Vaasan ammattikorkeakoulu VAMK

VAMKin hakijamäärä kasvoi lähes 14 prosenttia

Jaa
Kevään toisessa yhteishaussa vetivät etenkin tietotekniikan ja sosionomin koulutusohjelmat. Myös uusi YAMK-koulutus digitalisaation johtamisesta kiinnosti monia.
Vaasan ammattikorkeakoulu sijaitsee kauniilla Palosaaren kampuksella. Kuva: Esa Siltaloppi
Vaasan ammattikorkeakoulu sijaitsee kauniilla Palosaaren kampuksella. Kuva: Esa Siltaloppi

Opiskelu Vaasan ammattikorkeakoulussa houkutteli kevään toisessa yhteishaussa yhteensä 2602 hakijaa. Viime vuonna samalla yhteishaun kierroksella hakemuksensa jätti 2290 VAMKin opiskelijaksi aikonutta, eli hakijamäärä on selvästi kasvanut.

Hakijoita oli nyt 312 enemmän kuin viime keväänä, mikä tarkoittaa lähes 14 prosentin kasvua.

Keskiviikkona päättyneessä yhteishaussa jätettiin yhteensä 3126 hakemusta kaikkiin VAMKin koulutusohjelmiin. Myös hakemusten kokonaismäärä kasvoi reilusti: viime vuoden keväällä hakemuksia oli 2741.

– Ilahduttavaa on myös, että monimuotokoulutukset ja ylempään ammattikorkeakoulututkintoon tähtäävät ohjelmat kiinnostivat niin monia. Esimerkiksi Centria-ammattikorkeakoulun kanssa yhteistyössä toteutettava Digitalisaation johtamisen YAMK-koulutus on aivan uusi, mutta siihen tuli heti 23 ensisijaista hakemusta, sanoo VAMKin opiskelijapalveluiden päällikkö Juha Vierola.

Muun muassa projektinhallintaan, kansainvälisten projektien johtamiseen ja liiketoimintaan perehdyttävään ylempään amk-tutkintoon tähtäävään Project Management -koulutukseen tuli 59 hakemusta.

Tradenomi amk on haluttu tutkinto

Erityisen vetovoimaisia olivat liiketalouden ja sosionomin päiväopintoina toteutettavat koulutusohjelmat.

Liiketalouden koulutuksiin oli kaikkiaan 644 hakijaa.

Erityisesti tietojenkäsittely oli totuttuun tapaan suosittu linja. Hakemuksia siihen tuli yhteensä 204. Liiketalous kiinnosti myös monimuotokoulutuksena, hakemuksia oli 209.

Tekniikan alalla suosituin insinöörin amk-tutkintoon johtava koulutus oli tietotekniikan alalla. Sitä opiskelemaan halusi 256 hakijaa, kun esimerkiksi energiatekniikan hakijamäärä jäi 86:een.

Konetekniikka veti 158 hakemusta ja sähkötekniikka 143. Lisäksi konetekniikan monimuoto-opintoihin tuli 70 hakemusta.

Sosiaali- ja terveydenhuoltoalalla sosionomin koulutus oli edellisten vuosien tapaan suosittu. Siihen tuli yhteensä 445 hakemusta.

Terveydenhoitajakoulutukseen haki yhteensä 244 henkilöä, ja sairaanhoitajakoulutukseen halusi 260 hakijaa.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Vaasan ammattikorkeakoulu sijaitsee kauniilla Palosaaren kampuksella. Kuva: Esa Siltaloppi
Vaasan ammattikorkeakoulu sijaitsee kauniilla Palosaaren kampuksella. Kuva: Esa Siltaloppi
Lataa

Tietoja julkaisijasta

Vaasan ammattikorkeakoulu VAMK
Vaasan ammattikorkeakoulu VAMK
Wolffintie 30
65200 VAASA

0207 663 300, info@vamk.fihttp://www.vamk.fi

Vaasan ammattikorkeakoulusta valmistuu kansainvälisiä ja asiantuntevia insinöörejä, tradenomeja, sairaanhoitajia, terveydenhoitajia ja sosionomeja. Työelämälähtöiset opintomme ja elinvoimainen Vaasan seutu varmistavat erinomaiset työllistymisen mahdollisuudet. Opiskelijoita on noin 3700 ja henkilöstöä 200.

VAMK painottaa koulutuksessaan energiatehokasta tekniikkaa, vientiteollisuuden liiketoimintaosaamista ja moderneja sosiaali- ja terveyspalveluja. Teemme tiivistä yhteistyötä alueen korkeakoulujen sekä seudun energiateknologian keskittymän kanssa, joka on Pohjoismaiden merkittävin.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Vaasan ammattikorkeakoulu VAMK

Kevään toinen yhteishaku alkaa – löydä oma polkusi VAMKissa13.3.2024 07:30:00 EET | Tiedote

Korkeakoulujen kevään toinen yhteishaku käynnistyy tänään 13.3. ja jatkuu 27.3. saakka. Vaasan ammattikorkeakoulussa on haettavana suomenkielisiä AMK- ja YAMK-tasoisia koulutusohjelmia, joista valmistuu asiantuntijoita tekniikan alalta, liiketalouden alalta sekä sosiaali- ja terveysalalta. Tarjolla on sekä perinteisiä päivätoteutuksia että joustavia monimuoto- ja verkkototeutuksia. Opinnot alkavat elokuussa 2024

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye