Vaasan ammattikorkeakoulu VAMK

VAMKin sosionomi- ja sairaanhoitajakoulutukset houkuttivat hakijoita

Jaa
Vaasan ammattikorkeakouluun VAMKiin haki keskiviikkona 19.9. päättyneessä korkeakoulujen syksyn yhteishaussa yhteensä 459 hakijaa. Valtakunnallisesti hakijoita korkeakouluihin oli kaiken kaikkiaan 30 451.
Sosiaali- ja terveysala kiinnostaa hakijoita. Kuva: Satu Aaltonen
Sosiaali- ja terveysala kiinnostaa hakijoita. Kuva: Satu Aaltonen

VAMKissa haussa oli sairaanhoitajakoulutus päiväopintoina sekä sosionomikoulutus monimuoto-opintoina. Sairaanhoitajan koulutukseen oli 180 hakijaa 35 aloituspaikkaa kohden. Vastaavasti monimuoto-opintoina työn ohessa suoritettavaan sosionomikoulutukseen tuli 279 hakemusta 20 aloituspaikkaa kohden.

- Molemmat koulutukset vetivät hyvin hakijoita edellisvuosien tapaan. Alan osaajia tarvitaankin tulevaisuudessa yhä enemmän: alalle syntyy muun muassa hyvinvointiteknologian myötä uusia ja mielenkiintoisia tehtäviä ja työpaikkoja, toteaa Hanna-Leena Raja-aho VAMKin hakijapalveluista.

AMK-tutkinnon suorittaminen kestää 3,5 vuotta. Se koostuu yleisistä ja ammatillisista perusopinnoista, suuntaavista ja vapaasti valittavista opinnoista sekä opinnäytetyöstä ja harjoittelusta.

Kaikki hakijat osallistuvat valtakunnalliseen sähköiseen esivalintakokeeseen 11.10.2018. Esivalintakokeen perusteella VAMK kutsuu toisen vaiheen valintakokeeseen kolminkertaisen määrän hakijoita aloituspaikkoihin nähden. Sairaanhoitajakoulutuksen valintakokeet järjestetään VAMKissa 5.11. ja sosionomikoulutuksen valintakokeet 6.11. Koulutukset käynnistyvät tammikuussa 2019.

Lisätietoja:

Yhteishakuvastaava Hanna-Leena Raja-aho
Puh. 0207 663 408, hanna-leena.raja-aho@vamk.fi

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Yhteishakuvastaava Hanna-Leena Raja-aho
Puh. 0207 663 408, hanna-leena.raja-aho@vamk.fi

Kuvat

Sosiaali- ja terveysala kiinnostaa hakijoita. Kuva: Satu Aaltonen
Sosiaali- ja terveysala kiinnostaa hakijoita. Kuva: Satu Aaltonen
Lataa

Tietoja julkaisijasta

Vaasan ammattikorkeakoulu VAMK
Vaasan ammattikorkeakoulu VAMK
Wolffintie 30
65200 VAASA

0207 663 300, info@vamk.fihttp://www.vamk.fi

Vaasan ammattikorkeakoulusta VAMKista valmistuu kansainvälisiä ja asiantuntevia insinöörejä, tradenomeja, sairaanhoitajia, terveydenhoitajia ja sosionomeja. Työelämälähtöiset opintomme ja elinvoimainen Vaasan seutu varmistavat erinomaiset työllistymisen mahdollisuudet. Opiskelijoita on noin 3300 ja henkilöstöä 200. VAMK painottaa koulutuksessaan energiatekniikkaa ja kansainvälisyyttä. Teemme tiivistä yhteistyötä alueen korkeakoulujen sekä seudun energiateknologian keskittymän kanssa, joka on Pohjoismaiden merkittävin. www.vamk.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Vaasan ammattikorkeakoulu VAMK

Kevään toinen yhteishaku alkaa – löydä oma polkusi VAMKissa13.3.2024 07:30:00 EET | Tiedote

Korkeakoulujen kevään toinen yhteishaku käynnistyy tänään 13.3. ja jatkuu 27.3. saakka. Vaasan ammattikorkeakoulussa on haettavana suomenkielisiä AMK- ja YAMK-tasoisia koulutusohjelmia, joista valmistuu asiantuntijoita tekniikan alalta, liiketalouden alalta sekä sosiaali- ja terveysalalta. Tarjolla on sekä perinteisiä päivätoteutuksia että joustavia monimuoto- ja verkkototeutuksia. Opinnot alkavat elokuussa 2024

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye