan. Mikäli turvapaikkahakemus hyväksytään, turvapaikka tarjotaan tästä maasta. Ihmisoikeusjärjestöt ovat huolissaan turvapaikkahakuprosessin ulkoistamisesta, sillä se rikkoo YK:n pakolais- ja ihmisoikeussopimuksia, EU:n lainsäädäntöä ja Suomen perustuslain antamaa turvaa. Näiden sopimusten ja velvoitteiden mukaan turvapaikkahakemukset tulee käsitellä siinä maassa, johon hakemus on jätetty.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye